Sasu Salin: ”Tehdään Riian Areenasta kotihalli!”

8.9.2025 11:39 Kahden nukutun yön jälkeen Susijengin kapteeni Sasu Salin, 34, kertoo sisäistäneensä lauantain myöhäisillan Serbia-voiton todellisen merkityksen. Kun keskiviikon EM-puolivälierään on samaiset kaksi yötä, kapteeni toivoo joukkueeltaan samanlaista latausta ja tarkkuutta kuin Serbiaa vastaan ja suomalaisfaneilta ryntäystä Riikaan tekemään yhdessä historiaa.

Sasu Salin on ammentanut energiaa Serbia-ottelun tapahtumista. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

Ei liene minkään tason yllätys, että lauantai-iltana vasta lähempänä puoltayötä päättyneen EM-neljännesvälierän ja siitä haetun mykistävän, historiallisen voiton jälkeen joukkueen jäseniltä kesti oman aikansa vaipua yöpuulle.

Susijengi käytti sunnuntaipäivän Serbia-pelistä palautumiseen ja palasi tositoimiin maanantaina Riian Areenalla aamuharjoitusten merkeissä.

- Onhan sitä ehtinyt tässä parin päivän aikana miettiä, että mitä tuli tehtyä. Varmaan omia kokemuksia tärkeämpää on se, että ihmisiltä on tullut aika paljon viestejä matsin aikana koetuista tunteistaan. Se merkitsee paljon, hymyilee Susijengissä viisitoista vuotta ja 159 maaottelua pelannut Salin.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Kapteeni myöntää, että Tampereen EM-alkulohkon niukan Liettua-tappion ja maailmanmestari Saksalta saadun rökäletappion jälkeen joukkueen kollektiivinen mieliala oli pettynyt.

- Etenkin Saksa-ottelun jälkeen oltiin ilmiselvästi mielet maassa ja pettyneitä. Vielä Serbia-pelipäivän aamunakin tunnelma oli vähän sumuinen. Saatiin kuitenkin pari onnistumista heti pelin alussa ja se varmasti vaikutti siihen, että jokainen löysi uuden vaihteen, Salin kertailee.

Myös Susijengin pelisuunnitelma toimi täydellisesti. Joukkue keskittyi puolustuksessa täydellisesti maailman parhaan pelaajan Nikola Jokicin ja sitä kautta Serbian sisäpelin hyydyttämiseen silläkin kustannuksella, että Serbia saisi muutamia vapaita kolmen pisteen heittoja.

- Ihan muutamaa nukahdusta lukuun ottamatta homma toimi niin kuin toivottiin. Ognjen Dobric ja Marko Guduric kivittivät kolmosensa eivätkä lopulta edes uskaltaneet ottaa heittoja. Krediittiä valmennukselle hyvästä suunnitelmasta ja krediitit pelaajille, jotka tosi pienellä valmistautumisella pystyivät toteuttamaan juttuja, mitä ei oltu aikaisemmin tehty.

Historia on voitosta kiinni

Huipentumaisillaan olevat vuoden 2025 EM-kisat ovat tarjonneet koko joukon yllätyksiä.

Alkulohkossa suurimpiin yllätyksiin lukeutuivat hallitsevan Euroopan mestarin Espanjan jääminen pudotuspelivaiheen ulkopuolelle, neljännesvälierissä Susijengin voitto mestarisuosikki Serbiasta ravisteli koripalloilevaa maailmaa. Yllätysjoukkueisiin lukeutuu myös Susijengin keskiviikon puolivälierävastus Georgia, joka katkaisi eilen olympiahopeamitalisti Ranskan kisataipaleen.

- Georgian perusrunko on pelannut yhdessä pitkään ja Kamar Baldwin on erinomainen vahvistus heille. Heillä on tiivis rotaatio, jolla on taitoa, kokoa ja kovuutta. Kaikkea muuta kuin helppo ottelu tulossa, Salin arvioi Georgiaa, joka on Susijengille enemmän kuin tuttu 2020-luvun EM-karsinnoista.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

- Jossain määrin tiedossa on varmasti myös pelityylien taistelu. Georgia on iso, hidas ja fyysinen, kun taas me yritetään tietenkin laittaa palloa liikkeelle ja juosta. Meidän on taas pelattava fiksusti, luottaa itseemme ja toisiimme ja heittää hyvin.

EM-kisoihin valmistavan leirityksen alussa Susijengin eturivin pelaajisto ei pitänyt kynttiläänsä vakan alla lausuessaan median edessä ääneen kovat tavoitteensa etenemisestä EM-mitalipeleihin ensimmäistä kertaa miesten maajoukkuekoripallon historiassa.

Epätyypillisen rohkeat tavoitteet ovat herättäneet kapteenin mielessä kesän aikana monenlaisia ajatuksia, jotka peilautuvat nykyhetkestä erityisen kirkkaina.

- Ehkä olen itse ennemminkin sellainen hyssyttelijä, jonka mielestä ei tarvitse lähteä kirkossa kuuluttelemaan omia päämääriä ja tavoitteita, Sasu naurahtaa.

- Sanoin tosin tässä eilen ohimennen Ilarille (Seppälä), että nuoret ovat huudelleet niitä mitalipelejä tässä jo monta viikkoa, ja nyt se on yhdestä voitosta kiinni.

Georgia kerännyt Espanjan ja Ranskan päänahat

Jos Serbia nähtiinkin massiivisena ennakkosuosikkina viime lauantain puolivälierään lähdettäessä, Salin kehottaa kaikkia olemaan ajattelematta Susijengiä ennakkosuosikkina Georgiaa vastaan.

- Ennakkoarviot on ennakkoarvioita ja peli pelataan kentällä, kuten Serbia-ottelu osoitti. Niin vain Georgiakin on päättänyt perättäisissä matseissa Espanjan ja Ranskan EM-kisat, latoo Salin jäitä koripallokansan hattuun.

- Tässäkin vaiheessa on kaikista järkevintä mennä pelaamaan yhtä ottelua kerrallaan ja keskittyä käsillä olevaan otteluun maksimaalisen hyvin. Me tunnetaan Georgian vahvuudet ja tiedetään omamme ja pyritään pelaamaan sellaista peliä, että meidän vahvuudet tulee esille.

Susijengi pelasi ensimmäisen kerran nykymuotoisten EM-kisojen historiassa puolivälierissä kolme vuotta sitten Berliinin EM-jatkopeleissä, joissa se kohtasi sittemmin Euroopan mestaruuden voittaneen Espanjan. Susijengi johti tuota ottelua 15 pisteellä, mutta taipui lopulta yhdeksän pisteen erolla.

Uusi mahdollisuus tehdä historiaa on keskiviikkona.

- Jos nyt miettii, että tänne Riikaan lentää Helsingistä tunnin ja Tallinnasta ajelee viitisen tuntia, niin tämähän on tosi hyvin suomalaisten saavutettavissa. Serbia-pelissä oli jo ihan hyvin suomalaisia paikalla ja muutenkin hyvä meininki, mutta ehdottomasti toivon, että me tehdään Riian Areenasta keskiviikkona vieläkin korostetummin meidän uusi kotihalli.

Ja jos Serbia-voittoa on jo tähän mennessä lietsottu suomalaisessa mediassa ja fanien keskuudessa historiallisena suomalaisena urheilutekona, Salin uskoo, että urotyöt eivät jää siihen.

- Voisi sanoa, että puhelin oli ”räjähtänyt” Serbia-matsin jälkeen, kun sen avasi pukukopissa. Koen kuitenkin, että meillä voisi olla vielä paljon enemmän tulossa.

Suomalaisfaneja kehotetaan saapumaan keskiviikkona Riikaan sankoin joukoin kannattamaan Susijengiä! Puolivälieräottelu Susijengi-Georgia käynnistyy keskiviikkona 10.9. klo 17.00. Ottelun lipunmyynnistä vastaa Bezrindas-lippukauppa. Viron ja Latvian karsiuduttua jatkosta on Riiasta vapautunut merkittävästi hotellikapasiteettia.

Elämysmatkat myy omaa matkapakettiaan keskiviikon puolivälierään. Matkapaketti sisältää lennot, majoituksen ja otteluliput, mutta asiakkaat voivat halutessaan ostaa paketin ilman lentoja.

Henkilöt

 
6.9.2025 12:43 Susijengi

Lauri Markkanen Nikola Jokicin kohtaamisesta: ”Vaarallisin koripalloilija maailmassa”

Saman sukupolven koripallosuuruuksina Lauri Markkanen ja Nikola Jokic ovat kohdanneet toisensa jo toistakymmentä kertaa NBA- ja maaottelukentillä. Markkanen kehuu Jokicia maailman tämän hetken parhaaksi koripalloilijaksi, jonka korintekokykyäkin vakuuttavampaa on hänen kykynsä saada joukkuetoverit peliin mukaan.

4.9.2025 14:27 Susijengi

Lassi Tuovi: ”Riiassa meidän on kilpailtava ja oltava rohkeita”

Susijengi on jatkanut Tampereen ikimuistoisen EM-alkulohkon jälkeen matkaansa Latvian Riiaan ja kääntänyt katseensa lauantain myöhäisillan neljännesvälieräkohtaamiseen mestarisuosikki Serbiaa vastaan. Valmistautuessaan otteluun suurta ennakkosuosikkia vastaan päävalmentaja Lassi Tuovi odottaa omiltaan ennen kaikkea rohkeutta pelata.

3.9.2025 14:04 Susijengi

Olli Nkamhoua: ”Meidän pitää antaa illalla ensimmäinen isku”

Susijengin pelit Tampereen EM-alkulohkossa huipentuvat tänään keskiviikkoiltana otteluun hallitsevaa maailmanmestaria Saksaa vastaan. Vaikka kaksi vuotta sitten Saksa antoi Susijengille oppitunnin Okinawan MM-kisoissa, Susijengin ”likaisen työn tekijäksi” kisaviikon aikana profiloitunut Olli Nkamhoua uskoo omiensa yllätysmahdollisuuksiin kotiyleisön edessä.

29.8.2025 13:29 Haastattelu

Miro Little: ”Kaikille jäi ekasta pelistä vähän hampaankoloon”

Kun FIBA myönsi Tampereelle vuoden 2025 koripallon EM-kotikisalohkon, tuskin kukaan muu joukkueessa oli yhtä innoissaan kuin Tampereen Pyrinnön kasvatti Miro Little, joka sai Euroopan suurimman koriskarnevaalin kotiseuduilleen. Littlen mukaan EM-avausottelu Ruotsia vastaan oli ikimuistoinen kokemus, mutta joukkueelle jäi parannettavaa.

8.9.2025 00:03 Susijengi

Susijengin ja Georgian keskiviikon puolivälierä käynnistyy klo 17.00

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on vahvistanut ensi viikolla pelattavien EM-puolivälierien otteluajat. Susijengi ja Georgia ottavat yhteen omassa puolivälieräkamppailussaan keskiviikkona 10.9. klo 17.00 alkaen.

7.9.2025 19:22 Susijengi

Georgia suisti Ranskan laulukuoroon, kohtaa Susijengin puolivälierissä

Kaksikymmentä vuotta sitten Suomi ja Georgia pelasivat yhdessä vastakkain Euroopan B-divisioonassa. Ensi viikon keskiviikkona joukkueet kohtaavat Latvian Riiassa EM-puolivälierässä, johon Susijengi selvitti tiensä shokeerattuaan mestarisuosikki Serbian ja Georgia nujertamalla sunnuntaina olympiahopeamitalisti Ranskan.

7.9.2025 12:35 Susijengi

Susijengin puolivälierävastus ratkaistaan sunnuntai-iltapäivänä Ranskan ja Georgian kesken

Susijengin keskiviikon puolivälierävastustaja ratkeaa tänään sunnuntaina 7.9. Riian Xiaomi Areenalla pelattavassa neljännesvälierässä Ranskan ja Georgian välillä. Georgia on saapunut EM-kisakentille jo viime vuosista tutulla, NBA- ja Euroliiga-pelaajien tähdittämällä miehistöllään, kun taas Ranska on läpikäynyt arvokisatasolla nuorennusleikkauksen.

7.9.2025 03:29 Susijengi

Susijengin keskiviikon EM-puolivälierän otteluliput nyt myynnissä!

Lauantain myöhäisillan neljännesvälieräottelussa mestarisuosikki Serbian sensaatiomaisesti kaatanut Susijengi jatkaa EM-kisataivaltaan kolmen välipäivän jälkeen keskiviikkona, kun joukkue kohtaa puolivälierässä Riiassa Ranskan ja Georgian välisen ottelun voittajan. Liput otteluun ovat myynnissä.

7.9.2025 01:03 Susijengi

Riian ihme! Susijengi selätti häkellyttävästi olympiapronssi- ja MM-hopeamitalisti Serbian

EM-kisojen Round of 16 -vaiheessa Riiassa Susijengi toteutti yhden kaikkien aikojen isoimmista yllätyksistä EM-koripallohistoriassa, kun olympiapronssi- ja MM-hopeamitalisti Serbia kaatui 86-92 (48-44). Susijengi eteni täten EM-puolivälieriin.

5.9.2025 18:20 Susijengi

EM-kisojen lähihistoria täynnä ensimmäisen pudotuspelikierroksen yllätyksiä

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA otti kesän 2015 EM-kisoissa käyttöön nykymuotoisen turnausformaatin, jossa alkulohkojen kuusitoista parasta joukkuetta asetetaan vastakkain ”kerrasta poikki”-asetelmalla pelattavissa neljännesvälierissä. Jo ensimmäinen vuosikymmen uudessa formaatissa on tarjoillut koko joukon neljännesvälierävaiheen yllätyksiä.

Näytä lisää vastaavia