Sveitsi nimesi 14 pelaajaa ensimmäiseen EM-karsintaikkunaan

11.2.2020 18:04 Vuoden 2021 EM-esikarsintojen viimeisessä vaiheessa Islannin yllättänyt Sveitsi lähtee ensi viikon EM-karsintaikkunaan neljäntoista pelaajan voimin. Päävalmentaja Gianluca Barilari on lisäksi nimennyt joukkueen vahvuuteen kaksi varapelaajaa.

Arnaud Cotture (vas.), Michel-Ofik Nzege (kesk.) ja Boris Mbala (oik.) juhlivat Sveitsin EM-karsintapaikkaa elokuussa. Kuva: FIBA Europe.

Elokuun EM-esikarsintojen päätöskierroksella Islannin kanveesiin iskeneen Sveitsin ehdoton kärkinimi, viime kaudet erinomaista kautta Houston Rocketsin kanssa pelannut mutta vastikään Atlanta Hawksiin kaupattu Clint Capela, ei NBA-kiireiden vuoksi ota osaa karsintoihin, mutta päävalmentaja Gianluca Barilarin ryhmä on muuten pysynyt entisellään.

Joukkueen aloitusviisikon pelaajista Patrick Baldassare (Ferrara, Italia), Jonathan Kazadi (Lille, Ranska) ja Roberto Kovac (IR, Islanti) pelaavat ammattilaisina Sveitsin rajojen ulkopuolella. Baldassare ja Kazadi kuuluvat Italian ja Ranskan kakkosliigoissa pelaavien joukkueidensa aloitusviisikkoon ja elokuun ratkaisevassa karsintaottelussa Islantia 29 pisteellä piiskannut Kovac on tällä kaudella viillellyt 17,2 pistettä ottelua kohden Islannin liigassa.

Sveitsin pääsarjassa pelaavista pelaajista kärkijoukkue Fribourg Olympicin takamies Boris Mbala ja vuoden 2012 EM-karsinnoissa Suomea kiusannut Massagnon pelinrakentaja Dusan Mladjan kuuluvat varteenotettavimpiin ratkaisijoihin.

Sveitsi aloittaa EM-karsintansa torstaina 20.2. vierasottelulla Georgiaa vastaan ja isännöi Suomea sunnuntaina 23.2. Fribourgissa.

Sveitsin maajoukkue, I EM-karsintaikkuna 17.-23.2.2020

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura 2019-20

0

Michel-Ofik NZEGE

203

1992

Lugano Tigers (SUI)

1

Patrick BALDASSARE

200

1986

Ferrara (ITA)

2

Boris MBALA

190

1996

Fribourg Olympic (SUI)

4

Jeremy JAUNIN

170

1991

Fribourg Olympic (SUI)

6

Jonathan KAZADI

195

1991

Lille Metropole (FRA)

7

Marko MLADJAN

205

1993

Spinelli Massagno (SUI)

8

Juraj KOZIC

198

1995

BBC Boncourt (SUI)

9

Roberto KOVAC

190

1990

IR Basket (ISL)

11

Yuri SOLCA

188

2000

Vevey Riviera (SUI)

12

Paul GRAVET

204

1995

Fribourg Olympic (SUI)

14

Jonathan DUBAS

203

1991

Lions de Geneve (SUI)

20

Arnaud COTTURE

203

1995

Lions de Geneve (SUI)

21

Dusan MLADJAN

198

1986

Spinelli Massagno (SUI)

99

Natan JURKOVITZ

202

1995

Fribourg Olympic (SUI)

10

Robert ZINN(*)

195

1995

Lions de Geneve (SUI)

13

Killian MARTIN(*)

184

1998

Union Neuchatel (SUI)

(*) = varalla

  • Päävalmentaja Gianuca BARILARI
  • Valmentaja Andrej STIMAC
 
2.3.2024 10:19 Susijengi

Susijengi säilytti 20. sijan FIBA:n maailmanrankingissa

Helmikuun EM-karsintaikkunassa yhden voiton ja yhden tappion kerännyt Susijengi on säilyttänyt viime syyskuussa saavuttamansa ennätyssijan FIBA:n miesten maailmanrankingissa. Susijengi jatkaa maailmanrankingin 20. sijalla Euroopan 13. korkeimmalle rankattuna miesten maajoukkueena.

27.2.2024 11:07 Susijengi

Toijala komensi Viron historialliseen voittoon

Viidettä vuottaan Viron miesten maajoukkuetta komentava Jukka Toijala luotsasi joukkueensa kenties sen koripallohistorian makeimpaan voittoon, kun Viro peittosi maanantai-illan EM-karsintaottelussa Tallinnassa Liettuan. Voitto oli Viron koripallon historian ensimmäinen voitto Liettuasta miesten maajoukkuetasolla.

26.2.2024 21:27 Susijengi

Susijengi löysi taisteluilmeensä, nousi 17 pisteen takaa avausvoittoon EM-karsinnoissa

EM-karsintansa kotivoitolla Georgiasta avannut Tanska saapui maanantaina Espoo Metro Areenalle täynnä tulta ja tappuraa, upotti avauspuoliskolla liki kaiken mahdollisen ja karkasi 17 pisteen vierasjohtoon. Susijengi palasi kuitenkin pitkän tauon jälkeen perusasioihin ja säntäsi kollektiivisella esityksellä 5339-päisen kotikatsomon riemuksi 89–85 (42–58) -voittoon.

26.2.2024 11:38 Susijengi

Alexander Madsen: ”Me pelataan parhaimmillamme, kun ollaan ärsyttäviä”

Alexander Madsen, 29, on hyvässä paikassa koripalloilijana. Susijengin ison pään kouvolalaislähtöinen luottomies on saanut räjähtävän startin alkuvuoteen 2024 Espanjan liigassa CB Andorran paidassa. Samaan aikaan Susijengissä Madsenin rooli on vanha tuttu ja hän uskoo, että paras tulos tulee, kun pidetään kiinni perusasioista.

25.2.2024 20:54 Susijengi

Susijengi ja Tanska nimesivät tusinansa maanantain otteluun

Susijengi ja Tanska ovat nimenneet pelaajansa maanantai-illan EM-karsintaotteluun. Susijengin kokoonpanoon nousee Saksan Bundesliigan Tigers Tübingenia edustava Aatu Kivimäki. Ottelu pelataan maanantaina klo 18.30 Espoo Metro Areenalla.

25.2.2024 11:38 Susijengi

Lundbergin Tanska on Susijengille erilainen haaste

Vaikka Tanskaa ei laajalti tunnetakaan koripallomaana, aloitti joukkue EM-karsintaurakkansa kirivoitolla ennakkosuosikki Georgiaa vastaan kotonaan Århusissa. Tanska kävi jo edellisissä EM-karsinnoissa yhden korin päässä EM-kisoista ja hakee nyt Euroliiga-tähtensä Gabriel Lundbergin johdolla ensimmäistä EM-kisapaikkaa 70 vuoteen.

24.2.2024 12:34 Susijengi

Remu Raitanen: ”Varmasti ikimuistoisimpia kokemuksia omalla uralla”

Susijengin tarkkakätinen laituri Remu Raitanen, 26, esiintyi ennakkoluulottomasti ja kellotti tehokkaat peliminuutit myöhään perjantai-iltana, kun Susijengi haastoi MM-hopeamitalisti Serbian sen kotihallissa Belgradissa. Raitasen mukaan Susijengi pystyi Belgradin kuurouttavassa metelissä haastamaan Serbian niin kauan kuin pysyi pelisuunnitelmassaan.

23.2.2024 23:47 Susijengi

Susijengi säikytteli MM-hopeamitalisti Serbiaa, mustat hetket veivät yllätyssaumat

Susijengin aloitusviisikko Elias Valtosen johdolla aiheutti kauhunhetkiä hallitsevalle MM-hopeamitalisti Serbialle sen kotiareenalla Belgradissa perjantai-illan EM-karsinta-avauksessa. Serbian kokoylivoima ja Susijengin pallonmenetykset ja kylmä heittoilta kohosivat lopulta ratkaiseviksi tekijöiksi, kun Serbia ampaisi yhdeksän pisteen takaa 77–61 (36–34) -voittoon.

23.2.2024 10:50 Susijengi

Topias Palmi: ”Vastassa on yksi maailman parhaista joukkuepuolustuksista”

Jos Susijengi haluaa pelata voitosta Serbiaa vastaan myöhään tänä iltana Belgradissa, on sen onnistuttava puolustuspäässä täydellisesti ja käytettävä vapaat heittopaikkansa tuloksellisesti, kun niitä tarjoutuu. Haasteen ottaa innolla vastaan Tampereen Pyrinnön kasvatti Topias Palmi, 29, joka pelaa ammattilaisuransa parasta kautta Karhu Basketissa.

22.2.2024 22:39 Susijengi

Susijengi ja Serbia nimesivät kokoonpanonsa perjantain otteluun

Susijengi ja Serbia ovat valinneet miehistönsä perjantai-iltana Belgradissa pelattavaan EM-karsinta-avaukseen. Susijengistä debyyttinsä arvokisakarsintaottelussa tekevät Luukas Vaara ja Jacob Grandison.

Näytä lisää vastaavia