10.2.2020 08:49 Yhdysvaltojen yliopistosarjan NCAA:n suomalaisonnistujiin viikonloppuna kuului Tuukka Jaakkola, joka väänsi tusinallisen pisteitä ja kolme torjuntaa yliopistonsa Cal Polyn jatkoaikavoitossa.

Tuukka Jaakkola oli vauhdissa viikonloppuna. Kuva: Cal Poly
Tuukka Jaakkola jatkoi erinomaisia otteitaan, kun Cal Poly kaatoi Hawai’in jatkoajan jälkeen 75-79 (39-32, 69-69). Cal Polyn sankariksi nousi Colby Rogers, jonka kolmonen 21,5 sekuntia ennen jatkoajan päättymistä ratkaisi pelin lopullisesti Mustangsille.
Läpi kauden viisikon isona miehenä häärinyt Jaakkola pelasi tällä kertaa 27 minuuttia, joiden aikana hän keräsi 12 pistettä, kuusi levypalloa, yhden syötön ja peräti kolme torjuntaa.
Mikael Jantunen ja Utah nappasivat helpohkon kotivoiton Pac-12-konferenssissa Californiasta 45-60 (22-34). Jantunen viihtyi parketilla 21 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi itselleen neljä pistettä, kuusi levypalloa, kaksi syöttöä ja yhden riiston.
Ville Tahvanainen pelasi aloitusviisikossa Missouri Valley -konferenssin ottelussa, kun Bradley voitti Evansvillen 58-69 (26-34). Tahvanainen sai peliaikaa 19 minuuttia, joiden aikana syntyi viisi pistettä, yksi levypallo ja yksi riisto.
Southeastern-konferenssisssa Olivier Nkamhouan edustamalta Tennesseeltä ei löytynyt eväitä yliopistomahti Kentuckyn kaatamiseksi, kun Wildcats voitti 77-64 (37-30). Nkamhoua repi kaksi levypalloa pelaamassaan viidessä minuutissa.
Andre Gustavsonin ja Richmondin loppuhetkien 14-0-juoksu onnistui kääntämään Spidersille voiton Fordhamia vastaan 59-53 (23-30). Gustavson pelasi vaihdosta 18 minuuttia noukkien kolme levypalloa, mutta jääden pisteittä.
Remu Raitanen ja San Francisco kärsivät jo kolmannen peräkkäisen tappionsa West Coast -konferenssissa, kun BYU oli parempi loppunumeroin 76-90 (25-44). Raitanen pelasi 13 minuuttia keräten tilastoikseen kolme pistettä, kaksi levypalloa ja kaksi syöttöä.
Hannes Pöllän edustama UT Martin hävisi Jacksonville Statelle 75-61 (32-20). Pöllä jäi pisteittä pelaamassaan kahdessa minuutissa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkoivat voittokulkuaan. Valtakunnallisessa rankingissa North Carolina on nyt 11. ja Ohio State 23.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat muun muassa 20 pistettä heittäneet Miro Little ja Okku Federiko sekä 17 pistettä nakuttanut Viljami Vartiainen.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat muun muassa monipuolisen tilastorivin kerännyt Okku Federiko, tupla-tuplan kahminut Eemeli Yalaho ja 19 pistettä nakuttanut Miro Little.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat muun muassa 11 levypalloa kahminut Albina Syla, miltei koko pelin kahdesti pelannut Meri Kanerva sekä kahdesti kaksinumeroiset pistelukemat heittänyt Elina Aarnisalo.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalo säkitti 13 pistettä entistä yliopistoaan UCLA:ta vastaan. Vauhdissa olivat myös mm. Meri Kanerva ja Albina Syla.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa tulokaskauttaan pelaava Elmeri Abbey tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa ja 3 syöttöä vaihdosta Utahin voitossa. Miro Little oli jälleen monipuolisella pelipäällä, kuten myös Okku Federiko.
Utah Staten yliopisto ilmoitti kiinnittäneensä Nicole Ogunin, 18, joukkueensa vahvuuteen. Kasvattajaseuraansa Espoo Basket Teamia tällä kaudella edustava siirtyy Utah Staten yliopistoon syksyllä 2026.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA pyörähti käyntiin viime viikolla. Miro Little veisteli 11 pistettä, 8 levypalloa ja 6 syöttöä UC Santa Barbaralle, kun taas Okku Federiko keräsi 18 pisteen ja 15 levypallon tupla-tuplan Drakelle.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa suomalaispelaajat pääsivät vauhtiin viime viikolla. Elina Aarnisalo säkitti 13 pistettä North Carolinalle, kun taas Albina Syla keräsi tupla-tuplan Rhode Islandille.
Yhdysvaltojen NCAA:n ykköstaso käynnistyy alkuviikolla. Suomalaispelaajia on kauden käynnistyessä joukkueiden listoilla 15 naisissa ja miehissä 13. Basket.fi tulee seuraamaan viikkotasolla suomalaispelaajien edesottamuksia NCAA:n ykköstasolla.