3.8.2023 09:16 Viime kauden päätteeksi naisten Korisliigassa hopeaa voittanut Torpan Pojat ja IImar’I Thomas ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
ToPon IImar'I Thomas oli viime kaudella yksi sarjan parhaimmista pelaajista. Kuva: Ville Vuorinen
Thomas saapui Suomeen ensimmäiselle ammattilaiskaudelleen UCLA:n kovatasoisesta yliopistosta, jota ennen hän oli viettänyt neljä kautta Cincinnatissa. Yliopistokaudet Thomas teki kovia tilastoja, ja sama jatkui myös Suomessa. Kauden päättyessä tilastorivi näytti lukemia 26,8 pistettä, 8,2 levypalloa, 3,1 koriin johtanutta syöttöä.
- Viime kausi oli mielestäni kokonaisuudessaan hyvä. Vaikka emme yltäneetkään aivan mestaruuteen asti, oli hienoa päästä tekemään seurahistoriaa. Kaikki tuki, jota saimme niin faneilta kuin kaikilta muiltakin ToPossa, tuntui upealta, Thomas kommentoi seuran tiedotteessa.
- Päätin jatkaa ToPossa alkavankin kauden, koska haluan päästä taas pelaamaan mestaruudesta ja samalla kehittämään myös omaa peliäni. ToPo on loistava organisaatio kaikkine upeine ihmisineen ja odotan innolla, että pääsemme ottamaan yhdessä seuraavan kehitysaskeleen, Thomas jatkaa.
- IImar´I pelasi todella hyvin viime kaudella mutta on vielä nuori ja kehittyy koko ajan. Olen todella tyytyväinen, että hän luottaa ToPon ohjelmaan kehittyäkseen pelaajana ja päästäkseen tulevaisuudessa henkilökohtaiseen tavoitteeseensa. Meillä on myös tulevalla kaudella yhteinen ja selkeä tavoite joukkueena, joukkueen GM Jussi Syrjänen kommentoi.
Kaudella 2024–2025 Naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun valinta on Kouvottarien Re'Shawna Stone.
Naistenpäivää juhlistettiin Naisten Korisliigassa neljällä ottelulla. Ylemmässä jatkosarjassa voittoihin ylsivät PeKa ja ToPo. Alemman jatkosarjan puolella voitot kirjattiin EBT:lle ja HBA:lle.
Tytötkin haluavat juosta, pelata ja kamppailla. Harhauttaa ja ohittaa. Kaatua ja tehdä comebackin – voittaa. Maailma on täynnä piileviä asenteita, jotka vaikuttavat siihen, kuka astelee pelikentälle ja kenestä kasvaa itsevarma yksilö. On aika tehdä pelikentille tilaa tytöille!
Naisten Korisliigan jatkosarjavaiheessa mittaa toisistaan ottavat Tapiolan Honka ja Torpan Pojat matkalla kohti pudotuspelien kevättä. Pääkaupunkiseudun isot kasvattajaseurat haluavat yhdessä nostaa naisten huippukoriksen näkyvyyttä naistenpäivän kunniaksi, joten paikallispeli tarjotaan maksuttomana kaikille katsojille!
Naisten Korisliigassa pelattiin sunnuntaina yksi ottelu. Ylemmässä jatkosarjassa Kouvottaret paransi aseminaan, kun Pyrintö kaatui jännittävien vaiheiden jälkeen 83-79.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Päivän voittajia olivat BC Nokia ja PeKa.
Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Alemmassa jatkosarjassa Vimpelin Veto katkaisi tappioputkensa, kun se haki vieraspisteet HBA-Märskyltä 86-83.
Pyrintö on tehnyt sopimuksen seuraikoni Damon Williamsin kanssa koskien naisten edustusjoukkueen valmennusta kaudella 2025-2026. Samassa yhteydessä Williams ottaa päävalmentajan tehtävän hoidettavakseen naisten Korisliigassa myös loppukauden ajaksi.
Koripalloliitto ja Korisliiga-seurat kävivät torstaina ylimääräisessä seurakokouksessa yhdessä läpi kuukausien mittaiseksi venyneen koronatukien takaisinperintää koskevan prosessin. Helmikuun alussa vahvistui, että Koripalloliitolle vuonna 2021 myönnettyjä tukia ei peritä takaisin.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittoihin ylsivät ToPo, Kouvottaret, EBT ja BC Nokia.