Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa valmistautumisen kohti MM-kisoja kahdella Espanja-maaottelulla

5.7.2024 13:25 Historiallisiin MM-kisoihin valmistautuva Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue matkustaa tänään Madridiin, jossa joukkue kohtaa lauantaina ja sunnuntaina Espanjan. Tämän jälkeen Sudenpennut matkustaa Meksikoon, jossa joukkue kohtaa vielä keskiviikkona 10.7. Kroatian ennen 14.7. alkavia MM-kisoja.

Sudenpennut kohtaa MM-valmistautumisessaan Espanjan ja Kroatian. Kuva: FIBA Europe.

Suomi lähtee kohti kisoja samalla valmennusryhmällä ja kokoonpanolla, joka kisapaikan myös ansaitsi sijoittumalla viime kesänä EM-kisoissa neljänneksi. Leirityksessä oli alkuperäisesti 15 pelaajaa, joista kolme pelaavat tällä hetkellä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa 16- ja 18-vuotiaissa.

– Hienoa, että he ovat myös osoittaneet olevansa paikkansa arvoisia. Viime syksynä sovittiin, että jos kaikki hoitaa ruutunsa ja harjoittelee laadukkaasti talven, niin on hyvät saumat päästä MM-kisoihin. Duaa (Aden), Aino (Koskela) ja Jessi (Nenonen) olivat mukana leirityksessä ja osoittivat, että voisivat pelata MM-kisoissa. Ilman heitä laadukas harjoittelu ei olisi ollut mahdollista ja heille suuret kiitokset, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä kommentoi.

Suomi kohtaa Madridissa Espanjan lauantaina 6.7. ja sunnuntaina 7.7. Molemmat ottelut alkavat klo 20:00 Suomen aikaa. Maanantaina 8.7. joukkue matkustaa kohti Meksikoa, jossa vastaan tulee vielä keskiviikkona 10.7. Kroatia.

– Toivottavasti Espanja pistää kapuloita rattaisiin. Mitä hankalampaa noissa kahdessa pelissä meillä on, sitä parempi. Totta kai maaotteluissa aina haetaan voittoa, mutta tässä vaiheessa on tärkeämpää, että joku rakentaa seinän meidän eteen, josta pitää juosta läpi tai ympäri. Kaikki tietää, minkä tason joukkue Espanja on, Räikkä aloittaa.

– Leiritys on sujunut todella hienosti. Pelaajat ovat olleet valmistautuneita ja valmiita. Aidosti olemme lähteneet vanhoilta pohjilta liikkeelle. Tuntui jo ensimmäisestä harjoituksesta kesäkuussa, että tämä on ihan kuin jatkaisi, mihin vuosi sitten jäätiin.

Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, Espanja- ja Kroatia-maaottelut 6.-10.7.2024

Sukunimi Etunimi Kasvattajaseura Seura
Gardziella Anna ToPo Juniorit ToPo
Haveri Eevi Helsingin NMKY HBA
Laine Lilli Tapiolan Honka Tapiolan Honka
Lehto Heli Tapiolan Honka Tapiolan Honka
Loukola Silja Espoo Basket Team HBA
Luukkanen Ada Helsingin NMKY HBA
Mace Erika Espoo Basket Team EBT
Ogun Nicole Espoo Basket Team EBT
Pihamaa Nicole Tapiolan Honka HBA
Riihelä Iida BC Nokia BC Nokia / NoBA
Seppä Eevi Pirkkalan Viri BC Nokia / NoBA
Talonen Tiia Feeniks Basket HBA

Päävalmentaja Jussi Räikkä
Valmentaja Ray Ailus
Valmentaja Susanna Strömberg
Valmentaja Juha Oikarinen
Valmentaja Juha-Pekka Männistö
Fysioterapeutti Krista Puhakka
Lääkäri Henni Myllykangas

 
22.7.2024 10:00 Nuorten MM-kilpailut

Italia Sudenpentuja parempi 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisojen päätösottelussa – ”Isossa kuvassa teimme historiaa”

Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisat Meksikossa päättyivät tappioon Italialle 64-73 (26-40). Suomi sijoittui historiallisesti kahdeksanneksi, mikä on Sudenpentujen kaikkien aikojen korkein sijoitus MM-kisoissa.

21.7.2024 09:34 Nuorten MM-kilpailut

Australia liian kova Suomelle 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisojen toiseksi viimeisessä pelissä

Meksikossa pidettävissä 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa Suomi hävisi Australialle 78-61 (42-33). Suomi pelaa täten sijoista 7-8 jo tänään 21:00 Suomen aikaa Italiaa vastaan.

20.7.2024 10:12 Nuorten MM-kilpailut

Sudenpennut taipui Kanadalle 17-vuotiaiden tyttöjen MM-puolivälierissä

Meksikossa pidettävissä 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa Suomi kohtasi parempansa puolivälierissä, kun Kanada eteni mitalipeleihin loppunumeroin 44-82 (24-37). Suomi pelaa täten sijoista 5-8 ja kohtaa jo tänään illalla 23:30 Suomen aikaa Australian.

18.7.2024 07:30 Nuorten MM-kilpailut

Suomen 17-vuotiaat tytöt kirjoittivat jälleen historiaa MM-kisoissa! Sudenpennut kahdeksan parhaan joukkoon Uusi-Seelanti-voitolla

Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jätti jälkensä suomalaiseen koripallohistoriaan Meksikossa pidettävissä MM-kisoissa, kun Sudenpennut eteni kahdeksan parhaan joukkoon voittamalla Uusi-Seelannin 78-55 (52-27) neljännesvälierissä.

17.7.2024 07:29 Nuorten MM-kilpailut

Suomen 17-vuotiaat tytöt ensimmäiseen voittoon MM-kisoissa – loistelias kolmas jakso kaatoi Argentiinan

Meksikossa pelattavissa 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa Suomi päätti alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut kellisti Argentiinan 58-64 (35-28). Suomi pelaa paikasta kahdeksan parhaan joukossa tänään keskiviikkona klo 22:00 Uusi-Seelantia vastaan.

15.7.2024 10:01 Nuorten MM-kilpailut

Espanja kaatoi Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisojen alkulohkossa

Meksikossa pidettävissä 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa Suomi hävisi alkulohkonsa toisessa ottelussa Espanjalle 35-71 (18-27). Suomi kohtaa alkulohkonsa viimeisessä ottelussa tiistaina Argentiinan klo 22:00 Suomen aikaa.

14.7.2024 11:15 Nuorten MM-kilpailut

Sudenpennuille niukka tappio Japania vastaan 17-vuotiaiden tyttöjen MM-avauksessa

Historialliset 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisat käynnistivät viime yönä Meksikossa Suomen osalta, kun Sudenpennut hävisivät Japanille 62-60 (24-25). Suomi kohtaa tänään sunnuntaina Suomen aikaa klo 22:00 Espanjan.

13.7.2024 10:44 Nuorten MM-kilpailut

Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa MM-kisansa Meksikossa ensi yönä

Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen historialliset MM-kisat Meksikossa käynnistyvät lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kun Suomi kohtaa 00:30 Suomen aikaa alkavassa ottelussa Japanin.

24.5.2024 13:14 Sudenpennut

Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kohti Meksikon MM-kisoja 15 pelaajan ringillä

Meksikossa pidettäviin MM-kisoihin valmistautuva Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue lähtee valmistautumaan kohti historiallisia maailmanmestaruuskisoja 15 pelaajan ringillä.

11.4.2024 21:20 Sudenpennut

Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen MM-lohkoon Japani, Espanja ja Argentiina

Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen Meksikossa pelattavien MM-kisojen alkulohko arvottiin tänään León de los Aldamassa. Suomen kanssa samassa lohkossa nähdään Japani, Espanja ja Argentiina.

Näytä lisää vastaavia