Petteri Koposella erilainen kausi – ”Oli kiva palata Italiaan”

14.5.2021 15:58 Petteri Koposen kausi oli hänen aiempaan uraansa verrattuna erilainen, sillä hän oli koko alkukauden pelaamatta ja siirtyi vuodenvaihteen jälkeen Italiaan Pallacanestro Reggianan joukkueeseen. Pätkäkausi Italiassa jätti Koposelle hyvän maun.

Petteri Koponen nautti paluusta Italiaan. (Kuva: Ville Vuorinen)

Koponen oli kauteen lähdettäessä vielä Bayern Münchenin sopimuspelaaja, mutta saksalaisjätti ei löytänyt käyttöä Koposelle, ja hän oli koko alkukauden pelaamatta osapuolten neuvotellessa sopimuksen purusta. Lopulta asiat saatiin maaliin ja Koponen pääsi siirtymään italialaisen Reggianan riveihin.

- Oli aika erilainen kausi. Olin seitsemän kuukautta pelaamatta ja piti miettiä, että missä olisi hyvä paikka pelata. Saimme Bayernin kanssa asiat sovittua ja pääsin sitten lähtemään Reggianaan. Se oli mielestäni lopulta hyvä päätös.

Reggiana taisteli koko kauden sarjapaikastaan ja pystyi lopulta säilyttämään paikkansa. Se kamppaili loppuun asti myös pudotuspelipaikasta ja paikka kahdeksan joukossa jäi lopulta kolmen voiton päähän ja lopullinen sijoitus oli 11.

- Tiesin, että joukkueessa on muutos menossa ja kanssani samaan aikaan tuli myös uusia pelaajia. Sitten valmentaja sai lähteä ja pelaajia vaihtui taas. Uuden valmentajan kanssa saimme kuitenkin toimivan paketin ja peli alkoi kulkea loppukaudesta. Saimme säilytettyä sarjapaikan, joka oli seuran päätavoite ja jäimme pari pistettä playoffs-paikasta. Harmittavasti jouduin jättämään pari viimeistä peliä väliin, kun ensin oli niska niin jumissa, etten pystynyt pelaamaan ja sitten pohje repesi juuri ennen viimeistä ottelua.

Koponen ehti pelata Reggianan riveissä 12 peliä Italian liigassa tilastoiden keskiarvoikseen 9,0 pistettä, 2,1 levypalloa ja 2,5 syöttöä. Parhaassa pelissään Koponen osoitti, että taidot ovat edelleen tallella hänen tykittäessään 26 pistettä. Kolmen pisteen viivan takaa tarkkuus oli jälleen kohdillaan, kun hän pudotti heitot sisään 41,5 prosentin tarkkuudella.

- Ensin otti aikansa ennen kuin pääsin pelikuntoon. Päästessäni kuntoon, huomasin pystyväni pelaamaan edelleen korkealla tasolla.

Reggiana oli Koposen vuonna 2008 alkaneen ulkomailla vietetyn uran viides seura. Ensimmäiset neljä kautta hän pelasi Bolognassa, jonka jälkeen seuraavat neljä kautta menivät venäläisen Himkin riveissä, kaksi seuraavaa kautta hän pelasi Barcelonassa ja Bayern Münchenissä vierähti niin ikään kaksi kautta. Aika Reggianassa oli hänen uransa lyhyin.

- Tämä oli myös siinä mielessä erilainen kausi, että tämä oli sellainen pätkäkeikka. Tuntui jännältä olla joukkueen mukana vain muutaman kuukauden. Oli kiva palata Italiaan ja nähdä tuttuja ja Bolognassakin tuli käytyä monta kertaa.

Ensi kauden osalta Koponen aikoo miettiä tarkkaan mihin tie vie.

- Pelaanko ensi kaudella sitten Suomessa vai ulkomailla, on vielä auki. Täytyy miettiä perheen kanssa jaksaako lähteä vielä ulkomaille. Riippuu tietenkin myös siitä, että millainen paikka voisi löytyä ulkomailta. Tässä täytyy kesän aikana käydä eri asioita läpi ja pohtia mitä tehdään, miettii 33-vuotias Koponen.

Petteri Koposen kauden tilastot

Henkilöt

 
16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

22.6.2023 15:56 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen kaudessa paljon hyvää – ”Itseluottamus kasvoi etenkin hyökkäyspäässä”

Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.

16.6.2023 13:28 Suomalaiset ulkomailla

Shawn Hopkinsilla uran paras kausi takana – ”Sai paljon irti”

Shawn Hopkins, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Kausi antoi Hopkinsin mukaan hyvät eväät jatkoa ajatellen.

12.6.2023 11:10 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosen kauteen mahtui käänteitä – ”Paljon tuli oppia erilaisista tilanteista”

Elias Valtonen sai paljon kokemusta reppuun tällä kaudella, kun hän aloitti kautensa Espanjan ACB-liigassa Manresassa, mutta päätti sen Saksan Bundesliigassa Rostock Seawolvesissa. Kausi oli Valtoselle kokonaisuudessaan kasvattava.

Näytä lisää vastaavia