Alexander Madsen ja Edon Maxhuni taistelevat Viron ja Latvian yhteisliigan voitosta

8.4.2021 11:00 Viron ja Latvian yhteisliigan runkosarja saatiin päätökseen viime viikonloppuna ja sarjan kausi huipentuu loppuviikosta pelattavaan lopputurnaukseen. Alexander Madsenin VEF Riika selvisi suoraan välieriin voitettuaan Latvian lohkon ja Viron lohkossa toiseksi sijoittunut Edon Maxhunin Pärnu kohtaa puolivälierässä latvialaisen BK Ogren.

Alexander Madsenin VEF Riika voitti Latvian lohkon ylivoimaisesti. (Kuva: Ville Vuorinen)

Viron ja Latvian yhteisliiga jaettiin tällä kaudella maiden omiin lohkoihin, joista lohkojen kolme parasta joukkuetta pääsivät Riiassa pelattavaan lopputurnaukseen. Lohkojen voittajat VEF Riika ja BC Kalev/Cramo saivat suoraan välieräpaikan ja neljä muuta joukkuetta pelaavat puolivälierissä.

Pärnu sijoittui Viron lohkossa toiseksi ja kohtaa puolivälieräottelussa Latvian lohkossa kolmanneksi sijoittuneen BK Ogren. Pärnu pääsee lopputurnaukseen hyvistä asemista, sillä alla on hyvin mennyt runkosarja.

- Kaikin puolin tosi hyvä kausi meiltä tähän saakka. Emme odottaneet ihan näin hyvää kautta, mutta pelasimme tosi hyvin ja kemiamme kohtasivat heti alusta alkaen. Meillä on nuori joukkue, joka haluaa näyttää ja tuoda energiaa kentälle. Olen tyytyväinen miten olemme pelanneet ja suorittaneet koko kauden ja hyvin on mennyt, Maxhuni arvioi joukkueen runkosarjan otteita.

Maxhuni on pelannut erinomaista kautta ollen joukkueen ehdottomia tähtipelaajia. 17,3 pisteen, 1,8 levypallon ja 5,0 syötön tilastokeskiarvoilla operoinut ennakkoluuloton takamies onkin ollut omaan kauteensa tyytyväinen.

- Tämä on mennyt suunnitelmien mukaan. Olen saanut paljon vastuuta ja päässyt johtamaan joukkuetta. Olen päässyt pelaamaan omilla vahvuuksillani ja tämä kausi on ollut tosi hyvä kehitykseni kannalta.

Edon Maxhuni on pelannut hieno kautta Virossa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Maxhuni lähtee luottavaisena taistelemaan paikasta mitaliotteluihin.

- Olemme pelanneet joukkueena hyvin yhteen. Meidän pitää olla valmiina ja koko ajan 100-prosenttisen keskittynyt, mutta samalla meidän pitää pystyä pelaamaan rennosti. Meidän ainoa tavoite on mennä tästä jatkoon ja mitalipeleihin. Vähän on ollut sellaista juttua liikkeellä, että Latvian joukkueet olisivat ennakolta kovempia kuin Viron joukkueet, joten meillä on halua näyttää, että olemme hyvä joukkue ja vaikeasti voitettava, Maxhuni toteaa.

VEF Riialla on tiukka viikko menossa, sillä tiistaina joukkue pelasi vielä Mestarien liigaa Bosniassa, kun se päätti taipaleensa Mestarien liigassa. Vaikka VEF Riika selvitti tiensä Mestarien liigan ensimmäisestä lohkovaiheesta 16 parhaan joukkoon, niin jatkopeleissä se hävisi kaikki ottelunsa.

- Onhan se pettymys, jos jää ilman voittoa. Olisimme voineet pelata paremminkin. Joskus käy näin, eteenpäin, Madsen kuittasi Mestarien liigan edesottamukset.

VEF Riika dominoi odotetusti Latvian lohkossa häviten 25 ottelustaan vain kaksi.

- Runkosarja meni ihan odotetusti. Pari tappiota tuli sarjan keskivaiheilla. Toisaalta ne tulivat ihan hyviin paikkoihin, sillä ne olivat juuri ennen tärkeitä pelejä ja herättivät joukkuetta. Runkosarjalla ei ole kuitenkaan väliä, jos pyttyä ei tule, Madsen muistuttaa.

Latvian lohkon selkeänä voittajana VEF Riika on ennakkosuosikki, mutta Madsen ei suostu pukemaan viittaa mukisematta päälle.

- BC Kalev/Cramo on pelannut myös hyvin Viron lohkossa. Lähdetään pelaamaan omaa peliämme mahdollisimman hyvin ja katsotaan mihin se riittää.

Mikäli Pärnu raivaa tieltään Ogren, nähdään finaalissa varmuudella yksi suomalaispelaaja, sillä Pärnu ja VEF Riika kohtaisivat välierässä.

- Olisihan se kiva pelata muitakin joukkueita kuin latvialaisjoukkueita vastaan. Toivottavasti saisimme Pärnun vastaan, Madsen miettii.

 
26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

22.6.2023 15:56 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen kaudessa paljon hyvää – ”Itseluottamus kasvoi etenkin hyökkäyspäässä”

Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.

Näytä lisää vastaavia