Suomen 20-vuotiaat miehet avasivat maajoukkuekesänsä voittamalla Iso-Britannian Urhea-hallissa

20.6.2023 23:33 Suomen 20-vuotiaat miehet avasivat maajoukkuekesänsä Urhea-hallissa, Helsingissä, 202 katsojan edessä voittamalla harjoitusmaaottelussa Iso-Britannian 78-59 (35-25).

Okku Federiko donkkasi Sudenpennut voittoon Iso-Britanniasta. Kuva: Ville Vuorinen.

Sudenpentujen kuono ei tutissut kauaa, kun kotijoukkue nappasi johtoaseman jo avausneljänneksellä käpäliinsä, eikä sitä enää vieraille luovuttanut. Suomi sai kaksinumeroisen johdon jo puoliaikaan mennessä ja päätösneljänneksellä ero venyi parhaimmillaan 23 pisteeseen.

– Ensimmäinen peli on aina ensimmäinen peli. Meillä oli hakemista viimeistelyssä, vaikka ajoittain pystyimme luomaan oikeinkin laadukkaita korintekopaikkoja, Suomen päävalmentaja Mikko Tupamäki kommentoi.

Prosenttien valossa korintekopaikkojen hassaaminen näkyi kolmen pisteen heitoissa: Sudenpentujen 28 kolmosesta pussin pohjalle löysi tiensä seitsemän (25,0%).

– Toisaalta puolustuksellisesti peli oli yllättävänkin tasapainoinen ensimmäiseksi. Puolustaminen antaa mahdollisuuden pelata voitosta, kun kaukoheittäminen tökkii.

Kesän ensimmäisissä peleissä Sudenpentujen alkuperäinen idea oli peluuttaa laajasti ja kokeille eri viisikoita. Tämä toteutui, kun jokainen Suomen 12 pelaajasta pelasi kymmenen minuuttia tai enemmän ja pääsi pisteille.

Korkeimman pistemäärät heittivät Okku Federiko (13/5) ja Topias Jokela (12/6). Parketilla nähtiin myös maajoukkuedebytantti, kun Benjamin Yombi de Yombi (4/1) puki ensimmäistä kertaa Suomi-paidan ylleen.

Iso-Britannian pistekärki oli 13 pistettä ja 7 levypalloa tilastoinut Rory Stewart.

Suomi ja Iso-Britannia kohtaavat uudestaan huomenna keskiviikkona klo 15:30 Urhea-hallissa. Otteluun on vapaa pääsy.

> Ottelutilastot

Henkilöt

 
18.6.2024 20:44 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaiden miesten loppukiri jäi palkinnotta Portugalia vastaan

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi tänään Portugalille 75-77 (33-41) Urhea-hallissa, Helsingissä, pelatussa harjoitusmaaottelussa. Suomi saa mahdollisuuden revanssiin huomenna klo 18:00.

16.7.2023 19:48 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisansa voitokkaasti — 18-vuotiaat pojat pieksivät Latvian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Pohjois-Makedonian Skopjessa pelatut B-divisioonan EM-kisat voittoon ja yhdeksänteen sijaan, kun Sudenpennut voitti päätöspelissä Bulgarian. Suomen 18-vuotiaat pojat voittivat Kisakalliossa vierailleen Latvian.

9.7.2023 22:07 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaille miehille avausvoitto B-divisioonan EM-kisoissa – 18-vuotiaat pojat päihittivät Georgian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Pohjois-Makedoniassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa Albanian kustannuksella. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas voitti harjoitusmaaottelussa Georgian Kisakalliossa.

22.6.2023 00:10 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue puolusti Iso-Britannian toistamiseen kumoon Urhea-hallissa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kaatoi toistamiseen Urhea-hallissa, Helsingissä vierailleen Iso-Britannian. Keskiviikon ottelussa Sudenpennut voitti selkeänumeroisesti 85-48 (40-16).

22.6.2022 20:15 Sudenpennut

20-vuotiaiden naisten Israel-ottelu eilisen toisinto – 20-vuotiaille miehille pisteen voitto Latviasta

Suomen 20-vuotiaiden naisten ja miesten maajoukkueiden tuplamaaotteluiden toiset osat pelattiin keskiviikkona. 20-vuotiaat naiset hävisivät toistamiseen niukasti Israelille, kun taas 20-vuotiaat miehet maksoivat kalavelkoja eilisesti ja voittivat Latvian pisteellä.

21.6.2022 22:40 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat naiset taipuivat lopussa Israelille – 20-vuotiaille miehille tappio Latviasta

Maajoukkuekesä saatiin käyntiin 20-vuotiaiden naisten ja miesten maajoukkueiden osalta tiistai-iltana. 20-vuotiaiden naisten maajoukkue taipui loppumetreillä Israelille Susi Training Centerissä, kun taas 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi vieraissa Latvialle.

23.7.2021 18:40 Sudenpennut

Sudenpentujen loppukiri ei riittänyt 20-vuotiaiden miesten Nordic Cupissa, Islanti ratkaisi vapaaheittoviivalta

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue sijoittui viimeiseksi neljän joukkueen Nordic Cupissa, kun Sudenpennut kaatui päätöspelissään Islannille 80-82 (45-51). Islantilaiset ratkaisivat ottelun Tallinnassa loppuhetkien vapaaheitoilla.

22.7.2021 23:00 Sudenpennut

Viro syöksi Suomen 20-vuotiaat miehet Nordic Cupin pronssiotteluun

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi Tallinnassa pidettävässä Nordic Cupissa isäntämaa Virolle 71-78 (36-40). Tappion myötä Sudenpennut pelaavat huomenna turnauksen pronssimitalista Islantia vastaan klo 16:00.

21.7.2021 22:30 Sudenpennut

Ruotsi kaatoi Suomen 20-vuotiaiden miesten Nordic Cupissa

Tallinnassa pelattavassa Nordic Cupissa Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue taipui Ruotsille loppunumeroin 71-64 (32-36). Suomi pelaa huomenna vielä Viroa vastaan klo 19:30, jonka jälkeen selviää, mitteleekö Sudenpennut turnauksen kullasta vai pronssista perjantaina.

20.7.2021 20:55 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueelle komea voitto Nordic Cupin avausottelussa

Suomen 20-vuotiaiden miesten Nordic Cup Tallinnassa pyörähti käyntiin voitokkaasti, kun Sudenpennut kellisti avausottelussaan Islannin 86-65 (32-33). Nordic Cup jatkuu Suomen osalta huomenna klo 17:00 Ruotsia vastaan.

Näytä lisää vastaavia