Sasu Salinin Teneriffa eteni historiallisesti välieriin

4.6.2021 07:49 Sasu Salinin Teneriffa ei jättänyt mitään sattuman varaan, vaan kuittasi itselleen välieräpaikan suoraan kahdella voitolla. Roope Ahonen oli sen sijaan isossa roolissa Breoganin avatessa LEB Oron välieräsarjan voitolla.

Sasu Salin pääsee ensimmäistä kertaa urallaan pelaamaan Espanjan liigan välieriä. (Kuva: Ville Vuorinen)

Teneriffa aloitti pudotuspelisarjan kotikentällään ja otti 86-78 (45-42)-voiton San Pablo Burgosista. Salin heitti seitsemän pistettä ja riisti kahdesti. Emir Sulejmanovic ei saanut tilastomerkintöjä.
Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Teneriffa pisti ottelusarjan pakettiin komeasti, kun se hurjan toisen puoliajan siivittämänä otti 92-68 (35-41)-voiton ja sitä myöten jatkopaikan suoraan 2-0. Salin heitti kolme pistettä, otti kolme levypalloa ja antoi yhden syötön. Sulejmanovic merkkautti kuuden pisteen ja viiden levypallon tilastorivin. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Teneriffa etenee Espanjan liigassa neljän parhaan joukkoon. Välierässä Teneriffa saa vastaansa voittajan otteluparista Barcelona-Joventut Badalona. Tuo ottelusarja on tilanteessa 1-1.

- Ensimmäistä kertaa ikinä välieriin sekä itselleni että seuralle. Mahtava fiilis! Nyt odotellaan, että kumpi Katalonian jengeistä asettuu vastaan ja sitten finaaleja kohti, Salin iloitsi ottelun jälkeen. 
Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

LEB Oron välierät alkoivat ja Ahonen oli kuumana heittäessään 15 pistettä Breoganin voittaessa Alicanten 88-87 (44-41). Ahonen antoi myös yhden syötön.
Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Torstaina 28-vuotispäiviään viettäneen Alex Murphyn Granada sen sijaan hävisi Leyma Corunalle 67-77 (34-39). Murphylle kirjattiin yhdeksän pistettä, viisi levypalloa, syöttö ja riisto. Finaalipaikkaan vaaditaan kaksi voittoa.
Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Ranskan ProA:ssa Lassi Tuovi oli Strasbourgin kanssa alkuviikosta kahdesti tositoimissa ja harmittavasti molemmista peleistä oli tuloksena kotitappio. Maanantaina Strasbourg taipui Bourg-en-Bresselle 73-81 (31-39).
Ottelutilastot

Torstaina Le Mans oli sitä vastoin etevämpi ja voitti 88-83 (47-40). Tappioista huolimatta Strasbourg on sarjassa neljäntenä.
Ottelutilastot

ProB:ssä nähtiin harvinainen suomalaiskohtaaminen, kun Henri Kantosen ja Ilari Seppälän Aix-Maurienne sai vieraakseen Carl Lindbomin ja Antibesin. Toivottavasti Lindbom muisti pakata henkselit mukaan, sillä Antibes voitti 67-59 (35-35). Seppälä oli suomalaiskolmikon pistekunkku 15 pisteen saldolla ja hän sai tililleen myös kolme syöttöä. Kantonen heitti kolme pistettä ja antoi kaksi syöttöä. Lindbom nakutti yhdeksän pistettä ja rouhi viisi levypalloa sekä riiston. Voitolla Antibes nousi Aix-Mauriennen kanssa tasapisteisiin.
Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Uutista muokattu 4.6.2021 kello 11.17: Sasu Salinin kommentit lisätty. 

 
26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 08:24 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball EuroCupin välieriin

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball eteni EuroCupin välieriin. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa varmisti puolivälieräpaikan.

11.3.2024 07:44 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen siivitti Granadan tärkeään voittoon

Elias Valtosen mainiot esitykset Granadan paidassa saivat jatkoa, kun hän pääsi juhlimaan ensimmäistä voittoaan uuden seuransa riveissä.

4.3.2024 10:28 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosella komea debyytti Granadassa – ”Ihan hyvin se toimi”

Elias Valtonen otti heti paikkansa Granadan joukkueessa, kun hän suoriutui komeasti debyytissään. Ranskan liigassa suomalaiset pääsivät nauttimaan tärkeistä voitoista.

28.2.2024 12:36 Susijengi

Elias Valtonen siirtyy Manresasta Granadaan

Susijengin puolustuksen lukko Elias Valtonen, 24, vaihtaa seuraa Espanjassa. Alkukauden ajan BAXI Manresaa edustanut Euran Veivin kasvatti on solminut loppukauden kestävän sopimuksen CB Granadan kanssa tavoitteenaan auttaa uusi joukkueensa kuiville putoamistaistelusta.

18.2.2024 22:52 Suomalaiset ulkomailla

Jantunen juhli cup-pokaalia Ranskassa – Kaukiaisesta Viron cup-mestari ja MVP

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball valloitti Ranskan Leaders Cupin varmistaen seuralle samalla sen ensimmäisen pokaalin. Severi Kaukiainen puolestaan siivitti Kalev/Cramon Viron cupin voittoon ja palkittiin finaalin MVP-palkinnolla.

17.2.2024 09:44 Suomalaiset ulkomailla

Kaukiainen Viron cupin finaaliin – Salin välieriin Espanjassa ja Jantunen Ranskassa

Severi Kaukiainen pääsee taistelemaan Viron cupin mestaruudesta, kun Kalev/Cramo selvitti tiensä finaaliin. Sasu Salinin Teneriffa taisteli tiensä Espanjan cupin välierään ja Ranskassa Mikael Jantusen sekä Tuomas Iisalon cup-jahti jatkuu myös välierässä.

Näytä lisää vastaavia