Kaksinkertainen Euroopan mestari Belgia on Susiladiesin ensimmäinen koetinkivi

11.11.2025 11:29 Susiladiesin EM-karsintojen ensimmäinen vastustaja torstaina 13.11. on kaksinkertainen Euroopan mestari Belgia, joka lukeutuu Suomen tapaan vuoden 2027 EM-kisojen alkulohkojen emäntiin. Belgia voitti kultamitalin heinäkuussa nousemalla 12 pisteen takaa voittoon finaalissa Espanjaa vastaan.

Kaksinkertainen Euroopan mestari, Belgia. Kuva: FIBA Europe.

Heinäkuun loppupuolella Belgia oli EM-kisojen finaaliottelussa selkä seinää vasten. Espanja oli karannut 12 pisteen taakse, kun otteluaikaa oli jäljellä enää 3 minuuttia. Belgia osoitti hallitsevan mestarin sisukkuutta kampeamalla sensaatiomaisesti askel kerrallaan itsensä peliin mukaan.

Julie Allemand toi belgialaiset yhden pisteen päähän, kun kellossa oli aikaa enää 17,5 sekuntia. Belgia pakotti Espanjan prässäämällä menetykseen ja Antonia Delaeren lay-up nosti belgialaiset johtoon 5,3 sekuntia ennen loppusummeria. Espanja sortui vielä kaksoiskuljetukseen.

Espanjan rikkoessa Julie Vanloo viimeisteli loppulukemat heittämällä ensimmäisen vapaaheittonsa sisään ja toisen tahallaan ohitse. Espanjalle ei enää jäänyt aikaa saada heittoa ilmaan, kun kellossa oli enää 0,9 sekuntia.

Belgian lähivuodet saivat voiton myötä jo toisen kruununsa. Belgian esiinmarssi EM-tasolla käynnistyi 2017 pronssimitalilla, joka sai toisintonsa 2021. Nyt belgialaiset ovat voittaneet kaksi peräkkäistä Euroopan mestaruutta 2023 ja 2025. MM-kisoissa joukkue on sijoittunut 4. ja (2018) ja 5. (2022), olympialaisissa taas 7. (2020) ja 4. (2024).

Menestysten avaintekijä on Emma Meesseman (193 cm/32 vuotta), joka on valittu molempina mestaruusvuosina EM-kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Tähdistöviisikkoon molempina vuosina on valittu Meessemanin lisäksi Julie Alleman (173/29) ja vuonna 2023 myös Julie Vanloo (173/32).

Belgia pääsee puolustamaan mestaruuttaan Suomen tapaan kisaemäntänä, kun yksi vuoden 2027 EM-kisojen alkulohkoista pelataan Antwerpenissä.

Belgia on nimennyt 19 pelaajaa EM-karsintojen alustavaan kokoonpanoon, mutta varsinainen 12 pelaajan ottelukokoonpano selviää vasta keskiviikkona. Jokainen heinäkuun mestarijoukkueesta on nimettynä.

 
5.11.2025 11:19 Susiladies

EM-kotikisat lähestyvät! Susiladies lähtee marraskuun EM-karsintaikkunaan 14 pelaajalla

Päävalmentaja Ilkka Palviainen on nimennyt 14 pelaajaa, jotka muodostavat Susiladiesin EM-karsintajoukkueen marraskuun ikkunaan. Susiladies aloittaa EM-karsintaottelujen myötä valmistautumisensa vuoden 2027 EM-kotikisoihin.

9.2.2025 22:00 Susiladies

Slovenia tyrmäsi Susiladiesin toisella puoliajalla – EM-karsinnat päätökseen

Susiladiesin EM-karsinnat päättyivät tappioon, kun Slovenia murskasi Suomen kotikentällään 96–47 ja varmisti paikkansa EM-kisoissa. Ensimmäisellä puoliajalla Susiladies pysyi vielä iskuetäisyydellä, mutta Slovenia vei kolmannen neljänneksen ylivoimaisesti 33–4.

8.2.2025 21:43 Pääjuttu

Susiladies haastaa EM-kisapaikasta pelaavan Slovenian

Susiladies kohtaa sunnuntaina EM-karsinnoissa Slovenian, joka taistelee kisapaikasta tiukassa lohkossa. Slovenian peli rakentuu muutaman huippupelaajan varaan, ja Susiladies on valmistautunut huolella niin heidän pysäyttämiseensä kuin Slovenian puolustuksen murtamiseen.

6.2.2025 22:19 Susiladies

Susiladies jäi Unkarin jalkoihin ja menetti mahdollisuutensa EM-kisapaikkaan

Susiladies joutui taipumaan Unkarille 80–50 EM-karsintaottelussa Miskolcissa ja menetti täten mahdollisuutensa EM-kisoihin 2025. Susiladies päättää karsintaurakkansa sunnuntaina, kun se kohtaa Slovenian vieraskentällä.

5.2.2025 17:52 Susiladies

Susiladies altavastaajana Unkaria vastaan – ”Paineet ovat heillä”

Susiladies haastaa Unkarissa perinteisen kestomenestyjän, joka on ajautunut tiukkaan paikkaan kahden peräkkäisen tappion jälkeen. Susiladies-valmentaja Jussi Laakso analysoi kohtaamisen asetelmat ennen torstain ylösheittoa.

4.2.2025 12:24 Susiladies

Susiladies saalistaa EM-paikkaa viimeisissä karsintaotteluissa

Susiladies päättää EM-karsintaurakkansa helmikuussa kahdella vierasottelulla. Ensin joukkue kohtaa Unkarin 6.2. Miskolcissa ja sen jälkeen Slovenian 9.2. Ljubljanassa. Molemmat ottelut ovat katsottavissa FIBA:n Youtube-kanavalta.

29.1.2025 11:57 Susiladies

Susiladies paketoi ensi viikolla EM-karsintansa Unkari- ja Slovenia-vierasotteluilla

Susiladiesilla on ensi viikolla edessä viimeinen EM-karsintaikkuna kohti vuoden 2025 EM-kisoja. B-karsintalohkossa on vielä miltei kaikki avoinna, kun Susiladies kohtaa torstaina 6.2. Unkarin ja sunnuntaina 9.2. Slovenian vieraissa.

9.11.2024 17:31 Susiladies

Susiladiesin valmentaja Jussi Laakso: ”Hristova keskipisteenä, tandemparina Hillsman”

Susiladiesin EM-karsintaikkunan toisessa ottelussa vastaan tulee Bulgaria, joka avasi voittotilinsä torstaina Unkaria vastaan. Susiladiesin valmentaja Jussi Laakso nostaa esille Bulgarian kohdalla tandempari Borislava Hristovan ja Khaalia Hillsmanin.

6.11.2024 15:06 Susiladies

Jussi Laakso Slovenia-pelin kynnyksellä: ”Mielenkiintoista, miten Lisecin ja Shepardin yhteispeli toimii”

Susiladiesin EM-karsintaurakan seuraava vastustaja on Slovenia, jonka Suomi kohtaa Urhea-hallissa, Helsingissä, torstaina 7.11. klo 18:30. Suomen valmentaja Jussi Laakso perkaa Slovenian vahvuudet ja avainpelaajat.

6.11.2024 11:19 Susiladies

Elina Koskimies: ”Kaksi voittoa, niin meillä on hyvät mahdollisuudet EM-kisoihin”

Susiladies ja Elina Koskimies saavat vastaansa EM-karsintojen kahden kotipelin ikkunassa torstaina Slovenian ja sunnuntaina Bulgarian. Susiladiesin mediaharjoituksissa eilen tavoitettu Koskimies lähtee karsintaikkunan peleihin toiveikkaana: kaksi voittoa toisi hyvät mahdollisuudet kohti 2025 EM-kisoja.

Näytä lisää vastaavia