3.4.2025 07:19 Lähes kauden päivät koripallokentiltä sivussa ollut Jacob Grandison on vertynyt hyvään kevätkuntoon. Myöhään tiistai-iltana Suomen aikaa Grandison säästi tärkeimmät onnistumisensa viime sekunneille, kun hänen uusi joukkueensa PAOK Saloniki kellisti jatkoajalla ranskalaisen Cholet’n ja raivasi tiensä FIBA Europe Cupin finaaliin pistein 88–90 (40–33).
Jacob Grandison lähetti PAOK:n finaaliin. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
Semifinaalisarjan ensimmäisen osaottelun yhdellä pisteellä hävinnyt PAOK joutui ahtaalle, kun Cholet vei ottelun kolmannen jakson nimiinsä 25–13 ja kasvatti juuri ennen päätösjakson alkua johtonsa jo ratkaisevan tuntuisesti 65–54:aan.
Cholet johti vielä 49 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua turvallisen tuntuisesti. Viimeisillä sekunneilla PAOK onnistui kuitenkin kolmesti vapaaheittoviivalta – joista Grandison kaksi kertaa – haki kaksi hyökkäyslevypalloa ja upotti Frank Bartleyn ranteesta kolmosen, joka päätti varsinaisen peliajan vierasjohtoon 80-81.
Koska ensimmäinen osaottelu oli päättynyt Cholet’n pisteen voittoon, urakoivat joukkueet vielä jatkoajan. Sen huipentumana Grandison upotti 27 sekuntia ennen loppua kaaren takaa PAOK:n 87-90-johtoon. Grandisonin onnistuminen jäi ottelun viimeiseksi pelitilannekoriksi, joten PAOK sai juhlia semifinaalin voittoa ja tietään FIBA Europe Cupin finaaliin.
Grandison sai semifinaalissa peliaikaa 14 minuuttia ja käytti peliaikansa hyvin keräten omilleen kahdeksan pistettä (kolmoset 2/4), kolme levypalloa ja kaksi syöttöä. Kentän kuningas oli PAOK:lle 29 pistettä upottanut Frank Bartley.
PAOK kohtaa FIBA Europe Cupin kaksiosaisessa finaalissa espanjalaisen Bilbao Basketin. Ensimmäinen osaottelu pelataan Bilbaossa keskiviikkona 16.4. ja toinen Thessalonikissa keskiviikkona 23.4. Mestari selviää kahden ottelun yhteistuloksella.
Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.
Kesän EM-kisoissa häikäisevän esiinmarssin Susijengin eturiviin tehnyt toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 211 cm ja 18 vuotta, on solminut sopimuksen Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa pelaavan serbialaisen jättiläisseuran Partizan Belgradin kanssa.
Toista kauttaan Slovakian mestari Patrioti Leviceä edustava karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 28, pääsee pelaamaan alkavalla kaudella FIBA:n Mestarien Liigaa. Levice peittosi torstai-iltana henkeäsalpaavien vaiheiden jälkeen toisen jatkoajan viimeisen sekunnin heitolla Bakken Bearsin ratkaisevassa karsintaottelussa 100-98 (39-36, 76-76, 86-86) varmistaen paikkansa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.
Viime vuosina runsaasti menestystä Paris Basketballissa nauttinut Mikael Jantunen ei aikaillut ensimmäisen pokaalinsa voittamista uuden joukkueensa Fenerbahcen riveissä. Jantunen nautiskeli 19 pistettä ja kaapi seitsemän levypalloa, kun Fenerbahce kaatoi kirjavien vaiheiden jälkeen Turkin Supercupin finaalissa Besiktasin pistein 85-83 (43-34).
AEK Ateenaa kaudella 2022-23 edustanut Susijengin moninkertainen arvokisakävijä Alexander Madsen, 208 cm ja 30 vuotta, palaa Kreikkaan. Madsenin on värvännyt riveihinsä viime keväänä Kreikan liigan puolivälieriin yltänyt A.S. Karditsas, joka pelaa alkavalla kaudella myös FIBA:n Mestarien Liigaa.
Koripallon EM-kisojen jälkeen seurajoukkuekaudet ovat hiljalleen pyörähtämässä käyntiin. Mestarien liigan karsintojen välieräkierroksella nähdään suomalaispelaajien kohtaaminen ja Jacob Grandison jatkoi seurajoukkueessa siitä mihin Susijengin paidassa jäi.
Viime vuosina kansainvälistä kokemusta mm. Itävallan, Romanian, Liettuan ja Ranskan sarjoista hakenut Espoo Basket Teamin kasvatti Daniel Dolenc, 205 cm ja 32 vuotta, siirtyy seuraavaksi Bosnia & Hertsegovinaan. Dolencin uusi seura on perinteikäs HKK Siroki, joka on voittanut historiansa aikana kymmenen Bosnian kansallista mestaruutta ja kahdeksan Bosnian cupin mestaruutta.
Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.
Jo neljättä vuottaan Susijengissä pelaava, EM-mitalipelijoukkueen aloitusviisikkoon kohonnut Jacob Grandison, 198 cm ja 27 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Ranskan pääsarjaan viime keväänä nousseen Boulazac Basket Dordognen kanssa.
Uransa parhaan ammattilaiskauden Unkarin liigassa pelannut Susijengin isojen pelien mies ja Lapuan Korikobrien kasvatti Ilari Seppälä, 188 cm ja 32 vuotta, jatkaa Unkarissa. Seppälä on allekirjoittanut viime kauden joukkueensa KTE-Dunan kanssa jatkosopimuksen kaudesta 2025–26.