11.8.2018 09:35 Viime vuosina Kreikassa, Ranskassa ja Romaniassa pelannut Susijengin puolustuspään dynamo Matti Nuutinen, 200 cm ja 28 v, siirtyy tulevaksi kaudeksi Espanjan kakkosliigan CB Oviedoon Roope Ahosen aisapariksi. Kaarinalaisen Ura Basketin kasvatti hakee uusine joukkueineen nousua Espanjan ACB-liigaan asti.
Matti Nuutinen siirtyy Espanjaan. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
Nuutinen pääsee yhdessä Ahosen kanssa Oviedossa herkulliseen asemaan, sillä seura on ilmoittanut tavoitteekseen nousun Euroopan kovimpaan kansalliseen sarjaan, ACB-liigaan, jo vuodeksi 2019-20.
Niin Roope Ahosen kuin Matti Nuutisenkin sopimus on 1+1-vuotinen ja jatkopykälä astuu voimaan, jos Oviedo nousee ACB-liigaan.
- Tarjouksia tuli muutamastikin sarjasta pitkin Eurooppaa, mutta Oviedo oli kaikkein paras paketti oman urani kannalta. Espanjassa pelataan Euroopan kovinta koripalloa ja Espanjan kakkosliigan pelaajat ovat jatkuvassa näyteikkunassa ACB-liigaan, Nuutinen taustoittaa.
Nuutinen pelasi kaksi kautta sitten Ranskan Roannessa toisen Susijengi-pelaajan Antti Kanervon kanssa. Roope Ahonen on Nuutiselle puolestaan tuttu paitsi juniorimaajoukkuevuosilta ja Susijengistä, myös Kreikan pääsarjasta, missä kaksikko pelasi kaudella 2015-16.
- Monta kertaa on ollut lähellä syntyä sopimus, jossa pelaisimme Roopen kanssa samassa joukkueessa. On harvinaislaatuinen tilaisuus päästä samaan joukkueeseen näin tutun kaverin kanssa, joten siitä pitää ottaa kaikki ilo irti, Nuutinen hymyilee.
Suomalaispelaajista aiemmin Oviedossa on pelannut Ville Kaunisto, joka edusti seuraa Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla kaudella 2008-09.
Matti Nuutinen kuului 93 nuorten maaottelullaan Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokalustoon ikäluokassaan, 1990 syntyneissä. Kotimaan pääsarjatasolla ”Nuutinator” debytoi kaudella 2007-08 Jukka Toijalan valmentamassa Kouvojen hopeajoukkueessa.
Korisliigan läpimurtonsa Nuutinen teki Salon Vilppaassa kaudella 2010-11, jolloin hän viimeisteli keskiarvoikseen 8,9 pistettä ja 5,2 levypalloa ottelua kohden. Vilppaasta Nuutinen siirtyi Loimaalle Bisonsiin, missä hän varmisti paikkansa liigan eliittipelaajien joukossa, voitti kaksi Suomen mestaruutta sekä pelasi niin Eurocupia kuin VTB-liigaakin menestyksekkäästi.
Loimaalta Nuutinen eteni Kreikan liigan Arkadikosiin pelikaudeksi 2015-16. Nuutisen debyyttikausi perinteikkäässä koripallomaassa oli erinomainen: 9,3 pistettä ja 3,7 levypalloa ottelua kohden.
Kaudella 2016-17 Nuutinen pelasi yhdessä Antti Kanervon kanssa Ranskan Pro B -liigaa Chorale Roannessa 6,7 pisteen ja 2,7 levypallon keskiarvoin. Nuutinen juhli joukkueineen Ranskan Pro B:n cup-mestaruutta.
Viime kaudella Nuutinen debytoi Romanian liigassa CSM U Pitestin paidassa. Puolustusvoittoisessa roolissa pelannut Nuutinen kohosi valmentajansa luottopelaajaksi ja urakoi peräti 25,2 minuuttia ottelua kohden 6,2 pisteen, 4,3 levypallon ja 1,3 syötön keskiarvoin.
Susijengissä Nuutinen debytoi kesällä 2012 ja hän on kuulunut arvokisakokoonpanoon vuosien 2015 ja 2017 EM-kisoissa ja vuoden 2014 MM-kisoissa Bilbaossa. Tähänastisella Susijengi-urallaan Nuutinen on pelannut 68 miesten maaottelua 4,1 pisteen keskiarvolla. Nuutinen heitti Susijengin piste-ennätyksensä, 24, kesäkuun MM-karsintaottelussa Tshekkiä vastaan.
Viimeisen kahden kauden aikana kannuksia juniorivalmentajana Adidas Next Generation -kutsuturnauksessa ja HBA-Märskyn valmennusjohdossa ansainnut Susijengi-legenda Petteri Koponen, 36, liittyy NBA-joukkue San Antonio Spursin kesäliigajoukkueen valmennusryhmään.
Salon Vilppaassa kevään 2021 Suomen mestaruuden voittanut ja sittemmin Korisliigan kehittyneimpänä pelaajana sekä vuoden puolustuspelaajana palkittu Perttu Blomgren, 22, otti ison askeleen eteenpäin urallaan Slovenian hopeajoukkue Helios Domzalessa. Ensivaikutelma vanhan Jugoslavian alueen koripallosta maistui lapualaislähtöiselle Pertulle.
Ensimmäistä kesäänsä Susijengin kanssa pelaava Järvenpään Beat Basketin kasvatti ja toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 17, vaihtaa joukkuetta Yhdysvalloissa. Viime kaudella Sunrise Christiania edustanut 209-senttinen Muurinen siirtyy tulevaksi kaudeksi arizonalaiseen AZ Compass Prepiin.
Kotkan Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 26, on kotoisen Korisliigan mittapuulla maan ehdottomia eturivin pelaajia. Vietettyään päättyneen seurajoukkuekauden Slovakian Patrioti Levicessä ja Viron mestari BC Kalev/Cramossa Kaukiainen uskoo ottaneensa pelaajana seuraavan askeleen ylöspäin. Tällä kertaa kehitys oli ennen kaikkea henkistä.
Vastikään kautensa Italian Serie A:n hopeaan Virtus Bolognan valmennusjohdossa päättänyt Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi, 37, on kirjoittamassa uutta lukua valmentajanurallaan. Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi on solminut kaksi kautta käsittävän sopimuksen Japanin liigan Yokohama B-Corsairsin päävalmentajan pestistä.
Bolognan apuvalmentajana toimiva Lassi Tuovi pääsi tuulettamaan Italian liigassa finaalivoittoa. Ranskassa Paris Basketball on puolestaan tukalassa tilanteessa.
Ranskassa ja Italiassa finaalit on saatu käyntiin. Vierasjoukkueet ovat olleet ensimmäisissä otteluissa vahvoilla.
Erinomaisen kevätkauden pelannut ja CB Granadan tulevan kauden pääsarjapaikan viimeisen runkosarjakierroksen uroteoillaan pelastanut Susijengin puolustuksen lukko ja Euran Veivin kasvatti Elias Valtonen, 200 cm ja 24 vuotta, on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen granadalaisseuran kanssa.
Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsevät taistelemaan Ranskan mestaruudesta Paris Basketballin raivatessa tiensä finaaliin. Lassi Tuovin Bologna teki saman tempun Italiassa.
Severi Kaukiainen pääsi juhlimaan Viron mestaruutta, kun Kalev/Cramo nosteli pokaalia kauden päätteeksi. Samalla hänestä tuli Viron tuplamestari. Perttu Blomgren sai hopeisen mitalin Sloveniassa.