19.6.2023 21:04 Urhea-hallin korirenkaat taipuivat, kun Susijengi Rising Stars esitteli koko kokoonpanonsa voimin urheilullisuuttaan. Vahvasti puolustanut Suomi nappasi voiton Latvian haastajamaajoukkueesta 79-66 (42–29). Susijengi Rising Stars kohtaa turnauksen päätösottelussa keskiviikkona Viron.
Thomas Tumba ihastutti kotiyleisöä Urhea-hallissa monipuolisilla otteillaan. Kuvat: Ville Vuorinen
Miro Littlen riisto ja donkki sai 1011-päisen yleisön nousemaan penkeistään. Littlen (17/2/4/3 riistoa) suoritus vei Susijengi Rising Starsin 67–47-johtoon, kun ottelua oli pelaamatta reilut kuusi minuuttia.
Upeasti puolustanut Suomi ei antanut viimeisillä minuuteilla vieraille mahdollisuutta, vaan Severi Kaukiaisen (9/3/4) loppua kohden kuumentunut käsi piti vieraat kurissa.
- Ihan törkeän siistiä pelata tällaiselle yleisölle. Hienoa, että näin paljon porukkaa tuli paikalle – oli ajoittain todella hyvä tunnelma, kun saatiin hyvää henkeä, niin se kuului myös katsomossa, Kaukiainen kiitteli faneja.
- Ajoittain oli todella hyvä intensiteetti ja energia kentällä. Emme ihan saaneet ehjää 40 minuuttista aikaiseksi. Kesän eka peli ja aika vähän tapahtumia yhdessä, joten se on tässä vaiheessa vielä ihan ymmärrettävää, Kaukiainen jatkoi.
Vaikka vieraat vetivät loppuminuuteilla vielä 9–0-runin nousten 11 pisteen päähän kaksi minuuttia ennen loppua, Lassi Nikkarisen (3/2/4) onnistunut kolmen pisteen heitto mursi vastustajan selkärangan lopullisesti. Susijengi Rising Stars nappasi voiton lukemin 79-66.
- Näimme paljon niitä asioita, joita treenattu kesäkuun alusta asti. Hyökkäyksessä keskityttiin siihen, että pelataan yhdessä ja se toimi aika hyvin tänään: pallo liikkui, luotimme toisiimme ja saimme helppoja koreja, eli ihan susipelin perusteita. Suomalainen maajoukkuekoris perustuu koko kentän puolustamiseen, silloin kun siinä onnistutaan, niin olemme vahvoilla ja tänään onnistuimme, Suomen päävalmentaja Hanno Möttölä avasi.
Yleisö pääsi nauttimaan upeasta koripalloillasta, jossa kotijoukkue esitti toinen toistaan hienompia suorituksia.
Fede Federiko (5/5/3r/2t) huudatti yleisöä jo ensimmäisessä puolustuksessa lakaisemalla latvialaisyrityksen tylysti parkettiin. Federikon jatkuva uhka puolustuskorilla sai vieraiden olon epämukavaksi.
Ottelun ensimmäiset minuutit olivat vähäkorisia, ja Latvia puolusti oman korinsa läheisyydessä tarkasti. Suomi onnistui kaaren takaa avauskympillä viidesti, kun Thomas Tumba (15/4) osui kahdesti ja Aatu Kivimäki, Miro Little sekä Touko Tainamo puolestaan kertaalleen.
- Thomas Tumba näytti ensimmäisessä aikuisten maaottelussa sitä osaamista, mitä häneltä löytyy niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin. Hän on mennyt Joensuussa huimin harppauksin eteenpäin, Möttölä kommentoi suojattinsa esitystä.
- Tänään oli fyysinen matsi korin alla, vastustaja oli isompi, mutta me olimme nopeampia ja liikkuvampia. Leirin ensimmäisestä päivästä asti on tehty selväksi, että 1vs1 pitää pärjätä, ja tänään onnistuimme siinä hyvin, 15 pistettä heittänyt Thomas Tumba kommentoi ottelun tauottua.
Toisella jaksolla Suomi pääsi juoksemaan kenttää yhä paremmin. Miro Littlen onnistunut kolmen pisteen heitto nopean hyökkäyksen päätteeksi vei kotijoukkueen 27–20-johtoon ja Latvian aikalisälle, kun ottelua oli pelattu 12 minuuttia.
- Ottelu alkoi kääntyä, kun Perttu Blomgren tuli sisään ja käänsi puolustuksen intensiteetin, jota Miro Little jatkoi. He asettivat standardin, jota muiden oli helppo seurata ja se kantoi loppuun saakka, Möttölä kertasi.
Suomen aktiivinen takapelaajien puolustaminen tuotti vaikeuksia Latvialle ottelun edetessä. Korisliigan Vuoden puolustuspelaajana palkittu Perttu Blomgren aiheutti rutkasti vaikeuksia Latvian takamiehille aggressiivisella puolustuspelaamisellaan.
- Meillä on laittaa monta jätkää painostamaan takamiehiä koko kentällä, se on meidän vahvuutemme. Huomasi, että vastustajan takamiehet alkoivat väsymään – jos meiltä joku väsyy, niin uutta miestä voi heittää tilalle, tiukasti raatanut Kaukiainen summasi.
Suomi jatkoi tarkkaa kaukoheittopeliään toisella puoliajalla, kun Tumba ja avauspuoliajalla heittonsa kanssa tuskaillut Jacob Grandison (9/6/3) osuivat tauon jälkeen vieden Suomen jo 13 pisteen karkumatkalle kolmannella neljänneksellä.
Isännät eivät päätöskympillä päästäneet väsytettyä Latviaa enää antamaan viimeistä iskua, vaan huolellisesti hyökänneet isännät nappasivat voiton 79–66.
Susijengi Rising Stars kohtaa keskiviikkona turnauksen päätösottelussa Viron haastajamaajoukkueen. Urhea-hallissa pelattava ottelu käynnistyy klo 18:30. Turnaukseen ei myydä lippuja ovelta, tapahtumassa ainoastaan ennakkolipunmyynti. Turnauksen lipunmyyntiin täältä.
Ottelut pelataan URHEA-hallissa Helsingin Mäkelänrinteessä.
Valencian olympiakarsintaturnausta isännöivä hallitseva Euroopan mestari Espanja aloitti turnauksensa odotettuun tapaan ryöpyttämällä Libanonia pistein 104–59 (51–31). Tiistain suurin yllätys nähtiin Pireuksessa, missä viime vuodet alamaissa ollut Kroatia peittosi Luka Doncicin Slovenian 108–92 (54–41).
Susijengi kypsytteli Valencian olympiakarsintojen avausottelussa yllätystä heti kättelyssä karkaamalla alkujännityksen karistettuaan parhaimmillaan 54–42-johtoon kolmen NBA-miehen Bahamasta. Pelin jälkipuoliskolla Bahama käänsi Buddy Hieldin johdolla momentumin ja liukasteli 85-96 (54-47) -voittoon 19-vuotias V.J. Edgecombe viimeistelijänään.
Susijengin uuden sukupolven keulakuviin lukeutuva Olivier Nkamhoua, 24, pelasi viime perjantaina ensimmäisen koripallo-ottelunsa helmikuisen leikkauksen jälkeen, ja upotti heti 21 pistettä voitossa maailman kärkijoukkueisiin lukeutuvasta Latviasti. Valencian olympiakarsinnoissa Susijengissä nähdään kovakuntoinen, onnellinen ja vapautunut ”Olli”.
Viime kaudella Ranskan liigaa ja FIBA Mestarien liigaa pelanneen SIG Strasbourgin valmennuksessa työskennellyt helsinkiläislähtöinen ToPoLan kasvatti Mikko Larkas, 43, valmentaa Ranskassa ensi kaudellakin. Larkas on allekirjoittanut pelikautta 2024-25 koskevan valmentajasopimuksen perinteikkään CSP Limogesin kanssa.
Susijengi aloittaa olympiakarsinnat tiistaina Bahamaa vastaan. Ottelun ennakkostudio alkaa klo 18:00 Nelosella sekä Ruutu-palvelussa.
Susijengin ensimmäiset olympiakarsinnat 36 vuoteen pyörähtävät käyntiin huomenna tiistaina illansuussa Suomen aikaa Espanjan Valenciassa. Turnauksen avausottelussaan Susijengi saa vastaansa kivikovan NBA-kolmikon Eric Gordon-Buddy Hield-Deandre Ayton johtaman Bahaman, joka esitti vakuuttavia otteita vuoden takaisissa esikarsinnoissa Argentiinassa.
Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on vahvistanut kahdentoista hengen miehistön alkaneen viikon olympiakarsintaturnaukseen Espanjan Valenciaan. Susijengi kohtaa turnauksessa tiistaina Bahaman ja torstaina Puolan.
Kesän maaottelunsa kolmella perättäisellä tappiolla aloittanut Puola käänsi kurssinsa ja saapuu Valencian olympiakarsintaturnaukseen kahden voiton saattelemana. Puola nujersi viimeisissä valmistavissa maaotteluissaan Uuden-Seelannin ja Filippiinit.
Kun Susijengi peittosi Espoo Metro Areenalla Uuden-Seelannin, alkutahdit voitolle iski Miro Little, 20, energisellä puolustuspelillään. Pari päivää myöhemmin Tampereella Latviaa vastaan Little tarjoili maailmanluokan puolustuksen kylkeen ennakkoluulotonta heittopelaamista. Pelihaluja uhkuva Miro uskoo vireen kantavan myös Valencian olympiakarsintakoitoksiin asti.
Kahdeksan joukkuetta selvitti viime vuonna paikkansa Pariisin vuoden 2024 olympiakisojen miesten koripalloturnaukseen. Loput neljä paikkaa jaetaan ensi viikolla Valenciassa (Espanja), Pireuksessa (Kreikka), Riiassa (Latvia) ja San Juanissa (Puerto Rico). Kilpailu on kovaa, sillä neljää kisapaikkaa metsästää peräti 24 joukkuetta.