Kaisa Kuisma siirtyy Portugaliin, uusi osoite Vitória SC

31.7.2019 09:08 Napolin universiadijoukkueen Kaisa Kuisma, 25, siirtyy ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille ammattilaiseksi, kun 180-senttinen Orimattilan Jymyn kasvatti on tehnyt sopimuksen Portugalin pääsarjaa pelaavan Vitória Sporte Cluben kanssa.

Kaisa Kuisma siirtyy ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille ammattilaiseksi. Kuva: Ville Vuorinen.

Kuisma teki debyyttinsä Naisten Korisliigassa kaudella 2009/10 kasvattajaseuransa edustusjoukkueessa Team S-Hämeenmaassa, minkä jälkeen hänelle on kertynyt kokemusta Suomen pääsarjasta seitsemän kauden verran.

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteiden opiskelut veivät Kuisman Keski-Suomeen, jossa hän ehti pelata HoNsUssa ja Äänekosken Huimassa. Edelliset kolme kautta hän on kuitenkin viettänyt Espoossa – ensin yhden kauden Espoo Unitedissa ja kaksi Tapiolan Hongassa. Kaudella 2018/19 Kuisma pelasi Hongassa suuressa roolissa keskimäärin yli 31 minuuttia 8,3 pisteen, 2,7 levypallon ja 2,0 syötön keskiarvoilla.

– Liikuntatieteiden opinnot ovat vielä kesken, mutta tämä ulkomaanhaave mielessä lähdin kuitenkin Jyväskylästä. Alun perin ajateltu piipahdus Espoossa venyi kolmen kauden mittaiseksi, mutta valmista sillä tavalla kuin toivoinkin tähän uran seuraavaan etappiin. Kiitos Hongalle siitä! Yksi unelma on ehdottomasti saavutettu, mutta tavoitteita riittää vielä jatkoonkin, Kuisma kertoo.

Kuisma toimii samalla tietynlaisena tienraivaajana, koska hän on ensimmäinen suomalainen naiskoripalloilija, joka on tehnyt sopimuksen Portugalin pääsarjaan. Naisten Korisliigan ulkomaalaisvahvistuksia on kuitenkin ollut paljon Portugalissa, muun muassa Kuisman edelliskauden joukkuetoveri Alexyz Vaioletama.

– Kun seura otti yhteyttä, niin katsoin parit joukkueen viime kauden matsit ja olin yhteydessä Vaioletamaan sekä heidän viime kauden vahvistukseen, että sain vähän tuntumaa millainen sarja ja maa on kyseessä. Innokkaan uteliaana lähden kyllä ottamaan vielä tarkemmin selvää, Kuisma hymyilee.

– Joukkue sijoittui sarjassa keskivaiheelle viime kaudella ja ensi kaudella olisi toki tarkoitus lähteä kamppailemaan ihan kärkisijoista. Mikä ei ihan mahdottomuudelta kuulostaisi, kun he pelasivat viime vuonna kuitenkin Portugalin cupin finaalissa. Oma rooli on vahvasti pelipaikoilla 2 ja 3. Intensiivistä 1-1-puolustamista ja rohkeaa transition-hyökkäämistä odotettavissa.

Suomen nuorisomaajoukkueissa Kuisma oli juniorivuosinaan vakiokasvo, jolle kertyi peräti 64 edustusta Sudenpennuissa. Haastajamaajoukkueen riveissä Kuisma on pelannut kuusi maaottelua.

– Kaisa on kovalla duunilla ottanut hienoja askeleita urallaan. Viimeisimpänä upeat universiadit ja nyt ammattilaiseksi. Onnittelut, Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi.

Henkilöt

 
22.10.2023 09:33 Susiladies

Roosa Lehtoranta käytti ulkomaanoptionsa ja siirtyy Nördlingeniin, Saksan Bundesliigaan

Aiemmin tällä kaudella hallitsevaa Suomen mestaria Peli-Karhuja edustanut Roosa Lehtoranta, 26, on käyttänyt sopimuksessaan olleen ulkomaanoption ja siirtyy Saksan Bundesliigassa pelaavaan EIGNER Angels Nördlingeniin.

2.2.2023 09:59 Susiladies

Linda-Lotta Lehtoranta palaa Saksan Bundesliigassa pelaavaan Kelterniin

Peli-Karhuissa aiemmin tällä kaudella pelannut Susiladies-konkari Linda-Lotta Lehtoranta, 31, siirtyy Saksan Bundesliigan toisella sijalla olevaan Rutnorik Stars Kelterniin. Lehtoranta pelasi Kelternissä myös kaudella 2015-16.

21.7.2022 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta Vesiluoma siirtyy Ruotsin pääsarjan Alvik Basketiin

Espoo Basket Teamin kantaviin voimiin jo yli puoli vuosikymmentä kuulunut Lotta Vesiluoma, 25, siirtyy ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille, kun Vesiluoma on tehnyt sopimuksen Ruotsin pääsarjassa pelaavan Alvik Basketin kanssa.

2.12.2021 08:49 Susiladies

Linda-Lotta Lehtoranta Israeliin vahvistamaan Neve David Ramlaa EuroCupissa

Susiladiesin takakentän luottopelaaja, Peli-Karhuissa naisten Korisliigaa aiemmin tällä kaudella pelannut, Linda-Lotta Lehtoranta, 30, siirtyy Israeliin, jossa hän vahvistaa Neve David Ramlaa EuroCupissa.

12.4.2021 10:07 Susiladies

Taru Tuukkasen WNBA-draftista 20 vuotta: "Menin ihan shokkiin, kun mut draftattiin!"

Awak Kuierin odottaessa WNBA:n varaustilaisuutta on syytä palata 20 vuoden taakse, jolloin Taru Tuukkanen huudettiin naisten taalaliigaan ensimmäisenä suomalaisvarauksena koskaan. Vaikka Tuukkanen oli osoittanut Xavier Musketeersissa olevansa yksi NCAA-liigan parhaita pelaajia, WNBA-varaus tuli hänelle itselleenkin yllätyksenä.

11.6.2020 14:55 Susiladies

Suurlupaus Awak Kuier aloittaa ammattilaisuransa Italiassa

Suomen koripallon huipputalentti ja yleisöäänestyksessä naisten Korisliigan vuoden pelaajaksi arvostettu Awak Kuier, 18, on allekirjoittanut pelaajasopimuksen Italian Serie A:ssa pelaavan Virtus Eirene Ragusan kanssa.

19.6.2019 08:47 Susiladies

Roosa Lehtoranta Belgian pääsarjan Antwerp Giantsiin

Naisten Korisliigaa päättyneellä kaudella Tapiolan Hongassa pelannut Roosa Lehtoranta, 22, siirtyy ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille, kun Peli-Karhut-kasvatti on tehnyt sopimuksen Belgian pääsarjassa pelaavan Antwerp Giantsin kanssa.

28.8.2018 09:47 Susiladies

Susiladiesin Anissa Pounds Espanjan kakkossarjaan

Keväällä SM-kultaa Peli-Karhujen riveissä huuhtonut Susiladiesin Anissa Pounds, 25, siirtyy ensi kaudeksi Espanjan kakkossarjan Maristas A Coruñaan.

11.8.2018 10:44 Pääjuttu

Veera Pirttinen Saksan Bundesliigaan

Naisten Korisliigan vuoden puolustaja Veera Pirttinen, 21, siirtyy tulevaksi kaudeksi Saksan Bundesliigassa pelaavaan ChemCats Chemnitziin.

8.1.2018 20:45 Suomalaiset ulkomailla

Susiladies-kulmakivi Vilma Kesänen palaa Catziin

Syyskauden Espanjan kivenkovassa kakkosliigassa pelannut Orimattilan Jymyn kasvatti ja Susiladiesin pitkäaikainen pelinrakentaja Vilma Kesänen, 29, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen 2010-luvun Naisten Korisliigan kestomenestyjän Lappeenrannan Catzin kanssa. Kesänen edusti Catzia viimeksi vuosina 2007-2012.

Näytä lisää vastaavia