Natalie Day palaa Catziin, myös joukkueen valmennus täydentyi

11.9.2019 12:49 Lappeenrannan Catz kiinnitti kolmannen amerikkalaispelaajan rosteriinsa, kun joukkueessa toissakaudella tehokkaasti esiintynyt 29-vuotias Natalie Day allekirjoitti vuoden mittaisen sopimuksen seuran kanssa.

Day pelasi ensimmäisen kerran Suomessa jo kaudella 2012-13, kun hän edusti Hyvinkään Pontevaa. Kuva: Ville Vuorinen

Edellisellä visiitillään (2017-18) Day oli yksi joukkueensa tehokkaimmista pelaajista 17,5 pisteen ja 9,2 levypallon ottelukohtaisella keskiarvolla.

- Tarvitsimme pelaajan, joka pystyy puolustamaan sisä- sekä ulkopelaajia, pelaamaan hyökkäyksessä montaa erilaista roolia sekä ottamaan levypalloja, päävalmentaja Mika Haakana kommentoi seuran tiedotteessa.

Day kärsi viime vuonna loukkaantumisesta, mutta pelasi nyt Yhdysvaltain Neitsytsaarten maajoukkueessa elokuussa neljä ottelua neljään päivään 35 minuutin keskiarvolla. Näissä peleissä hän teki keskiarvot 18,3/7,8/2,3s. 

Dayn lisäksi Catz on tehnyt kaksi muutakin pelaajasopimusta. Viime kaudella ennakkoluulottomuudellaan ihastuttanut Iiris Muhonen (s. 2003) jatkaa edustuksessa tulevallakin kaudella. Catzia viimeksi kaudella 2014-2015 kantanut ja Catz Kakkosessa edelliskaudet pelannut Sara Behm (s. 1997) tekee puolestaan paluun ykkösjoukkueeseen.  

Pelaajarungon lisäksi myös joukkueen taustat ovat kunnossa. Haakana saa valmennusparikseen viime vuoden sapattia viettäneen Petri Jaakkolan, joukkueenjohtajana toimii Eevert Lantta, fysiona Sini Huhta ja huoltajana Perttu Härkönen. Uutena fysiikkavalmentajana mukaan tulee SaiPan jääkiekkojoukkueen fysioterapeutti Antti Ropo.

Catzilla on pelaajasopimukset ensi kaudeksi Natalie Dayn, Jordan Jonesin, Erica Covillen, Mari Kihlströmin, Tuulia Timon, Reetta-Sofia Tulkin, Sara Behmin, Iiris Muhosen ja Roosa Kososen kanssa.

 

 
28.3.2024 21:34 Naisten Korisliiga

Pyrintö taisteli välierien kynnykselle

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat yhdellä ottelulla. Siinä Pyrintö kaatoi kotikentällään FoA:n 88-82 ja siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

27.3.2024 20:42 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin – Peli-Karhut voiton päässä jatkopaikasta

Naisten Korisliigan ensimmäiset välieräjoukkueet ovat selvillä, kun Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin otteluvoitoin 3-0. Illan kolmas voittaja Peli-Karhut siirtyi johtoon ottelusarjassa Vimpeliä vastaan.

25.3.2024 21:48 Naisten Korisliiga

ToPo ja Kouvottaret voiton päässä välieristä – Pyrintö ja ViVe tasoittivat sarjat

Naisten Korisliigan puolivälierissä pelattiin toiset ottelut. ToPo ja Kouvottaret pelasivat itsensä välierien kynnykselle. Pyrintö ja ViVe avasivat voittotilinsä omissa ottelusarjoissaan.

23.3.2024 19:58 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA voittoihin vieraskentällä – myös ToPo ja PeKa avasivat puolivälierät voitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät. Kouvottaret ja Forssan Alku kävivät ryöstöretkillä, kun taas ToPo ja PeKa ottivat ensimmäiset kiinnitykset välieräpaikkoihin kotikentillään.

23.3.2024 09:31 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 2/2: HBA haastaa runkosarjan voittaneen ToPo:n – PeKa ja ViVe vastakkain

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

22.3.2024 17:50 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 1/2: Honka ja Kouvottaret taistelevat jatkopaikasta – Pyrintö ja FoA kohtaavat jälleen puolivälierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät lauantaina. Edelliskausista poiketen tänä vuonna myös välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

20.3.2024 20:45 Naisten Korisliiga

HBA nappasi viimeisen pudotuspelipaikan – ToPo vei runkosarjan suvereenisti

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan viimeiset ottelut. Voitot kirjattiin HBA:lle, FoA:lle, PeKa:lle sekä ToPo:lle.

16.3.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kouvottaret vahvempi Kymenlaakson derbyssä – ToPo:lle ja Hongalle vierasvoitot

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Illan voittajia olivat Kouvottaret, ToPo ja Honka. Runkosarjan viimeinen pelipäivä on edessä ensi viikon keskiviikkona.

15.3.2024 20:50 Naisten Korisliiga

FoA:n johto kesti loppuun asti

Naisten Korisliigan ainoassa ottelussa FoA haki vieraspisteet Helsingistä. HBA-Märsky jäi joukkueen jalkoihin 65-61.

15.3.2024 15:17 Naisten Korisliiga

Helmikuun kuukauden pelaaja Ilmar’I Thomas: ’’ Tavoitteenamme on voittaa mestaruus’’

ToPo:n Ilmar’I Thomas valittiin helmikuussa Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi. Valinta oli pelaajalle toinen. Edellinen valinta tuli viime kaudella.

Näytä lisää vastaavia