Suomen väestöstä 1,5 miljoonaa on alle 24-vuotiaita lapsia ja nuoria. Arviolta 20 prosentilla heistä on jonkinlainen terveydellinen haitta tai erikoistarve.
Pääsevätkö nämä 20 prosenttia harrastamaan liikuntaa näin halutessaan? Miten he pelaavat koripalloa, miten luistelevat tai miten juoksevat?
Aihetta lähestyttiin valmentajaseminaarin toisena päivänä, kun paragolfvalmentaja Lasse Tynkkynen ja soveltavan taitoluistelun valmentaja sekä fysio- ja ratsastusterapeutti Hilla Saarinen tulivat kertomaan paraurheilusta seminaarivieraille.
He esittelivät Suomen Paralympiakomitean toimintaa nuorille ja lapsille.
— Paranuoret on Suomen Paralympiakomitean lasten ja nuorten liikunnan ja urheilun ohjelma. Sen Valtti-ohjelma auttaa lapsia ja nuoria löytämään erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille liikuntaharrastus. Mukaan voi hakea kaikki 6–23-vuotiaat erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret, jotka eivät vielä ole löytäneet sopivaa liikuntaharrastusta, Saarinen kertoo.
Lisäksi Paranuoret järjestävät joka vuosi Para Junior Games -kisat, joissa kisoissa voi testata omia rajojaan vertaistensa kanssa.
Tynkkysen ja Saarisen esityksessä ei keskitytty pelkästään lukuihin ja teoriaan, vaan seminaarivieraat pääsivät osallistumaan myös itse.
Seminaaritila muuttui valtavaksi temppuradaksi aamupäivän ajaksi, kun valmentajavieraat pääsivät kokeilemaan pyörätuolirataa, näkövammaisten maalipalloa sekä Tynkkysen ohjauksella myös golfaamista.
— Oli kyllä todella silmiä avaavaa! totesi moni osallistuja pyörätuoliradan jälkeen.
Seminaarin yksi odotetuimmista puhujista nousi lavalle iltapäivällä. Neuropsykiatrinen valmentaja Tarja Seppälä Live&Learnistä johdatti kuulijat neuromoninaisuuden maailmaan.
Erilaiset kehitykselliset neuropsykiatriset häiriöt tuntuvat lisääntyneen viime vuosina, tai ainakin niitä diagnosoidaan enemmän. Valmentajat ja harrastustoiminnan ohjaajat kaipaavat lisätietoa, miten eri tavoin toimivien kanssa tulisi valmennustoiminnassa toimia.
— Arviot neuroepätyypillisten määristä vaihtelevat, mutta arvio on, että maailman väestöstä heitä on 10-20 prosenttia väestöstä, Seppälä kertoo.
Käypä hoidon mukaan esimerkiksi ADHD-diagnoosin on saanut 3,6 - 7,2 prosenttia nuorista ja autismikirjon häiriö -diagnoosin 1 – 2,5 prosenttia.
Neuropsykiatriset häiriöt tarkoittavat aivotoiminnan poikkeavuutta, joka ilmenee erilaisina toimintatapoina ja arkielämän haasteina. Neuro-alku viittaa aivoihin ja psy-loppu psykiatrisiin oireisiin ja käyttäytymiseen.
Neuropsykiatrisista häiriöistä kärsiviä voidaan kutsua nepsyiksi, kun taas näistä häiriöstä ei-kärsiviä nenteiksi. Kun ei haluta korostaa diagnooseja ja lääketieteen näkökulmaa, voidaan käyttää termiä neuromoninainen. Usein käytettyjä termejä ovat myös neuroepätyypillinen ja neurokirjo.
Kivelän esityksessä keskityttiin kattavasti erilaisiin keinoihin kohdata neuroepätyypillisiä harrastusryhmissä.
Koska nepsy-lasten ja nuorten toiminnanohjaus on usein puutteellista, on tärkeää, että ohjeet ovat selkeitä ja johdonmukaisia. Tehtävät kannattaa pilkkoa ja antaa niiden suorittamiseen tarpeeksi aikaa.
— Kirjalliset ja kuvalliset ohjeet toimivat usein paremmin kuin suullisesti kerrotut. Näin lapsi tai nuori saa palata niihin tehtävää toteuttaessaan, Kivelä vinkkaa.
Myös ympäristön huomioiminen on tärkeää neuroepätyypillisten kanssa. He saattavat usein kärsiä aistiyliherkkyydestä ja huomioivat ympäristöään tarkasti.
— Häiritseviä ulkoisia ärsykkeitä voi olla vaikka vääränlainen valaistus, taustalla huriseva ilmastointilaite tai vääränlainen istumapaikka.
— Diagnoosi ei tuo käyttöohjeita, joten jokaisen lapsen ja nuoren kohdalla on keksittävä omat. Siksi kannattaa kysyä lapselta tai nuorelta, miten hänen olisi helpointa toimia. Samalla voi havainnoida, milloin esimerkiksi tarvitaan tauko, että nuori jaksaa treenata hyvillä mielin ja sinnikkäästi.
Kivelä painotti esityksessään kuitenkin neuromonimuotoisuuden (neurodiversity) ajatusta, jonka mukaan kaikkien ihmisten monimuotoisuus rikastuttaa yhteiskuntaa.
— Meidät kaikki on varustettu ikään kuin erilaisella käyttöjärjestelmällä. Olisi suositeltavaa kohdata ihan jokainen kuule-älä luule -periaatteella, Kivelä summasi.
Liikunnasta on moninaista hyötyä kaikille, mutta erityisesti neuroepätyypillisille. Liikunnalla on vaikutusta aivoihin ja erityisesti dopamiinin tuotantoon.
— Liikunta lisää dopamiinia, joka auttaa keskittymään, kontrolloimaan sosiaalista käyttäytymistä, suunnittelemaan toimintaa ja pitämään yllä motivaatiota.
Liikunnan lisäksi riittävä uni ja proteiinipitoinen ravinto ovat tärkeitä.
— Liikunta saa myös hippokampuksen eli aivojen muistialueen tuottamaan uusia hermosoluja ja lisää BDNF neurotrofisen aineen erittymistä, joka tukee aivojen muovautuvuutta ja hermosolujen välisien yhteyksien muodostumista.
— Sanoisin jopa, että liikunta kesyttää ADHD:n, Seppälä toteaa.