Heta Äijänen Kouvottarien vahvuuteen – Tierra Hodges aloittaa ammattilaisuransa Kouvolassa

30.7.2022 12:08 Kouvottaret on solminut tulevaa kautta koskevan pelaajasopimuksen 186-senttisen Tampereen Pyrinnön kasvatin Heta Äijäsen, 25, kanssa. Äijäsen lisäksi 175-senttinen yhdysvaltalaispelaaja Tierra Hodges , 24, on allekirjoittanut ensimmäisen ammattilaissopimuksensa Kouvottarien kanssa.

Heta Äijänen palaa Suomeen ja hänet nähdään ensi kaudella Kouvottarien paidassa. Kuva: Ville Vuorinen.

Lokakuun alussa 26 vuotta täyttävä Äijänen pelasi viime kaudella tammikuuhun saakka Espanjan kakkostasolla Advisoria Mataro Maresmen joukkueessa 5,2 pisteen ja 1,9 levypallon keskiarvoilla. Tammikuussa Äijänen siirtyi Islannin pääsarjaan Valur Reykjavikin joukkueeseen, jossa syntyi 5,9 pistettä ja 3,6 levypalloa ottelua kohden.

– Olen kuullut paljon hyvää Kouvottarien toiminnasta. Odotan innolla harjoituksiin liittymistä ja uusiin joukkuelaisiin tutustumista. Mielestäni Kouvolassa on hyvät mahdollisuudet menestyä joukkueena ja kehittyä pelaajana. Olen hyvin iloinen, että pääsen Kouvottarien mukaan, Äijänen kommentoi seuran tiedotteessa.

Äijänen aloitti Korisliiga-uransa kaudella 2014-15 kasvattajaseurassaan, jonka lisäksi hän pelannut naisten pääsarjaa Suomessa Catz Lappeenrannassa, Äänekosken Huimassa ja Forssan Alussa. Ulkomailla hän on ehtinyt pelata Espanjan ja Islannin lisäksi Saksan Bundesliigassa.

Vuonna 1998 syntyneelle Tierra Hodgesille tuleva kausi on hänen ensimmäinen ammattilaisena. Viimeiset viisi kautta Hodges pelasi Furmanin yliopistossa, jossa hän kirjoitti viimeisellä super senior -kaudellaan 18,1 pistettä ja 11,8 levypalloa.

– Tierra on monipuolinen laituri ja erittäin hyvä pelaaja hyökkäämään avoimella kentällä. Hänen kyky ajaa kohti koria ja viimeistellä oli ensimmäinen asia, mihin kiinnitin huomiota. Heittotaito ja kyky luoda oma heitto olivat asioita mitä hain laiturin tontille ja Tierra täyttää nämäkin hienosti. Hän on erinomainen levypallopelaaja kokoisekseen sekä pystyy tarvittaessa puolustamaan isompia pelaajia, Kouvottarien päävalmentaja Joonas Frimodig kommentoi.

Kouvottarien sopimukset kaudelle 2022-2023 tällä hetkellä; Roosa Frimodig, Saara Sandell, Yasmine Blomfelt, Johanna Timperi, Heta Äijänen ja Tierra Hodges.

Henkilöt

 
21.1.2024 20:45 Suomen Cup

ToPo naisten Motonet Suomen Cupin mestari

ToPo vei nimiinsä naisten Motonet Suomen Cupin toisen kerran peräkkäin. Finaalissa kaatui PeKa selvin lukemin 106-77.

21.1.2024 12:01 Suomen Cup

ToPo ja PeKa naisten Motonet Suomen Cupin finaalissa sunnuntaina klo 17:45

Naisten Suomen Cupin mestari 2023 ratkeaa sunnuntaina, kun Torpan Pojat ja Peli-Karhut kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä. Ottelu on katsottavissa suorana lähetyksenä TV2:lla ja Yle Areenassa.

20.1.2024 17:52 Suomen Cup

Naisissa PeKa ja ToPo lunastivat paikat Motonet Suomen Cupin finaaliin

Naisten puolella Motonet Suomen Cupissa nähdään uusinta viime vuoden finaalista. PeKa eteni finaaliin kaatamalla Hongan. ToPo puolestaan pudotti Pyrinnön kyydistä. Urhea-hallissa pelattava finaali pelataan sunnuntaina 21. tammikuuta klo 17:45. Se on nähtävissä Yle TV2:lla ja Yle Areenassa.

19.1.2024 14:00 Suomen Cup

Pystyykö kukaan horjuttamaan voittamatonta ToPoa naisten Suomen Cupissa?

Naisten Suomen Cupin välierät pelataan lauantaina 20. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Välierien voittajat kohtaavat finaalissa sunnuntaina. Torpan Pojat lähtee puolustamaan mestaruutta. YLE välittää Suomen Cupin Final Fourin kanavillaan.

14.1.2024 21:15 Naisten Korisliiga

FoA:lle vieraspisteet Kouvolasta

Forssan Alku haki voiton Kouvottarien kustannuksella ja palasi voittokantaan kahden tappiollisen ottelun jälkeen. Peli päättyi vieraiden hyväksi 84-77.

13.1.2024 19:45 Naisten Korisliiga

ToPo ei ollut yllätettävissä kotikentällään

Sarjaa johtava ToPo palasi pitkältä pelitauolta, kun joukkue kohtasi Helsingissä ViVe:n. Helsinkiläiset jatkoivat siitä mihin viime vuonna jäivät, kun voitto kirjattiin heille 83-66.

12.1.2024 20:30 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut vei kärkikamppailun jatkoajan jälkeen – Pyrintö nousi voittoon vieraskentällä

Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voitot kirjattiin jännittävien vaiheiden jälkeen Peli-Karhuille ja Pyrinnölle.

8.1.2024 12:15 Naisten Korisliiga

Peli-Karhujen Da'Nasia Hood naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Peli-Karhut hienoon lentoon johdattanut Da'Nasia Hood on valittu joulukuun kuukauden parhaaksi pelaajaksi.

8.1.2024 10:55 Naisten Korisliiga

Cliney Kouvottariin, Combs Pyrinnön riveihin

Kouvottaret on solminut loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen 27-vuotiaan amerikkalaisen Doniyah Clineyn kanssa. Pyrintö on puolestaan solminut kevätkauden kestävän sopimuksen yhdysvaltalaisen Areanna Combsin, 25, kanssa.

7.1.2024 21:30 Naisten Korisliiga

EBT:lle tärkeät sarjapisteet trillerissä – Hood kirjautti tripla-tuplan Peli-Karhujen voitossa

Naisten Korisliiga palasi joulutauolta neljällä ottelulla. Voitot kirjattiin EBT:lle, Peli-Karhuille, Pyrinnölle ja ViVe:lle.

2.1.2024 08:55 Naisten Korisliiga

Whitfield Vimpelin Vedon riveihin

Vimpelin Vedon naisten Korisliiga-joukkue on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen yhdysvaltataispelaaja Jah´Che Whitfieldin kanssa

29.12.2023 16:15 Naisten Korisliiga

PeKan Kleemann-Daylle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Peli-Karhujen Natalie Kleemann-Daylle yhden ottelun kilpailukiellon.

21.12.2023 14:00 Korisliiga

Kilpailuvuoden 2024–25 Korisliigojen sarjalisenssien hakijat selvillä

Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2024–25 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella joulukuun 15. päivään mennessä.

20.12.2023 22:40 Naisten Korisliiga

McGruder upotti Vimpelin summerin soidessa – ToPo pelasi syyskauden tappioitta

Naisten Korisliigassa pelattiin viimeiset neljä ottelua ennen joulutaukoa. Illan voittajia olivat Kouvottaret, ToPo, EBT ja PeKa.

18.12.2023 10:00 Suomen Cup

Suomen Cupin Final Fourin lipunmyynti avattu

Molempien Suomen Cupien loppuhuipennus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lipunmyynti Final Fouriin käynnistyi tänään maanantaina klo 10.

16.12.2023 20:00 Naisten Korisliiga

Hoodin hyvä vire sai jatkoa Peli-Karhujen voitossa

Naisten Korisliigassa pelattiin yksi ottelu. Peli-Karhut kaatoi Pyrinnön Tampeereella 94-71 (52-28).

15.12.2023 20:55 Naisten Korisliiga

Breen heitti HBA:n kumoon – FoA otti tärkeän voiton

Naisten Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua. Illan voittajia olivat ViVe ja FoA.

15.12.2023 14:27 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan lauantain ottelu Kouvottaret-Torpan Pojat on peruttu

Torpan Poikien vahvistetussa kokoonpanossa olevasta kymmenestä pelaajasta puolet on sivussa sairauden vuoksi. Joukkueiden tulee sopia ottelulle uusi peliaika perjantaihin 22.12.2023 mennessä. 

15.12.2023 12:26 Naisten Korisliiga

Marraskuun kuukauden pelaaja Carmen Tyson-Thomas: ’’Haluan nauttia tästä kaudesta ja juhlia mestaruutta ToPo:n kanssa’’

ToPo:n Carmen Tyson-Thomas valittiin marraskuussa Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi. 32-vuotiaan pelaajan johdolla helsinkiläisjoukkue on edennyt voitosta voittoon.

15.12.2023 10:12 Naisten Korisliiga

Kaisa Kuisma tekee paluun Kouvottariin

Kouvottaret on solminut loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen 29-vuotiaan Kaisa Kuisman kanssa. 180-senttinen laituri on edustanut Kouvottaria jo aiemmin vuosina 20-22.

Näytä lisää vastaavia