ToPo ja Namika Lahti kohtaavat illan TV-ottelussa

13.3.2006 Korisliigaa on pelaamatta enää kolme kierrosta. Sarjataulukossa kuudentena oleva Namika Lahti kohtaa Urheilukanavan ottelussa seitsemäntenä olevan ToPon Helsingistä. Ottelu alkaa ennakkotunnelmia luotaavalla osuudella klo 18:00 ja pallo pistetään peliin klo 18:30. Veikkaus on myös mukana ottelujännityksen luojana.

Joukkueiden viime kohtaaminen Lahdessa päättyi ToPon voittoon näytöstyyliin lukemin 94–55. Namika ei löytänyt koko ottelun aikana minkäänlaista lääkettä vieraiden armottoman puolustuksen aukaisemiseen.

Helsinkiläiset olivat runkosarjassa kotiottelussaan parempi, mutta kärsivät avauspelissä Lahdessa tappion. Voitot ovat siis 2-1 ToPolle ennen viimeistä kohtaamista.

Pudotuspeleihin tärkeätä kotietua kärkkyvä Namika Lahti saa kolmessa viimeisessään runkosarjaottelussaan pistää parastaan, mikäli se haluaa tavoitteeseensa yltää. Viime otteluluiden tappioiden myötä Kouvot ja Korihait nousivat sarjataulukossa Lahden ohi. Lahtelaisilla on tosin yksi ottelu vähemmän pelattuna. Illan vastustaja ToPo kyttää vain yhden voiton päässä.

Viime kohtaaminen ei Lars Ekströmin mukaan kummittele lahtelaisjoukkueessa.

- Olemme pohtineet asioita ja aiomme pelata uudella tavalla ja kovempaa. Emme pelkää ToPoa, vaan ensisijaisesti keskitymme oman pelin kuntoon saamiseen. Kaikilla joukkueilla on kauden aikana huonompia jaksoja ja nyt olemme palanneet takaisin perusasioihin ja sitä kautta lähdetään voittoa hakemaan, sanaili Ekström.

Namika Lahden peli on ollut sekaisin viime aikoina, sillä viimeisestä kuudesta pelistä on tilillä vain yksi voitto. Siitä huolimatta haarukassa on vielä kotietukin Lappeenrannan ja Kouvojen tappioiden myötä. Toisaalta Lahdella on vaaran pudota jopa seitsemänneksi.

Namika Lahdella on vielä arvoituksena Teemu Laineen pelaaminen ja jo nyt tiedetään, että Ilkka Vuori ei pysty pelaamaan nilkkavamman takia.

Mestarit areenalla

Maanantain TV-otteluun on kutsuttu myös kaikki ToPon yhdeksän Suomen mestaruusjoukkuetta. Legendaarinen ToPo on voittanut Suomen mestaruuden yhdeksän kertaa vuosina 1960, 1966, 1978, 1981, 1983, 1986, 1996, 1997 ja 1998. 

Korisliigaan viime keväänä näyttävästi palannut Stadin ykkönen haluaa kunnioittaa sankareitaan TV-pelissä, kun Torppa kohtaa Kisahallissa Namika Lahden.

Puoliajalla on vuorossa mestareiden palkitseminen sekä mestaruusvuosien viirien paljastus. Paikalle on saapumassa sankka joukko Suomikoriksen ikoneita. Tulonsa ovat varmistaneet muun muassa Jorma "Pilkku" Pilkevaara, Kalevi "Monni" Sarkalahti, Anssi Rauramo, Kari-Pekka Klinga jamonet muut legendat.

Kokeile Veikkauksen Live-vedonlyöntiä

Tutustu Live-vedonlyöntiin jo tänään ottelussa ToPo-Namika Lahti, sillä tapahtumanaikainen, nopearytminen vedonlyönti on jännittävä tapa seurata ottelua. Muista, että Live-vetoa voi pelata myös urheilutapahtuman katsomossa.

Live-vedon ideana on veikata sitä, mitä seuraavaksi tapahtuu eli esimerkiksi sitä, kumpi joukkue tekee ottelun avauskorin, kumpi johtaa ensimmäisen jakson jälkeen jne. Kohteet aukeavat pelin edetessä ja ne sisältävät tulosvaihtoehtoja, joille on määritelty kiinteät kertoimet.

Live-vetoa voi pelata joko internetin välityksellä tai puhelimitse wapilla. Pelaamista varten pelaajalla tulee olla OnNet-pelitili, josta raha siirretään erilliseen pelikukkaroon. Pelivuorokauden aikana pelikukkaroon voi siirtää enintään 100 euroa ja Live-vedon suurimmaksi yksittäiseksi panokseksi on määritelty 20 euroa. 

Pitkäveto kerroin ottelulle on seuraava:

ottelu

 

1

 

x

 

2

ToPo-Namika Lahti

 

1,55

 

12,50

 

2,40

Illan ottelu on lisäksi Päivän Parina. Lisätietoa vedonlyönnistä löytyy osoitteesta www.veikkaus.fi



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

6.3.2024 20:25 Korisliiga

KTP katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa – "Näkee, että jätkillä on selkärankaa!"

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa nähtiin illan otteluissa merkittäviä voimasuhteiden muutoksia.

5.3.2024 20:29 Korisliiga

Vilpas Katajaa vahvempi ylemmässä jatkosarjassa

Tiukka kamppailu ratkesi Salon Vilppaalle, kun Katajan Henri Permannon viime sekuntien heitto kolahti rautaan.

4.3.2024 13:55 Korisliiga

Tulikuuman Korihaiden Javion Ogunyemi Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Voitosta voittoon läpi helmikuun marssineen Korihaiden Javion Ogunyemi on valittu Korisliigan helmikuun kuukauden pelaajaksi.

Näytä lisää vastaavia