Koripalloliiton SUSI-ohjelman All Stars -vaiheen rytmi uudistuu

3.2.2026 16:35 Suomen Koripalloliitto uudistaa SUSI-ohjelman All Stars -vaiheen vuosirytmiä. Muutoksen myötä All Stars -toiminta alkaa jatkossa aiempaa myöhemmin ja ajoittuu kalenterivuoden molemmille puolille.

All Stars -vaihe käynnistyy jatkossa joulukuussa järjestettävällä ensimmäisellä paikallisella leirillä. Toiminta jatkuu kevätkaudella toisella paikallisella leirillä sekä All Stars -joukkueiden yhteisellä Kisakallion leirillä, huipentuen toukokuussa pelattavaan SUSI All Stars Cupiin.

Uudistetussa rytmissä All Stars -toiminta koskettaa jatkossa aina kahta ikäluokkaa samanaikaisesti. Tulevalla kaudella toimintaan osallistuvat vuosina 2012 ja 2013 syntyneet sekä tyttö- että poikapelaajat.

Rytminmuutoksen keskeisenä tavoitteena on huomioida entistä paremmin pelaajien kasvuun ja biologiseen kypsymiseen liittyvät yksilölliset erot. Myöhempi aloitusajankohta antaa pelaajille lisää aikaa luonnolliseen fyysiseen ja motoriseen kehittymiseen ennen valtakunnalliseen All Stars -vaiheeseen siirtymistä.

Varhaisnuoruudessa biologinen kypsyminen etenee yksilöllisesti, ja saman ikäluokan sisällä voi olla merkittäviä eroja niin fyysisissä ominaisuuksissa kuin kuormituksen sietokyvyssä. Myöhäisempi aloitus tukee pelaajien tasapuolisempaa arviointia ja kehittymistä, vähentäen varhaisen kypsymisen korostumista ja mahdollista epätarkoituksenmukaista valikoitumista.

Kahden ikäluokan yhteinen All Stars -vaihe mahdollistaa lisäksi laajemman pelaajapotentiaalin tarkastelun sekä tarjoaa pelaajille ja heidän valmentajilleen lisää aikaa kasvaa tähän vaiheeseen ilman kiirettä. Tämä tukee pitkäjänteistä urheilijaksi kasvamista ja on linjassa SUSI-ohjelman tavoitteiden kanssa, joissa yhteistoiminnan arvojen lisäksi, korostetaan pelaajien yksilöllistä kehityspolkua.

All Stars -leiritys toteutuu sisällöltään ja toiminnoiltaan täysin vastaavana kuin aikaisemmin. Muutos koskee ainoastaan toiminnan ajoittumista, joka siirtyy puoli vuotta myöhemmäksi verrattuna aiempaan toimintamalliin.


SUSI All Stars -leiritys (2012 ja 2013 syntyneet)

Leiri 1: la 19.12.–su 20.12.2026 (paikallinen)

Leiri 2: la 13.2.–su 14.2.2027 (paikallinen)

Leiri 3: ma 22.3.–ke 24.3.2027 (Kisakallio)

All Stars Cup: to 20.5.–su 23.5.2027 (Kisakallio)

Huom! SUSI All Star-leirityksen aikataulumuutos tulee vaikuttamaan myös nuorten valtakunnalliseen kilpailukalenteriin, johon tehdään ikäluokkakohtaisia muutoksia. Näistä muutoksista seuroja tiedotetaan lähiaikoina erikseen.

Ilmoittautuminen SUSI All Stars -leiritykseen:

Seuravalmentajat ilmoittavat jatkossa pelaajaehdokkaansa yhden, kahta ikäluokkaa koskevan yhteisen rankingin mukaisesti.

Ilmoittautuminen ikäluokkien 2012- ja 2013-syntyneiden tyttö- ja poikapelaajien leiritykseen käynnistyy 1.9.2026.

Koripalloliitto tiedottaa ilmoittautumisen käynnistymisestä vielä erikseen lähempänä ajankohtaa.

Hakeminen SUSI All Stars -valmentajaksi:

Koripalloliitto hakee osaavia, A-lisenssin omaavia valmentajia SUSI All Stars -valmennukseen erillisellä haulla toukokuussa.  

Lisätiedot

Tyttöjen leiritys
Juha Oikarinen, p. 050 563 6521
Juha-Pekka Männistö, p. 040 572 0669

Poikien leiritys
Pena Ranta, p. 040 739 5311
Tristan Fay, p. 045 113 7983

Nuorten maajoukkueiden päävalmentaja
Antti Koskelainen, p. 040-196 6668

 
1.12.2025 17:39 Susi All Star

Susi All Stars Cupin mestarit 2025 ovat Team Pelander ja Team Huff

Viikonlopun SUSI All Stars Cup päättyi sunnuntaina Kisakallion Susi Training Centerissä jännittäviin finaaleihin. Mestaruuspokaalia pääsivät kannattelemaan Team Pelander ja Team Huff.

27.11.2025 17:49 Susi All Star

Perjantaina Kisakalliossa alkava SUSI All Stars Cup näkyy KorisTV:llä

Perjantaina Kisakallion Susi Training Centerissä alkava SUSI All Stars Cup on ainutlaatuinen tapahtuma, jossa intensiivinen kilpailu ja upea ympäristö tarjoavat ikimuistoisen kokemuksen nuorille koripallotähdille. Otteluita voi seurata paikan päällä tai KorisTV:ltä.

6.11.2025 13:14 Susi All Star

Pelaajat kutsuttu marraskuun lopun SUSI All Stars -leirille

27.-30.11.2025 Kisakalliossa järjestettävälle SUSI All Stars -leirille on kutsuttu joukko 2011-syntyneiden ikäluokan tähtiä.

9.6.2025 19:00 Susi All Star

Meritoitunut Jussi Laakso palasi nuorten maajoukkuetien ensimmäiselle pysäkille: ”On ilo työskennellä innokkaiden nuorten kanssa”

Jussi Laakso debytoi viikonloppuna SUSI All Stars -leirityksessä yhden poikajoukkueen valmentajana. Kokeneelle Laaksolle kyseessä oli paluu maajoukkuetoiminnan alkujuurille – aikoihin mistä hänen maajoukkueuransa valmentajana käynnistyi 1990-luvun lopulta.

16.5.2025 10:54 Susi All Star

Susi All Stars 2025 -pelaajat valittu ensimmäiseen leiritykseen

Kesäkuussa joukko 2011-12 syntyneitä nuoria koripalloilijoita tassuttelevat ensimmäiset askeleensa Sudenpolulla, Suomen Koripalloliiton maajoukkueohjelmassa. Tyttöjen ja poikien Susi All Stars -pelaajat 2025 on kutsuttu leireille ympäri Suomen.

24.3.2025 12:00 Susi All Star

Tyttöjen ja poikien SUSI All Stars -leirin ilmoittautuminen on alkanut

SUSI All Stars on Koripalloliiton maajoukkueohjelman, Suden polun, ensimmäinen askelma. Vuonna 2025 leiritykseen osallistuvat 2011-2012 syntyneet pelaajat.

26.11.2024 12:47 Susi All Star

Susi All Stars Cup 2024: Team Kuier ja Team Palmi mestareiksi

Viikonloppuna pelattu nuorten koripallolupausten vuotuinen kohtaaminen, Susi All Stars Cup, päättyi sunnuntaina Kisakallion Susi Training Centerissä jännittäviin finaaleihin. Tyttöjen mestaruuden vei Team Kuier ja poikien puolella voittoa juhli Team Palmi.

20.11.2024 11:10 Susi All Star

Kisakallion SUSI All Stars Cup on katsottavissa KorisTV:ltä

Perjantaina 22.11. Kisakallion Susi Training Centerissä alkavan SUSI All Stars Cupin ottelut ovat katsottavissa KorisTV:ltä.

13.3.2024 15:58 Susi All Star

Tyttöjen ja poikien SUSI All Stars -leirin ilmoittautuminen on alkanut

SUSI All Stars on Koripalloliiton maajoukkueohjelman, Suden polun, ensimmäinen askelma. Vuonna 2024 leiritykseen osallistuvat 2010-2011 syntyneet pelaajat.

29.11.2023 10:43 Susi All Star

Susi All Star Cupin mestarijoukkueiksi Team Lahtinen ja Team Koponen

Viikonloppuna Kisakallion Susi Training Centerissä pelatussa Susi All Star Cupissa turnauksen mestaruutta juhlistivat tytöissä Team Lahtinen ja pojissa Team Koponen.

Näytä lisää vastaavia