21.7.2022 08:33 Naisten Korisliigassa pelaava Forssan Alku on tehnyt pelaajasopimuksen kolmannen ulkomaalaisvahvistuksensa kanssa, kun Breon ”Bre” Gunnels, 23, käynnistää ammattilaisuransa Forssassa.

185-senttinen Gunnels pelasi viisi kautta nousujohteisesti Northern Iowan yliopistossa. Niin sanotulla super senior -kaudellaan hän tilastoi 8,0 pistettä, 6,9 levypalloa ja 1,9 torjuntaa ottelua kohden.
– Ison pelaajan valinnassa liikkuvuus ja urheilullisuus oli prioriteettina. Halumme olla aggressiivinen puolustusjoukkue ja vahvistusten pitää sopia tähän ajatukseen. Bre Gunnels pystyy suojelemaan ulottuvuudellaan korin läheisyydessä, mutta omaa myös tarvittavan nopeuden vaihtavaan puolustukseen, päävalmentaja Juri Heinämäki taustoittaa.
– Hyökkäyksessä hänellä on kyky tehdä koreja selkä kohti koria ja hän on myös kehittynyt heittäjänä, mistä kertoo nousseet prosentit ja heittomäärät yliopistossa.
Forssan Alku on tiedottanut pelaajasopimuksista aiemmin Caterrion Thompsonin, Nenna Lindströmin, Mimmi Kaulon, Kaisa Pirttisen ja LaShonda Monkin kanssa.
Sunnuntain ainoassa ottelussa HBA-Märsky haki vieraspisteet Kouvottarien kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 81-58.
Päivän ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Vimpelin Veto otti kotikentällään voiton ToPo:sta. Ottelu päättyi Vedon hyväksi 79-61.
Naisten Korisliiga palasi maajoukkuetauolta kahdella ottelulla. Molemmissa otteluissa nähtiin vierasvoitot, kun Pyrintö ja EBT kartuttivat pistetilejään.
San Jose Staten yliopisto ilmoitti kiinnittäneensä Erika Macen, 18, joukkueeseensa. Kasvattajaseuraansa Espoo Basket Teamia tällä kaudella edustava Mace siirtyy yliopistokentille syksyllä 2026.
Utah Staten yliopisto ilmoitti kiinnittäneensä Nicole Ogunin, 18, joukkueensa vahvuuteen. Kasvattajaseuraansa Espoo Basket Teamia tällä kaudella edustava siirtyy Utah Staten yliopistoon syksyllä 2026.
Naisten Korisliigan lauantain ainoassa ottelussa Pyrintö kaatoi kotikentällään ToPo:n 79-57. Nyt sarjassa on edessä pieni tauko ja seuraavat ottelut pelataan 21.11.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Lokakuun valinta on Espoo Basket Teamin 18-vuotias Nicole Ogun.
Naisten Korisliigassa pelattiin keskiviikkona kolmen ottelua. Illan voittajia olivat sarjakärki PeKa, voittotilinsä avannut Kouvottaret ja BC Nokia.
Naisten Korisliigassa pelattiin tiistaina yksi ottelu, jossa Pyrintö sai vieraakseen ViVe:n. Kotijoukkue vei ottelun 72-67.
Naisten Korisliiga jatkui lauantaina kolmella ottelulla. Illan voittajia olivat ToPo, PeKa ja EBT.