2.8.2018 09:10 Viime kaudella Äänekosken Huimassa Naisten Korisliigaa pelannut Heta Äijänen, 20, siirtyy tulevaksi kaudeksi Saksan Bundesliigassa pelaavaan BG Donau-Riesiin.
Heta Äijänen pelaa ensi kaudella kivenkovassa Saksan Bundesliigassa. Kuva: Ville Vuorinen
Tampereen Pyrinnön kasvatti oli kaudella 2017/18 yksi Huiman ehdottomista kärkipelaajista 9,3 pisteen ja 3,6 levypallon keskiarvoilla. Neljä kautta Naisten Korisliigassa pelanneelle Äijäselle tuleva kausi on hänen ensimmäisensä ulkomailla.
– Sain mahtavan tilaisuuden lähteä Saksaan pelaamaan ensi kaudeksi. Enkä voinut olla käyttämättä tilaisuutta kokeilla taitoja Euroopan kentillä, Äijänen kertoo.
Saksan Bundesliigassa pelaavalta BG Donau-Riesiltä, joka sponsorointisyistä pelaa nimellä TH Wohnbau Angels, löytyy jo ennestään suomalaisverta, kun joukkueessa jo toista kautta pelaa Anni Mäkitalo.
– Tosi hienoa, että joukkueessa on muita suomalaisia. Kyseessä on nuori ja lahjakas joukkue. Haluamme kehittyä kovassa Saksan liigassa, Äijänen sanoo.
– Tavoitteenani on kehittyä monipuolisesti pelaajana ja päästä mukaan rotaatioon. Odotan innolla tulevaa kautta.
Äijänen on Naisten Korisliigassa edustanut Huiman ja kasvattajaseuransa lisäksi Catz Lappeenrantaa. Nuorten maajoukkueissa 186-senttinen Äijänen on pelannut 33 ottelua.
Lisätietoja: Heta Äijänen
Peli-Karhuissa aiemmin tällä kaudella pelannut Susiladies-konkari Linda-Lotta Lehtoranta, 31, siirtyy Saksan Bundesliigan toisella sijalla olevaan Rutnorik Stars Kelterniin. Lehtoranta pelasi Kelternissä myös kaudella 2015-16.
Vimpelin Vetoa naisten Korisliigassa tällä kaudella edustanut Ninni Salmi, 26, siirtyy Saksan Bundesliigassa pelaavan Herner TC:n vahvuuteen.
Espoo Basket Teamin kantaviin voimiin jo yli puoli vuosikymmentä kuulunut Lotta Vesiluoma, 25, siirtyy ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille, kun Vesiluoma on tehnyt sopimuksen Ruotsin pääsarjassa pelaavan Alvik Basketin kanssa.
Tampereen Pyrinnön kapteeni Anni Jämsä siirtyy loppukaudeksi pelaamaan Italian Serie A2 -sarjaa Torinoon.
Susiladiesin takakentän luottopelaaja, Peli-Karhuissa naisten Korisliigaa aiemmin tällä kaudella pelannut, Linda-Lotta Lehtoranta, 30, siirtyy Israeliin, jossa hän vahvistaa Neve David Ramlaa EuroCupissa.
Viime kaudella SM-pronssia Forssan Alussa juhlinut Heta Äijänen, 23, siirtyy tulevaksi kaudeksi Espanjan kakkossarjassa, LF Challengessa pelaavaan Maresmeen. Joukkueesta löytyy jo ennestään suomalaisedustusta, kun aiemmin elokuussa Sara Rokkanen teki sopimuksen Maresmen kanssa.
Awak Kuierin odottaessa WNBA:n varaustilaisuutta on syytä palata 20 vuoden taakse, jolloin Taru Tuukkanen huudettiin naisten taalaliigaan ensimmäisenä suomalaisvarauksena koskaan. Vaikka Tuukkanen oli osoittanut Xavier Musketeersissa olevansa yksi NCAA-liigan parhaita pelaajia, WNBA-varaus tuli hänelle itselleenkin yllätyksenä.
Suomen koripallon huipputalentti ja yleisöäänestyksessä naisten Korisliigan vuoden pelaajaksi arvostettu Awak Kuier, 18, on allekirjoittanut pelaajasopimuksen Italian Serie A:ssa pelaavan Virtus Eirene Ragusan kanssa.
HBA-Märskyn Carolina Kert, 19, siirtyy Baltian liigassa pelaavan Tallinna Ülikoolin riveihin.
Napolin universiadijoukkueen Kaisa Kuisma, 25, siirtyy ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille ammattilaiseksi, kun 180-senttinen Orimattilan Jymyn kasvatti on tehnyt sopimuksen Portugalin pääsarjaa pelaavan Vitória Sporte Cluben kanssa.
Naisten Korisliigaa päättyneellä kaudella Tapiolan Hongassa pelannut Roosa Lehtoranta, 22, siirtyy ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille, kun Peli-Karhut-kasvatti on tehnyt sopimuksen Belgian pääsarjassa pelaavan Antwerp Giantsin kanssa.
Suomalainen koripallovuosi 2018 on vajaata vuorokautta vaille historiaa. Päättyvän koripallovuoden kohokohtia suomalaisperspektiivistä ovat Basket.fi:n lukijamäärien perusteella olleet Lauri Markkasen loisto-otteet Chicago Bullsissa, Susijengin loppuunmyydyt MM-karsintaottelut sekä Suomen mestaruudet.
Vimpelin Vedon kasvatti Lotta Vehka-aho, 17, siirtyy vuoden päästä Atlantin taakse NCAA:n yliopistoparketeille Florida Atlantic Universityyn. Vehka-aho pelaa kuluvalla kaudella Naisten Korisliigaan HBA:ssa.
Elisa Viihde Sportin sivut ovat uusiutuneet ja nyt sivuilta on katsottavissa suorien lähetysten lisäksi myös ottelutallenteet muun muassa Korisliigojen ja divarien otteluista.
Keväällä SM-kultaa Peli-Karhujen riveissä huuhtonut Susiladiesin Anissa Pounds, 25, siirtyy ensi kaudeksi Espanjan kakkossarjan Maristas A Coruñaan.
Naisten Korisliigan vuoden puolustaja Veera Pirttinen, 21, siirtyy tulevaksi kaudeksi Saksan Bundesliigassa pelaavaan ChemCats Chemnitziin.
Forssan Alussa viime kaudella Naisten Korisliigaa pelannut Venla Varis, 20, siirtyy Yhdysvaltojen yliopistokentille Grand Canyonin yliopistoon.
Syyskauden Espanjan kivenkovassa kakkosliigassa pelannut Orimattilan Jymyn kasvatti ja Susiladiesin pitkäaikainen pelinrakentaja Vilma Kesänen, 29, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen 2010-luvun Naisten Korisliigan kestomenestyjän Lappeenrannan Catzin kanssa. Kesänen edusti Catzia viimeksi vuosina 2007-2012.
2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.
Tapiolan Hongan paidassa kuluvalla kaudella naisten Korisliigaa pelaava Kia Vaalavirta käynnistää yliopistouransa ensi vuonna NCAA-joukkue San Franciscon riveissä.