FIBA:n e-koripallon MM-kisat käynnistyvät ensimmäisellä karsintaturnauksella – Suomi jälleen mukana

8.10.2024 12:27 Suomen Koripalloliitto on ilmoittanut toista kertaa edustajan Suomesta eFIBA:n tuleviin MM-kisoihin. Mukana on 61 maata, jotka ottavat mittaa toisistaan NBA 2k25 -pelissä.

Lokakuun alussa käynnistyvässä sarjakaudessa selvitetään alkuun maaosien parhaat joukkueet Euroopassa, Afrikassa, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Aasiassa, Oseaniassa ja Lähi-idässä. Pelialustana on online-muodossa pelattava NBA 2k25 ja pelimuotona aiemmista MM-kisoista tuttu pelin sisällä oleva 5vs5 Pro-Am.

Suomen joukkueen valmentajana toimii Topias ”magicalbotti” Mikkonen. Peliformaatti on muuttunut alkavaksi kaudeksi. Aiempina vuosina MM-kisoissa ei pelattu suoraan puhtaasta tuloksesta, mutta nyt pelaajien mieliksi vain lopputuloksella on merkitystä sarjataulukkoon, kun ylimääräisiä pisteitä ei jaeta muista suorituksista.

- On ollut hienoa nähdä, miten pelipiireissä eFIBA on ottanut jalansijaa ja noussut puheenaiheeksi. Uudet muutokset ovat entisestään lisänneet pelaajien mielenkiintoja tulevia MM-kisoja kohtaan, Mikkonen avaa.

Euroopasta mukana on 25 maata. Suomen tavoitteet ovat korkealla tämän vuoden turnauksessa.

- Tavoitteena on selvitä viimeiseen pudotuspelivaiheeseen eli kahdeksan parhaan joukkoon. Valmentajan näkökulmasta minulla on luottoa siihen, että se on täysin mahdollista. Vaikka lähdemme osaan otteluista altavastaajana, niin hyvällä suorituksella voimme kaataa kenet vain.

Maailmalla on jo pelaajia, jotka tienaavat elantonsa kisaamalla ja striimaamalla 2k-sarjan korispeliä. Siinä mielessä Suomen pelaajat ovat takamatkalla, kun he ovat työssäkäyviä nuoria aikuisia.

- Olemme Suomessa pelaajamäärältään väkilukuunkin suhteutettuna aikamoisella takamatkalla verrattuna lajin parhaisiin maihin. Useasta maasta löytyy jo lajin täysammattilaisia. Meille tämä on kuitenkin ainakin toistaiseksi harrastus, joka otetaan vakavasti mutta pilke silmäkulmassa, Mikkonen summaa.

Suomen tulevia otteluita voi seurata tästä linkistä >

Aikataulu 

8.10.
Klo 20.00 Suomi - Kosovo
Klo 21.00 Suomi - Portugali
Klo 23.00 Suomi - Serbia
10.10.
Klo 20.00 Suomi - Saksa
Klo 21.00 Suomi - Espanja 
Klo 22.00 Suomi - Liettua

 
3.3.2026 11:04 eKoripallo

Suomelle mahtava startti e-koripallon EM-kisoissa

E-koripallon EM-turnauksen kaksi parasta joukkuetta pääsee huhtikuussa pelattaviin MM-kisoihin. Suomella on mahdollisuus varmistaa jatkokarsintapaikka jo tänään.

20.1.2026 14:03 eKoripallo

Suomi tavoittelee paikkaa FIBA:n e-koripallon MM-kisoihin – Euroopan esikarsintaturnaus starttaa tänään

Suomi osallistuu 20.–22. tammikuuta pelattavaan eFIBA EM-esikarsintaturnaukseen. Kyseessä on FIBA:n virallinen NBA 2K -sarja, jossa pelataan maajoukkuepaidoissa digitaalisella kentällä.

21.9.2023 14:15 eKoripallo

Suomalaisjoukkue mukaan FIBA:n e-koripallon MM-kisoihin

Suomen Koripalloliitto on ilmoittanut ensimmäistä kertaa edustajan Suomesta eFIBA:n tuleviin MM-kisoihin. Mukana on 61 maata, jotka ottavat mittaa toisistaan NBA 2k24 -pelissä.

2.5.2026 21:21 Korisliiga

Kataja rynnisti finaalien avausvoittoon – Vilppaan kotietu mennyttä

Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.

1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

1.5.2026 10:18 Susijengi

Jantunen johti Fenerbahcen voiton päähän Final Fourista

Mikael Jantunen teki täydellistä työtä upottamalla vappuaattoiltana kaikki yhdeksän heittoaan , kun hallitseva mestari Fenerbahce peittosi Zalgiris Kaunasin näytöstyyliin 86-74 (51-33) Euroliigan toisessa puolivälieräottelussa. Fenerbahce johtaa puolivälieräsarjaa voitoin 2-0 ja on yhden voiton päässä paikasta Euroliigan Final Fourista.

30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

29.4.2026 21:42 19-vuotiaiden poikien SM

Ura Basket 19-vuotiaiden poikien Suomen mestaruuteen – kolmannen finaaliottelun yleisömäärä Kotkassa 1250

19-vuotiaiden poikien Suomen mestari selvisi tänään Kotkan Steveco Areenalla 1250 katsojan edessä, kun Ura Basket voitti KTP:n kolmannessa finaaliottelussa 91-98 ( 50-47).

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

Näytä lisää vastaavia