Venäjä, Susijengi ja Bulgaria ratkaisevat viimeisen kisapaikan kohtalon

3.12.2018 23:44 Venäjä nappasi vahvan otteen MM-jatkokarsintalohko K:n viimeiseen MM-kisapaikkaan nujertamalla Tshekin kotonaan Himkissä pistein 81-61 (44-28). Raivokkaan nousun jälkeen Bosnian kukistanut Susijengi ja Ranskalta kurinpalautuksen saanut Bulgaria ovat myös mukana lohkon viimeistä MM-kisapaikkaa jaettaessa.

Joel Bolomboy oli Venäjän yllätyskortti Tshekkiä vastaan. Kuva: FIBA Europe.

Jo syyskuussa MM-kisapaikkansa varmistanut Tshekki johti Himkissä toisen neljänneksen alussa vielä pistein 19-20, jonka jälkeen Venäjä härnäsi tiivistyneellä joukkuepuolustuksellaan Tshekin sulamispisteeseen ja alkoi nakuttaa kolmen pisteen heittoja koriin.

Venäjä vei toisen ja kolmannen neljänneksen yhteispistein 51-23 ja jatkoi yksinoikeudella lohkon kolmannella sijalla Dmitri Hvostov (17/0/4 syöttöä), TsSKA-sentteri Joel Bolomboy (15/6), Susijengi-ottelussa ratkaisijana häärinyt Dmitri Kulagin (15/9/7 syöttöä) ja veteraani Vitali Fridzon (13/2/3 syöttöä) johtotähtinään.

MM-karsintojen ainoan tappionsa Bulgarian Botevgradissa kärsinyt Ranska puolestaan uhkui revanssihaluja ja maksoi Bulgarialle kalavelkoja peittoamalla vieraansa Limogesissa 77-53 (39-29).

Yakuba Ouattara (17/2) ja Mathias Lessort (10/6/4 syöttöä) olivat MM-kisapaikkansa jo varmistaneen Ranskan parhaat pelaajat Bulgaria-ryöpyttäjäisissä.

MM-karsintalohko huipentuu viimeisiin otteluihin 21. helmikuuta (Susijengi-Ranska, Bulgaria-Venäjä, Tshekki-Bosnia) ja 24. helmikuuta (Venäjä-Susijengi, Ranska-Tshekki, Bosnia-Bulgaria).

 

MM-karsintalohko K, tilanne 3.12.

Sija

Joukkue

Ott

W

L

Tehdyt pts

Päästetyt pts

Sarjapisteet

1

Ranska *

10

9

1

786

636

19

2

Tshekki *

10

7

3

755

743

17

3

Venäjä

10

6

4

771

717

16

4

Suomi

10

5

5

761

767

15

5

Bulgaria

10

4

6

755

780

14

6

Bosnia & Hertsegovina

10

2

8

720

821

12

 

* = varmistanut MM-kisapaikkansa.

MM-karsintalohkon kolme parasta joukkuetta etenevät Kiinan MM-kisoihin elo-syyskuussa 2019.

 
27.2.2026 11:36 Susijengi

Andre Gustavson: ”Belgiassa pelataan taitopainotteista korista”

Ensimmäiset aikuisten arvokisansa Susijengin paidassa viime kesänä pelannut Andre Gustavson, 26, on käynnistänyt kansainvälisen ammattilaisuransa Belgian suurseura Filou Oostendessa. Kolmen kuukauden otannan perusteella Gustavson osaa kertoa, että illan MM-karsintavastustajan, Belgian, pelaajat ovat parhaimmillaan täsmällisessä taitokoripallossa.

26.2.2026 19:37 Susijengi

Susijengi ja Belgia nimesivät miehistönsä perjantai-illan MM-karsintaotteluun

Susijengi ja Belgia ovat vahvistaneet kokoonpanonsa perjantai-illalla Charleroissa pelattavaan MM-karsintaotteluun. Klo 21.30 Suomen aikaa alkava ottelu esitetään suorana YLE TV2:lla ja Ruutu+ -palvelussa.

26.2.2026 10:56 Susijengi

Uudistunut Belgia tuplamaaotteluihin Susijengiä vastaan selkä seinää vasten

Belgian matka kohti Qatarin MM-kenttiä sai vaikeimman mahdollisen alun, kun joukkue taipui loppusyksyn molemmissa MM-karsintaotteluissaan. Talven ratkaisevaan karsintaikkunaan päävalmentaja Julien Mahé juoksuttaa voimakkaasti uudistuneen ryhmän, jonka Susijengin Joonas Iisalo uskoo toteuttavan pelisuunnitelmaa selkeästi ja kurinalaisesti.

25.2.2026 10:51 Susijengi

Alexander Madsen: ”Nuoremmilla kavereilla on touhu ihan uudella tasolla”

Susijengi sai alkutalven elintärkeässä Ranska-voitossaan rutkasti apuja nuoremmalta kalustoltaan, mutta myös senioriosaston sentteri Alexander Madsen säästi parhaansa ratkaisuhetkille. Jo vuosikymmenen päivät susipaitaa kantanut Madsen, 31, kehuu vuolaasti nuorta susipolvea, mutta luottaa kokemuksensa kantavaan vielä pitkään.

24.2.2026 10:32 Susijengi

Mustapha Amzil: ”Tiedän olevani valmis pelaamaan ketä tahansa vastaan”

Jo vuosien ajan Susijengin tulevaisuuden runkopelaajaksi uumoiltu Mustapha Amzil, 24, teki odotetun maajoukkuedebyyttinsä viime kesänä ja loisti avainroolissa joulukuussa, kun Susijengi kaatoi kotonaan Ranskan. Talven MM-karsintaikkunan alkaessa Amzil kertoo olevansa valmis mihin tahansa rooliin pitkällä matkalla kohti Qatarin MM-parketteja.

23.2.2026 11:42 Susijengi

Susijengiin palaava Samu Adler: ”Mulla on tosi isot odotukset päästä näyttämään”

Korisliigan kärkijoukkue Salon Vilpasta määrätietoisesti kohti pudotuspelikevättä johtava Samu Adler, 18 vuotta, on toipunut marraskuisen jalkaoperaationsa jäljiltä aikataulussa. Tänään alkavassa maajoukkueikkunassa Adler kertoo tavoitteekseen osoittaa Susijengille arvonsa ja potentiaalinsa ja kilpailla paikasta MM-karsintarotaatiossa.

18.2.2026 11:08 Susijengi

Belgia tiivisti MM-karsintakokoonpanonsa 15 pelaajaan

Belgian miesten maajoukkueen päävalmentaja Julien Mahé valmennusjohtoineen on nimennyt viidentoista maajoukkuepelaajan leiritysrungon, joka valmistautuu kohtaamaan Susijengin helmi-maaliskuun MM-karsintaotteluissa.

30.1.2026 08:11 Susijengi

Belgia nimesi ehdokkaansa helmi-maaliskuun Susijengi-kohtaamisiin

Helmi-maaliskuun taitteen tuplakohtaamiseen Susijengiä vastaan valmistautuva Belgia on nimennyt 24 pelaajan ehdokasryhmänsä tulevaan EM-karsintaikkunaan. Belgia ja Susijengi kohtaavat Charleroissa perjantaina 27.2. ja Espoo Metro Areenalla sunnuntaina 1.3.

2.12.2025 08:37 Susijengi

Salin ohitti Klingan maaottelupisteissä, hätyyttelee pelattujen maaotteluiden viiden kärkeä

Susijengin kapteeninnauhaa jo neljättä vuotta kantava helsinkiläisen MaSu-Basketin kasvatti Sasu Salin, 34, jatkoi vääjäämätöntä nousuaan historiankirjoihin marraskuun MM-karsintaikkunan aikana.

1.12.2025 22:42 Susijengi

MM-unelma elää! Laumana saalistanut Susijengi repi Ranskan riekaleiksi loppuunmyydyssä kotihallissa

Susijengi tarjoili 6683-päiselle Espoo Metro Areenalle taas kerran klassikon. Olympiahopeamitalisti Ranska hallitsi MM-karsintaottelun jälkipuoliskoa rutiinilla, mutta Susijengi vei viimeisen viisiminuuttisen näytöstyyliin 18-6 yllätysnimien Perttu Blomgrenin ja Mustapha Amzilin tarjotessa petolaumaan lisäkynsiä ja -hampaita.

Näytä lisää vastaavia