Markkanen tykitti kolmosia, Arizona konferenssin välieriin

10.3.2017 Lauri Markkanen löysi kadonneen heittojyvänsä oikeaan aikaan Pac-12-konferenssin lopputurnauksen puolivälierissä Coloradoa vastaan. Markkanen oli Arizonan yliopiston pistekärki 20 pisteellä ja upottaen neljä kolmosta seitsemästä yrityksestä 78-92 (37-38). Arizona saa vastaansa välierissä UCLA:n

Lauri Markkanen oli tulessa kaaren takaa, kun Arizona eteni konferenssinsa välieriin. Kuva: Ville Vuorinen.


Arizona oli vielä ensimmäisen puoliajan lievissä ongelmissa Coloradon ja ahnaasti pisteitä kerryttäneen Derrick Whiten (31/6/5 syöttöä) kanssa. Toisella puoliajalla tahtipuikko kääntyi ”Wildcatsille”, joka aloitti 11-0-runilla ja venytti johtonsa 12 pisteeseen, josta yliopisto ei enää luopunut.
 

Markkasen kaukoheitot olivat hukassa viimeisen viiden ottelun ajan, mutta tiukassa paikassa HoNsU-kasvatin ranne ei pettänyt. Markkanen säkitti oivilla tarkkuuksilla (2p 1/2, 3p 4/7, 1p 6/7) 20 pistettä, noukki 3 levypalloa ja tarjoili kaksi syöttöä.
 

Voiton myötä Arizona eteni konferenssin välieriin, joissa ”Wildcats” kohtaa varhain lauantaina UCLA:n.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Samuli Nieminen palasi pelikentille Southland Conferencen puolivälierissä, kun Stephen F. Austin voitti Lamarin 59-75 (25-39). Nieminen sai peliaikaa 12 minuuttia heittäen 5 pistettä ennen virhetilinsä täyttymistä.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Oskar Michelsenin Davidson eteni Atlantic 10 -konferenssin puolivälieriin voittamalla La Sallen 82-73 (49-34). Michelsen ei ollut ottelun kokoonpanossa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Joonas Tahvanaisen edustama Utah Valley selvitti tiensä WAC-konferenssin välieriin voittamalla Seattlen 53-65 (30-32). Tahvanainen ei ollut joukkueensa kokoonpanossa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Henkilöt

 
18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

15.3.2024 08:24 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball EuroCupin välieriin

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball eteni EuroCupin välieriin. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa varmisti puolivälieräpaikan.

11.3.2024 08:07 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier taistelee EuroCupin finaalipaikasta – Anissa Pounds juhli suomalaiskohtaamisen voittoa

EuroCupin välierät alkoivat viime viikolla ja Awak Kuierin Reyer Venezia petasi jännittävät lähtöasetelmat toiseen osaotteluun. Anissa Pounds pääsi paukuttelemaan henkseleitään Saksassa suomalaiskohtaamisen voiton kunniaksi.

11.3.2024 07:44 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen siivitti Granadan tärkeään voittoon

Elias Valtosen mainiot esitykset Granadan paidassa saivat jatkoa, kun hän pääsi juhlimaan ensimmäistä voittoaan uuden seuransa riveissä.

4.3.2024 11:14 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen isossa roolissa tärkeässä voitossa – ”Itsellä upposi tärkeissä paikoissa”

Lotta-Maj Lahtisen heitot upposivat oikeisiin hetkiin, kun hän auttoi Sedis Basquetin tärkeään voittoon maratonottelussa. Elina Aarnisalo merkkautti komean tupla-tuplan Belgiassa, Roosa Lehtoranta ylsi kauden piste-ennätykseensä Saksassa ja Sofia Pelander sai valinnan kierroksen joukkueeseen Ruotsissa.

4.3.2024 10:28 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosella komea debyytti Granadassa – ”Ihan hyvin se toimi”

Elias Valtonen otti heti paikkansa Granadan joukkueessa, kun hän suoriutui komeasti debyytissään. Ranskan liigassa suomalaiset pääsivät nauttimaan tärkeistä voitoista.

1.3.2024 10:13 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Reyer Venezia EuroCupin välieriin

Awak Kuier oli siivittämässä Reyer Veneziaa EuroCupin välieriin, kun latvialainen TTT kaatui selvästi. Sofia Pelander sai vahvan startin viikkoon Ruotsissa.

28.2.2024 12:36 Susijengi

Elias Valtonen siirtyy Manresasta Granadaan

Susijengin puolustuksen lukko Elias Valtonen, 24, vaihtaa seuraa Espanjassa. Alkukauden ajan BAXI Manresaa edustanut Euran Veivin kasvatti on solminut loppukauden kestävän sopimuksen CB Granadan kanssa tavoitteenaan auttaa uusi joukkueensa kuiville putoamistaistelusta.

Näytä lisää vastaavia