16-vuotiaille tytöille mestaruus – pojat nappasivat hopeamitalit

3.7.2022 20:06 Suomi menestyi myös 16-vuotiaiden PM-kisoissa. Tytöt varmistivat mestaruuden, kun he voittivat Islannin 74-54. Pojat olivat hopealla ja voittivat päätöspelissä Islannin 93-83.

16-vuotiaat tytöt voittivat kultaa. Kuva: Pihla Nikkarinen

Tytöille kultaa

16-vuotiaat tytöt tarvitsivat voiton varmistaakseen PM-mestaruuden. Tytöt esittivätkin turnauksen parasta hyökkäyspeliään avauspuolikkaan aikana, varsinkin Ariana Hussen kuritti Islantia. Puoliajalla tilanne oli Suomen hyväksi 49-21. Sudenpennut tekivät toisella puoliajalla tarvittavan ja nappasivat ottelusta voiton 74-54. Samalla varmistui myös PM-mestaruus.

- Jo ennen peliä oli selvää, että panoksena oli Pohjoismaiden mestaruus. Tämä joukkue on sisäisesti niin motivoitunut, että erikseen heitä ei tarvinnut motivoida. Ensiminuuteista lähtien näki, että tullaan voittamaan tämä ottelu. Islanti sai täystyrmäyksen ensimmäisellä puoliajalla, Suomen päävalmentaja Ilkka Palviainen kertasi.

Hussen pussitti ottelussa 15 pistettä. Emma Johansson sai kasaan yhdeksän pistettä ja seitsemän levypalloa.

- Kilpaurheilussa tulos on isossa roolissa. Voitimme riittävän määrän pelejä mestaruuteen. Turnaus oli opettavainen ja tavoitteet eli joukkueen eteenpäin vieminen ja pelaajien totuttaminen kansainvälisiin peleihin saavutettiin, Palviainen kertoi

Turnauksessa Suomen Emma Ristola valittiin turnauksen tähdistökentälliseen. MVP oli Ruotsin Lourdes da Silva Costa.

- Läsnäolo kentällä kehittyi huimasti turnauksen aikana. Myös kamppailupelaamisessa otettiin isoja askeleita turnauksen edetessä, Palviainen päätti.

Ottelutilasto

Pojille kaulaan hopeamitalit

U16-pojat nappasivat hopean turnauksessa. Päätöspelissä se kaatoi kolmanneksi sijoittuneen Islannin. Sudenpennut nappasivat komennon ottelussa itselleen avauspuoliajalla ja pääsivät tauolle johdossa 51-37. Islanti sai jälkimmäisellä puoliajalla kirivaihteen päälle, mutta Sudenpennut hoitivat pelin lopun mallikkaasti ja saivat kaulaansa hopeamitalit. Peli päättyi 93-83.

Pojat saivat kaulaan hopeamitalit. Kuva: Samira Lee

- Tänään nähtiin erinomainen kansainvälinen maaottelu. Islantilaiset ovat tosi kovia urheilijoita ja taistelivat ihan loppuun saakka. Joukkue on myös erinomaisesti valmennettu. Meille sattui tänään jonkin verran pallonmenetyksiä ja levypallopeleissä oli haasteita. Pääsimme tänään hyville heittopaikoille ja Elmeri Abbey pääsi pelaamaan vahvuuksillaan ja tekikin huiman tilastorin, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kertasi.

Abbey oli hurjassa iskussa ja tilastoi 25 pistettä, 11 koriin johtanutta syöttöä ja seitsemän riistoa. Olavi Suutela kasasi tupla-tuplan 20 pisteellä ja kymmenellä levypallolla. Leo Johnson pelasi hyökkäyspäässä parhaan pelinsä ja pussitti 18 pistettä.

- Tämä oli meiltä nousujohteinen turnaus. Alkupuolella puolustimme ajoittain hyvin, mutta matkaan mahtui myös nukahduksia. Hyökkäyspeli alkoi toimimaan turnauksen edetessä paremmin ja paremmin. Saimme turnauksesta hyvää dataa EM-kisoja varten siitä mikä toimii ja missä on kehitettävää.

Suomen joukkueesta tähdistökentälliseen valittiin Suutela sekä Abbey. Suutela oli lisäksi koko turnauksen arvokkain pelaaja.

- Turnauksen edetessä saimme malttia hyökkäyspään tekemiseen. Ekstrapassit ja ajoikkunoiden tunnistaminen olivat isossa roolissa siinä, että heittopaikkamme paranivat. Puolustuspäässä kehityimme ajotilanteiden puolustamisessa, Lohikoski päätti.

Ottelutilasto

 
4.7.2023 17:56 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Kisakallion PM-kisojen päätöspäivänä – tytöille kultaa, pojille hopeaa

16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat päättyivät tänään Kisakalliossa, kun Suomi peittosi Viron kahdesti päätöspäivänä. Suomen tytöt juhlivat kultaa voittamattomina, pojat taas saivat hopeamitalit kaulaansa.

3.7.2023 23:12 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti jo Pohjoismaiden mestaruuden Kisakalliossa – pojille jatkoaikavoitto Ruotsista

Kisakallion 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa oli suomalaisittain hieno päivä, kun tyttöjen maajoukkue varmisti jo päivää ennen kisojen loppua mestaruuden voittamalla Ruotsin. Pojat taas voittivat jatkoaikajännärin jälkeen Ruotsin.

1.7.2023 21:54 Nuorten PM-kilpailut

Kisakallion 16-vuotiaiden PM-kisoissa tytöt jatkavat voittamattomina – pojille kirvelevä tappio Tanskaa vastaan

Kisakallion Susi Training Centerissä pelattavissa 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpennut jatkoivat voitot Tanskan kanssa. Suomen tytöt jatkavat voittamattomina, pojat kärsivät ensimmäisen tappionsa.

30.6.2023 23:31 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut nitisti Islannin kahdesti ja jatkaa voittamattomana Kisakallion 16-vuotiaiden PM-kisoissa

Kisakallion Susi Training Centerissä pelattavissa 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpennut jatkaa voittamattomana, kun sekä tyttöjen että poikien maajoukkueet voittivat Islannin.

29.6.2023 21:17 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut avasi Kisakallion 16-vuotiaiden PM-kisat kahdella rökälevoitolla Norjasta

Kisakallion Susi Training Centerissä järjestettävät 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat jyrähtivät käyntiin tänään Sudenpentujen kaataessa kahdesti Norjan selvin loppulukemin. Pojat voittivat oman pelinsä 45 pisteellä; tytöt taas peräti 83:lla.

28.6.2023 10:54 Nuorten PM-kilpailut

16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat alkavat Kisakalliossa torstaina

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet kestittävät Pohjoismaiden mestaruuskisoja Kisakallion Susi Training Centerissä 29.6.-4.7. Lohjalle saapuu Suomen lisäksi pelaamaan Norja, Islanti, Tanska, Ruotsi ja Viro.

3.7.2022 19:44 Sudenpennut

U18-pojat Pohjoismaiden mestareiksi – tytöille hopeaa

Alle 18 vuotiaiden PM-kisoista Suomeen tuli kultaa sekä hopeaa. Pojat kukistivat päätöspelissään Islannin 100-62 ja painelivat mestaruuteen puhtaalla pelillä. Tytöt varmistivat kakkossijan Islantia vastaan 68-58.

2.7.2022 17:21 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt kärkipaikalla – pojat ratkaisevat mitalin värin huomenna

16-vuotiaiden maajoukkueiden pelit jatkuivat Viroa vastaan. Molemmat joukkueet onnistuivat kaatamaan etelänaapurin. Tytöt hoitivat oman ottelunsa 73-55. Pojat karkasivat Virolta heti kättelyssä ja ottivat murskavoiton 93-61.

1.7.2022 18:21 Sudenpennut

U16-maajoukkueet kesyttivät Norjan

Alle 16-vuotiaiden maajoukkueet ottivat turnauksen toiset voittonsa. Päivän aikaisemmassa ottelussa poikien joukkue nappasi voiton 69-61. Tytöt puolestaan hoitivat oman ottelunsa 53-42. Molemmat joukkueet ovat hyvin mitalitaistelussa mukana.

30.6.2022 18:29 Sudenpennut

16-vuotiaiden maajoukkueille tappiot tiukkojen vaiheiden jälkeen

PM-kisoissa Suomen 16-vuotiaat pojat taistelivat hienosti Ruotsia vastaan, mutta joutuivat lopulta poistumaan tappio niskassaan, kun länsinaapuri oli parempi 67-63. Tytöt hallitsivat omaa otteluaan pitkään, mutta lopulta Ruotsi nousi voittoon 56-55.

Näytä lisää vastaavia