16.7.2019 08:08 PuHu Juniorit ry vahvistaa organisaatiotaan nimittämällä Mikko Larkaksen seuran urheilutoimenjohtajaksi.
Larkaksen päätehtäviin kuuluvat urheilutoiminnan johtaminen sekä valmennuksen ja pelaajapolkujen kehittäminen koko seurassa. Lisäksi hän vastaa poikien U19-joukkueen ja Miesten edustusjoukkueen valmennuksesta.
Viimeiset kuusi kautta Helsinki Seagullsien päävalmentajan tehtävissä toiminut Larkas kuuluu myös Suomen miesten maajoukkueen, Susijengin, valmennusryhmään.
- PuHusta lähestyttiin minua ensimmäisen kerran jo edellisen kauden päätyttyä. Silloin kausi oli itselläni vielä liian lähellä ja tarvitsin hieman aikaa asioiden prosessointiin. Yhteydenpito jatkui ja alkoi tuntua siltä, että olisi oikea hetki kouluttaa itseään sekä tehdä pieni muutos päivittäiseen tekemiseen, taustoittaa Larkas uutta pestiään seuran tiedotteessa.
- PuHu Juniorit tarjoaa mielekkään haasteen koripallon parissa. Seuran toiminta-alueella on paljon potentiaalia ja PuHu on erittäin perinteikäs koripalloseura. Lisäksi keskustelut seuran kanssa vakuutti minut siitä, että seuralla on suuri tahtotila kehittyä jokaisella osa-alueella. Oman työni pääpaino tulee olemaan seuran kehittämisessä. Tähän kuuluu niin valmennuksen kuin toimintakulttuurin kehittäminen. Seurassa on paljon intoa tehdä asiat entistä paremmin. Koen omaavani riittävän määrän kokemusta ja kykyä ohjata seuraa eteenpäin yhdessä nykyisten toimijoiden kanssa, Larkas jatkaa.
- Olen erittäin tyytyväinen ja innoissani, että saimme yhden suomalaisen koripallon kovimmista valmentajista mukaan seuraan. Mikko Larkaksen laaja kokemus ja osaaminen koripallosta valmentajana Korisliigaa ja Susijengiä myöten, mutta myös seuratoiminnan parista on meille todella arvokasta tietotaitoa kun kehitämme toimintaa. Mikon oli helppo yhtyä seuran pitkän tähtäimen suunnitelmiin ja tavoitteisiin, jotka loivat alusta asti pohjan koko keskusteluille. Tämä on tosi kova juttu meille kaikille, kommentoi PuHu Juniorit ry:n puheenjohtaja Antti Saarinen.
- Otan tämän tehtävän myötä itselleni uudenlaisen haasteen. Onnistumista työssäni mitataan nyt seuratasolla eikä pelkästään voitoissa tai tappioissa. Se oli itselleni yksi asia joka painoi paljon vaakakupissa päätöstä tehdessä. Tavoitteena on kasvattaa PuHu Junioreista entistä vahvempi toimija juniorikoripallossa. Tätä polkua tukemaan rakentuu myös aikuisjoukkueet. Uskon että saamme paljon hyvää aikaan yhdessä.” Mikko summaa vielä ajatuksiansa
PuHu Juniorit ry on yksi Suomen suurimmista koripalloseuroista, jonka ensisijaisena tarkoituksena on edistää koripalloharrastusta Vantaalla. Koripallon avulla PuHu Juniorit tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden kasvaa urheilullisessa ympäristössä vastuullisiksi ihmisiksi. Seuran arvoja ovat kunnioitus, rehellisyys ja vilpittömyys, tavoitteellisuus ja korkeatasoisuus sekä ylpeys ja yhteisöllisyys. PuHussa toimii yli 20 juniorijoukkuetta ja kymmenkunta aikuisjoukkuetta, erityisryhmiä unohtamatta.
Hyvinkään 31. katukoristapahtuma pelataan Hotel Sveitsin parkkialueella elokuun toisena viikonloppuna.
Tampereen Pyrintö hakee lisää valmentajia ja partneripelaajia Unified-korikseen sekä valmentajia eri ikäluokkien juniorijoukkueisiin. Haluamasi roolin ja vastuuta saat varmasti riittävästi, mutta pienempikin apu on arvokasta.
Ensin tärkein: Vielä ehtii mukaan! Vaikka Delfin-turnaukseen on ilmoittautunut jo yli 300 joukkuetta, vielä löytyy muutama paikka useimpiin sarjoihin. Ilmoittautumisaika loppuu 12. heinäkuuta, joten ehditte joukkueenne kanssa mukaan, mutta nyt on aika toimia.
Joukkueisiin on saatu kasaan loistavat valmennustiimit ja lähes kaikilta päävalmentajilta löytyy Koripalloliiton HKVT-tutkinto tai tason II-koulutus, tai joku muu liikunta-alan koulutus.
Ainutlaatuinen korisjunnujen Susi Training Center -pelileiri Kisakalliossa on suunnattu 2012-2014 -syntyneille, paikkana Susijengin ja Susiladiesin kotipesä, Susi Training Center. Vastaavaa konseptia ei ole aiemmin toteutettu, isona asiana tuoda esikuvat lähemmäksi junioreita ja vankistaa heidän itseluottamustaan.
Salon Vilpas Koripallo ry on solminut merkittävän yhteistyösopimuksen arvostetun italialaisseura Reyer Venetsia Mestren kanssa. Yhteistyö on osa Reyer Venetsian kunnianhimoista Reyer Projektia, joka pyrkii luomaan Euroopan laajuisen koripallokeskuksen, keskittyen erityisesti nuorten pelaajien kehittämiseen heidän matkallaan kohti korkeimpia kansallisia ja kansainvälisiä huippuja.
KaU Karkkila järjestää tuttuun tapaan kesän kuumimman ja rennoimman koristurnauksen Karkkilassa. Tapahtuma järjestetään Tekopan parkkipaikalla Ala-Emalin upeassa ruukkimiljöössä lauantaina 27.7.
Lomalta paluu tuntuu hieman paremmalta katukoristurnauksen myötä! Lauantaina 17.8. EBT järjestää Espoon keskuspuiston luonnonkauniissa Puolarmaarissa 3x3 katukoristurnauksen, jonka tuotot ohjataan suoraan EBT naisten edustusjoukkueen toiminnan tukemiseksi.
HoNsUn tulevan kauden 2024-2025 juniorijoukkueiden päävalmentajat on julkaistu.
Miesten I divisioona B:ssä pelaava Kataja Basket Talents hakee päävalmentajaa.