Susijengin Islanti-ottelussa tehtiin Euroopan karsintojen yleisöennätys

5.7.2018 10:49 Maanantaina loppuunmyyty Hartwall Arena todisti, kun Susijengi peittosi Islannin pistein 91-77 (44-41) ja eteni MM-jatkokarsintoihin alkulohkon kakkosena.

Suomi–Islanti-ottelun yleisömäärä 12 183 oli Euroopan karsintojen ennätysyleisö. Kuva: Ville Vuorinen

Peräti 12 183 -päinen kotikatsomo loi heinäkuisena maanantaina Hartwall Arenalle viime syksyn EM-kotikisojen tunnelman, kun Susijengi rynnisti Islannin kimppuun MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen päätösottelussa. Huikean kotiyleisön tukemana Susijengi nousi kankean alun jälkeen 91-77-voittoon ja lunasti paikkansa syyskuussa käynnistyvissä MM-jatkokarsinnoissa.

F-lohkon päätösottelussa päästiin juhlimaan paitsi Susijengin jatkopaikan varmistumista, myös Euroopan MM-karsintojen yleisöennätystä. Islanti-ottelun yleisömäärä jäi vaivaiset 144 katsojaa Susijengin EM-kotikisoissa rikotusta yleisöennätyksestä. 

Viime syksynä Suomen yllätysvoittoa Ranskaa vastaan todisti komeat 12 167 katsojaa, eikä kotikisojen hurmos ei hiipunut, vaan Kreikka-ottelussa Suomen siivitti kisojen kolmanteen voittoon peräti 12 327 katsojaa.

Susijengi on ylittänyt kotiparketillaan vuoden sisään kolmesti vakuuttavan 12 000 katsojan merkkipaalun, eikä joukkue jättänyt maanantain Islanti-ottelussa käyttämättä tilaisuutta kiittää 6. pelaajaansa. Loppusummerin soitua kapteeni Shawn Huff johdatti laumansa Hartwall Arenan ympäri tervehtien ja kiittäen kannattajia tärkeästä tuesta. 

Susijengi kiitti 6. pelaajaansa Islanti-ottelun jäkeen. Kuva: Ville Vuorinen
 
26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

19.2.2019 10:25 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu jälleen loppuunmyyty

Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.

14.2.2019 14:17 Susijengi

Susijengi nimetty helmikuun ratkaisevaan MM-karsintaikkunaan

Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.

4.12.2018 14:34 Susijengi

Huikea voitto sähköisti Susijengin Ranska-ottelun lipunmyyntiä entisestään – jo 5200 lippua myyty

Susijengin MM-kisapaikan kohtalo ratkeaa helmikuun karsintaikkunassa, kun joukkue kohtaa Espoossa lohkokärki Ranskan ja matkaa sen jälkeen Venäjän vieraaksi. Maanantai-iltana sinnikkyytensä osoittanut Susijengi on saamassa Ranska-otteluun tuekseen jälleen täyden kotiareenan.

3.7.2018 10:58 Susijengi

Miten jatkossa? Näin jatkuu Susijengin matka kohti Kiinan MM-kisoja

Susijengi eteni maanantai-iltana lohkokakkosena jatkoon omasta MM-karsintojen alkulohkostaan peittoamalla Islannin täpötäyden Hartwall Arenan valvovan silmän alla. Susijengillä on edessään syys-, marras- ja helmikuussa pelattavat kivikovat karsintaikkunat.

29.6.2018 21:19 Susijengi

Susijengi taipui Tshekin kovassa käsittelyssä – Nuutinen Suomen valopilkku

Tshekin fyysisyys hyydytti Susijengin Pardubicessä, ja sinnikkäästä taistelusta huolimatta suomalaiset joutuivat Tshekistä kotimatkalle 77-73 (37-36) -tappio niskassaan. MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen ratkaisut nähdään maanantaina.

24.2.2026 10:32 Susijengi

Mustapha Amzil: ”Tiedän olevani valmis pelaamaan ketä tahansa vastaan”

Jo vuosien ajan Susijengin tulevaisuuden runkopelaajaksi uumoiltu Mustapha Amzil, 24, teki odotetun maajoukkuedebyyttinsä viime kesänä ja loisti avainroolissa joulukuussa, kun Susijengi kaatoi kotonaan Ranskan. Talven MM-karsintaikkunan alkaessa Amzil kertoo olevansa valmis mihin tahansa rooliin pitkällä matkalla kohti Qatarin MM-parketteja.

23.2.2026 11:42 Susijengi

Susijengiin palaava Samu Adler: ”Mulla on tosi isot odotukset päästä näyttämään”

Korisliigan kärkijoukkue Salon Vilpasta määrätietoisesti kohti pudotuspelikevättä johtava Samu Adler, 18 vuotta, on toipunut marraskuisen jalkaoperaationsa jäljiltä aikataulussa. Tänään alkavassa maajoukkueikkunassa Adler kertoo tavoitteekseen osoittaa Susijengille arvonsa ja potentiaalinsa ja kilpailla paikasta MM-karsintarotaatiossa.

18.2.2026 11:08 Susijengi

Belgia tiivisti MM-karsintakokoonpanonsa 15 pelaajaan

Belgian miesten maajoukkueen päävalmentaja Julien Mahé valmennusjohtoineen on nimennyt viidentoista maajoukkuepelaajan leiritysrungon, joka valmistautuu kohtaamaan Susijengin helmi-maaliskuun MM-karsintaotteluissa.

30.1.2026 08:11 Susijengi

Belgia nimesi ehdokkaansa helmi-maaliskuun Susijengi-kohtaamisiin

Helmi-maaliskuun taitteen tuplakohtaamiseen Susijengiä vastaan valmistautuva Belgia on nimennyt 24 pelaajan ehdokasryhmänsä tulevaan EM-karsintaikkunaan. Belgia ja Susijengi kohtaavat Charleroissa perjantaina 27.2. ja Espoo Metro Areenalla sunnuntaina 1.3.

Näytä lisää vastaavia