Elina Koskimies ja Anissa Pounds aloittaneet vahvasti Saksassa

24.10.2021 14:36 Saksan Bundesliigassa nähdään tällä kaudella yhteensä neljä suomalaispelaajaa ja kaksi heistä pelaa Angels Nördlingenin joukkueessa. Elina Koskimies ja Anissa Pounds ovat aloittaneet kautensa hyvin.

Elina Koskimies pelaa ensimmäistä kauttaan Saksassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Koskimies pelasi kaksi edelliskautta Espanjan Liga Femenina 2:n Ibaizabalissa, mutta halusi vaihtaa maisemaa täksi kaudeksi. Uusi osoite löytyi Nördlingenistä.

- Halusin pois Espanjan kakkosliigasta, sillä olin ollut siellä jo kaksi kautta. Se oli hyvä liiga aloittaa ammattilaisura, mutta kaipasin uusia haasteita ja kerroin agentilleni heti viime kauden jälkeen, että olisi kiva nähdä muitakin sarjoja. Täältä tuli sitten tarjous ja tämä on hyvä sekä kilpailullinen liiga ja hyvä steppi urallani, Koskimies kertoo.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Pounds sen sijaan aloitti viime kauden Belgiassa Pepinsterin joukkueessa. Siellä kausi jäi kuitenkin kesken ja hän palasi Korisliigaan, jossa hän pääsi juhlimaan PeKan kanssa mestaruutta. Täksi kaudeksi hän päätti lähteä jälleen ulkomaille.

- Mietin tosi pitkään viime kauden jälkeen, että lähdenkö vielä ulkomaille. Ajattelin kuitenkin, että kun vielä pystyy ja on hyvässä kunnossa, niin miksen lähtisi. Sitten soitin Nördlingenissä pelanneilla ja he kertoivat hyviä asioita seurasta ja kaupungista, joten päätin siirtyä tänne.

Nördlingenillä on pitkät perinteet suomalaispelaajista, sillä joukkueessa ovat pelanneet aiemmin myös muun muassa Linda-Lotta Lehtoranta, Heta Korpivaara, Anni Jämsä, Heta Äijänen sekä Anni Mäkitalo. Myös Koskimies kääntyi entisten pelaajien puoleen kysyäkseen seurasta.

- Kysyin vähän miten he olivat viihtyneet ja miten organisaatio toimii. Se toi luottamusta, kun kaikki kehuivat paikkaa.

Koskimiehen ei ole tarvinnut katua päätöstään.

- Meillä on kiva jengi ja olen tykännyt myös valmentajastamme. Treeneissä mennään tosi kovaa, mutta hän on myös hyvä tyyppi kentän ulkopuolella ja välittää pelaajista. Kaupunki on myös mukava. Tällainen pieni ja sympaattinen paikka, kuvailee Koskinen.

Poundsille kyseessä on toinen kerta Saksassa. Vuonna 2019 hän aloitti kauden Bergische Löwenissä, mutta tuolloin joukkueen ilmapiiri oli sen verran huono, että Pounds siirtyi kesken kauden Belgiaan. Tällä kertaa on toinen ääni kellossa.

- Olen ollut todella tyytyväinen. Kaupunki on pieni, mutta täällä on kuitenkin aika paljon elämää. Tykkään joukkuekavereista ja valmentajasta. Olemme tehneet kovasti töitä, mutta on ollut tosi kivaa.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Pounds nauttii myös siitä, että joukkueessa on toinen suomalaispelaaja.

- Siitä on paljon apua, että ”Ellu” on täällä myös. On kiva voida keskustella asioista ja se helpottaa paljon, että on toinenkin suomalainen.

Nördlingenin kausi sai lentävän lähdön, kun se voitti vieraskentällä Sofia Pelanderin Hernen. Sen jälkeen kaatui vielä selvin numeroin Heidelberg, mutta kolme edellispeliä ovat päättyneet tappioihin.

- Aloitimme tosi hyvin, mutta sitten vastaan tuli Keltern. Tiesimme, että edessä on kova peli, mutta meiltä harmittavasti loukkaantui siinä pelissä kolme pelaajaa. Meillä on muutenkin kymmenen pelaajan rosteri, joten olemme päässeet viime aikoina tosi vähän harjoittelemaan viisi vastaan viisi. Emme ole sen takia löytäneet sellaista yhteistä flow'ta vielä. Toivottavasti saisimme loukkaantuneet nopeasti takaisin ja sitä myöten kaikki pelaajat omille pelipaikoilleen. Nyt on jouduttu kierrättämään siten, että välillä pelaajat ovat joutuneet pelaamaan paikoilla, jotka eivät ole heille ominaisia, Koskimies analysoi joukkueen alkukautta.

- Meillä on ollut loukkaantumisten kanssa vähän huonoa tuuria emmekä ole päässeet pelaamaan vielä yhtään ottelua täydellä kokoonpanolla. Viime peleissä on tullut niukkoja tappioita, jotka meidän olisi pitänyt voittaa. Tässä on kuitenkin vielä pitkä kausi edessä, ja kunhan saamme kaikki takaisin kokoonpanoon, niin mielestäni voimme yllättää monet tällä kaudella, Pounds komppaa.

Molemmat suomalaiset ovat olleet heti isossa roolissa. He ovat urakoineet yli puolituntisia kentällä ja lukeutuneet joukkueen parhaimpiin pistenaisiin.

- Kausi on alkanut ihan ok. Vähän on ollut heitto hukassa, mutta luotan sen löytyvän kauden mittaan toistojen kautta, arvioi Pounds.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Koskimies on pitkälti samoilla linjoilla. Hän on nauttinut vastuusta sekä monipuolisemmasta roolista kuin Espanjassa.

- Olen ollut ihan tyytyväinen. Peliaikaa on tullut paljon. Osittain se johtuu loukkaantumisista, mutta osittain myös siitä, että valmentajalta on tullut luottoa. Hän haluaa minun ottavan ratkaisuja kentällä. Pelikovuus ja -tempo ovat ihan eri tasolla kuin Espanjassa ja vähän on ollut tottumista uuteen sarjaan. Nyt vain mennään kohti parempaa.

- Toivon pelini monipuolistuvan enkä ole vain heittäjä, mutta pystyn myös ajamaan korille ja sitä kautta pääsemään vapariviivalle, sekä myös korin alla pyrin olemaan tehokkaampi. Sekin oli yksi syy miksi tulin tänne. Valmentaja puskee koko ajan kokeilemaan uusia juttuja ja antaa sitten palautetta, että mitä voi tehdä paremmin.

Vaikka Nördlingenillä on allaan muutama tappio, niin Koskimies uskoo parempaan.

- Tavoitteena on päästä pudotuspeleissä pitkälle. Se on kova tavoite, mutta kun saamme yhteispelin toimimaan, niin mielestäni meillä on mahdollisuudet mennä pitkälle.

Pounds toivoo pystyvänsä auttamaan joukkuetta kohti kovaa päämäärää.

- Tavoitteena on pysyä ehjänä, kehittyä ja sitä kautta auttaa joukkuetta.

 
2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

14.6.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalinilla positiivinen vuosi Ferrolissa – ”Kausi oli onnistunut”

Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.

5.6.2023 15:14 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä positiivinen kausi Espanjassa – ”Jäi paljon reppuun tulevaa ajatellen”

Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.

31.5.2023 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen nautti Espanjassa – ”Yksi parhaista kokemuksista ulkomailla”

Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.

29.5.2023 18:51 Suomalaiset ulkomailla

Kausi jätti Helmi Tuloselle paljon kysymysmerkkejä – ”Jäin kaipaamaan vastauksia”

Helmi Tulosella, 24, oli monivaiheinen kausi Italian Serie A1:n Le Mura Luccassa. Tuloselle jäi kauden jälkeen hieman hämmentyneet tunnelmat.

24.5.2023 12:06 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijänen palaa Ferrolin joukkueeseen – ”Seura haluaa panostaa tulevaan kauteen”

Viime kaudella Espanjan liigan Bembibressä pelannut Anniina Äijänen, 27, vaihtaa seuraa. Äijänen palaa tuttuun ympäristöön, kun hän on tehnyt sopimuksen sarjanousija Universitario Ferrolin kanssa.

18.5.2023 15:37 Suomalaiset ulkomailla

Anissa Poundsilla vahva kausi Saksassa – ”Voi olla ihan tyytyväinen”

Anissa Pounds pelasi toisen kautensa Saksan Bundesliigan Angels Nördlingenissa ja oli tyytyväinen kauteen, vaikka joukkueen tavoite jäi saavuttamatta. Pounds oli jälleen joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.

Näytä lisää vastaavia