Yllätysvalmis Belgia Susijengin koetinkivenä Jyväskylässä perjantaina

7.8.2025 14:27 Susijengin valmennusjohtoon kuuluva Teemu Rannikko luonnehtii Jyväskylän LähiTapiola Areenalla perjantaina vastaan asettuvaa Belgiaa erinomaiseksi avausvastukseksi EM-kisakesään. Belgia on aavistuksen viime vuosista uudistunut, mutta silti kokenut ja hyvin yhteen pelaava arvokisojen vakiokävijä.

Korkealta ja kovaa donkkaava Ismaël Bako kuuluu Belgian avainpelaajistoon. Kuva: FIBA.

Belgia käynnisti maaottelukesänsä myöhään keskiviikkoiltana Ateenassa maaottelulla Kreikkaa vastaan ja joutui antautumaan isäntäjoukkueelle 62–74 ennen matkaansa kohti Jyväskylää.

- Belgia pelasi eilen erittäin hyvin 38 minuuttia, kunnes Kreikka hoiti loppuvaiheessa pelin nimiinsä. Kentällä nähtiin Ateenassa erittäin yhtenäinen Belgia, jonka kokoonpanosta on muutama takavuosien avainpelaaja pois, mutta kokemusta riittää silti, Teemu Rannikko summaa.

Belgia on esiintynyt EM-kisakentillä jo viisissä perättäisissä kisoissa ja joukkueen iskukyvystä kaiken olennaisen kertoo se, että vuoden 2022 kisoissa Belgia oli ainoa joukkue, joka kykeni päihittämään sittemmin Euroopan mestaruuden voittaneen Espanjan.

Rannikon mukaan Belgian iskukyky perustuu ennen kaikkea kurinalaiseen, sovittuun joukkuetekemiseen.

- Belgia on erittäin aktiivinen joukkue puolustuspäässä. Heiltä löytyy kokoa ja aktiivisuutta ja he tykkäävät sumputtaa pelaajia. Kreikalla oli isoja vaikeuksia Belgian puolustuksen murtamisessa, ja he asettavat loistavan haasteen myös meidän hyökkäyksellemme, Rannikko summaa.

- Meidän on voitosta pelataksemme oltava aktiivisia koko kentällä, liikutettava palloa ja löydettävä vapaat pelaajat. Paljon ylimääräistä tilaa Belgia ei anna, joten kaikki on kiinni meidän aktiivisuudestamme.

Coach Rannikon tärpit: seuraa heitä

  • Hans Vanwijn (206 cm/30 v.): ”Iso nelospaikan pelaaja, joka pystyy tekemään koreja 1-1-tilanteissa korin läheisyydestä ja heittää hyvin kaukaa. Belgia palasi Kreikkaa vastaan paljon hänen kauttaan. Aiheutti ongelmia Kreikalle myös hyökkäyslevypallopelaamisellaan.”
  • Emmanuel Lecomte (180/29): ”Kokenut 1-2-paikkojen pelaaja, joka on johtanut Belgian joukkuetta kauan. Nopea kaveri, joka pystyy varsinkin oikealla kädellään viimeistelemään korin läheisyydessä isompienkin yli. Hyvä haaste takakentällemme.”
  • Ismaël Bako (208/29): ”Eliaksen (Valtonen) Manresan joukkuekaveri, joka lähtee nyt Mickeä (Jantunen) korvaamaan Pariisiin. Hyvin korille rullaava iso pelaaja ja koriraudan päältä viimeistelijä, joka asettaa haasteen palloskriinipuolustukselle.”

Susijengi kohtaa Belgian perjantaina 8.8. klo 18.30 alkaen Jyväskylän LähiTapiola Areenalla. Liput otteluun täältä!

Belgian maajoukkue Jyväskylässä & Espoossa 7.–11.8.

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seurajoukkue 2025-26

4

Emmanuel LECOMTE

180

1995

Lubin (POL)

6

Elias LASISI

192

1992

Antwerp Giants (BEL)

8

Jean-Marc MWEMA

198

1989

Alicante (ESP)

11

Loïc SCHWARTZ

198

1992

Saint-Quentin (FRA)

16

Kevin TUMBA

206

1991

Antwerp Giants (BEL)

17

Hans VANWIJN

206

1995

Merkezefendi (TUR)

19

Ismaël BAKO

208

1995

Paris Basketball (FRA)

20

Archange IZAW BOLAVIE

210

2001

Manresa (ESP)

24

Andy VAN VLIET

213

1995

Rostock Seawolves (GER)

29

Siebe LEDEGEN

198

2005

Okapi Aalst (BEL)

36

Joppe MENNES

197

2003

BC Oostende (BEL)

38

Noel COLEMAN

188

2000

Kortrijk Spurs (BEL)

41

Godwin TSHIMANGA

200

2001

Basket Brussels (BEL)

44

Mamadou GUISSE

197

2001

Limoges (FRA)

 

Niels VAN DEN EYENDE

180

2000

Okapi Aalst (BEL)

 

Alexander RAEDSCHELDERS

198

2005

Okapi Aalst (BEL)

 

Michael GILMORE

208

1995

UC Piacenza (ITA)

  • Päävalmentaja Dario GJERGJA
  • Valmentaja Kristof MICHIELS
  • Valmentaja Raymond WESTPHALEN
 
5.9.2025 18:20 Susijengi

EM-kisojen lähihistoria täynnä ensimmäisen pudotuspelikierroksen yllätyksiä

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA otti kesän 2015 EM-kisoissa käyttöön nykymuotoisen turnausformaatin, jossa alkulohkojen kuusitoista parasta joukkuetta asetetaan vastakkain ”kerrasta poikki”-asetelmalla pelattavissa neljännesvälierissä. Jo ensimmäinen vuosikymmen uudessa formaatissa on tarjoillut koko joukon neljännesvälierävaiheen yllätyksiä.

5.9.2025 15:09 Susijengi

Koripallojättiläinen Serbia tarjoaa Susijengille haasteen maailman huipulta

Tampereen EM-alkulohkon jälkeen Riiaan EM-jatkopeleihin siirtynyt Susijengi jatkaa mittelöitään maailman huippujoukkueita vastaan. Maailmanmestari Saksan jälkeen Susijengin seuraava koetinkivi on EM-neljännesvälierässä vastaan asettuva olympiapronssimitalisti ja MM-hopeamitalisti Serbia maailman parhaan pelaajan Nikola Jokicin johdolla.

5.9.2025 09:46 Susijengi

Ilari Seppälä solmi jatkosopimuksen Unkariin

Uransa parhaan ammattilaiskauden Unkarin liigassa pelannut Susijengin isojen pelien mies ja Lapuan Korikobrien kasvatti Ilari Seppälä, 188 cm ja 32 vuotta, jatkaa Unkarissa. Seppälä on allekirjoittanut viime kauden joukkueensa KTE-Dunan kanssa jatkosopimuksen kaudesta 2025–26.

4.9.2025 14:27 Susijengi

Lassi Tuovi: ”Riiassa meidän on kilpailtava ja oltava rohkeita”

Susijengi on jatkanut Tampereen ikimuistoisen EM-alkulohkon jälkeen matkaansa Latvian Riiaan ja kääntänyt katseensa lauantain myöhäisillan neljännesvälieräkohtaamiseen mestarisuosikki Serbiaa vastaan. Valmistautuessaan otteluun suurta ennakkosuosikkia vastaan päävalmentaja Lassi Tuovi odottaa omiltaan ennen kaikkea rohkeutta pelata.

4.9.2025 01:30 Susijengi

Susijengin ja Serbian lauantain neljännesvälieräliput myynnissä

Susijengi jatkaa EM-kisojaan Latvian pääkaupungissa Riiassa, jossa se haastaa lauantain myöhäisottelussa alkulohko A:n kakkoseksi sijoittuneen mestarisuosikin, Nikola Jokicin johtaman Serbian. Liput neljännesvälierään ovat nyt myynnissä.

4.9.2025 01:02 Susijengi

Maailmanmestari Saksa näytti kaapin paikan, Susijengi saa treffit Serbian kanssa

Tampereen EM-alkulohkossa voitosta voittoon edennyt Saksa oli odotetun kova vastus lohkon päätösottelussa keskiviikkona. Kolmannella jaksolla omille teilleen ampaissut maailmanmestari kuittasi jo neljännen kerran loppuunmyydyn Tampereen Areenan edessä rutiinipelillään 61–91 (36–50) -vierasvoiton. Susijengi kohtaa lauantain neljännesvälierässä Riiassa Serbian.

3.9.2025 14:04 Susijengi

Olli Nkamhoua: ”Meidän pitää antaa illalla ensimmäinen isku”

Susijengin pelit Tampereen EM-alkulohkossa huipentuvat tänään keskiviikkoiltana otteluun hallitsevaa maailmanmestaria Saksaa vastaan. Vaikka kaksi vuotta sitten Saksa antoi Susijengille oppitunnin Okinawan MM-kisoissa, Susijengin ”likaisen työn tekijäksi” kisaviikon aikana profiloitunut Olli Nkamhoua uskoo omiensa yllätysmahdollisuuksiin kotiyleisön edessä.

2.9.2025 15:05 Susijengi

Susijengin EM-kotilohko huipentuu derbyyn maailmanmestari Saksaa vastaan

Kahden vuoden takainen maailmanmestari Saksa ei ole osoittanut horjumisen merkkejä, vaikka Gordon Herbert siirtyi joukkueen peräsimestä syrjään vuosi sitten. Tänä kesänä vain mestarisuosikki Serbialle hävinnyt Saksa on nautiskellut selkeät voitot jokaisesta EM-kisavastustajastaan Tampereella tähän asti.

1.9.2025 23:16 Susijengi

Liettua teki pelistä pystypainia, suisti Susijengin kesän avaustappioon

Tampereen EM-kotikisoissa Susijengi hävisi ensimmäisen alkulohko-ottelunsa, kun Liettua oli parempi loppunumeroin 78-81 (36-45). Liettua sai koottua johtonsa ensimmäisellä puoliajalla ja onnistui suojelemaan sitä loppuun asti täyteen myydyn Nokia Areenan 12 900 katsojan edessä.

1.9.2025 14:10 Susijengi

50 ottelua ”The Finnisheriä": Lauri Markkasen maajoukkueuran parhaat palat

Susijengin syömähammas Lauri Markkanen, 213 cm ja 28 vuotta, pelasi lauantai-iltana uransa 50. miesten maaottelun joukkueensa peitotessa Montenegron. Markkanen on kymmenen vuotta kestäneellä maajoukkueurallaan kirjoittanut nimensä Suomi-koriksen historiankirjoihin jättimäisin kirjaimin.

Näytä lisää vastaavia