28.2.2025 10:07 Susijengin kumppani Autosalpa toimii tulevana kesänä Tampereella pelattavien koripallon EM-kisojen kumppanina. Autosalpa on suomalainen perheyritys, jolla on Etelä-Suomessa kahdeksan toimipistettä.
Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on tunnettu rattimies.
Autosalpa on toiminut Susijengin luotettavana kumppanina vuodesta 2023. Tulevana kesänä Tampereella pelattavissa EM-kisoissa Autosalpa on kisojen virallinen autokumppani. Autosalpa toimi viime kesänä 18-vuotiaiden miesten EM-kisojen kumppanina.
- On hienoa, että yhteistyö laajenee myös aikuisten arvokisoihin. Kokemukset maajoukkueiden kanssa sekä viime vuoden nuorten EM-kisoista ovat todella positiivisia. Tulevana kesänä brändätyt Susijengi- ja EuroBasket-autot eivät taatusti jätä päitä kääntämättä, vinkkaa Koripalloliiton kumppanuus- ja tapahtumajohtaja Timo Vertio.
- Yhteistyö Susijengin kanssa on ollut meille alusta asti innostavaa ja merkityksellistä. Urheilussa, kuten myös autoalalla, menestys syntyy tiimityöstä ja yhteisestä innostuksesta. On upeaa olla mukana tukemassa koripallon huippuhetkiä arvokisoissa ja samalla tuoda oma panoksemme kisojen onnistumiseen, kertoo Autosalvan toimitusjohtaja Tuukka Sirén.
Autosalpa – Muutamme käsityksesi autokaupasta. Autosalpa on suomalainen perheyritys, joka on palvellut autoilijoita jo lähes 70 vuotta. Autosalvassa asioita hoidetaan samalla tavalla kuin hyvien ystävien kesken: kuunnellen, ajatuksella ja läpinäkyvästi. Jokainen asiakkuus on enemmän kuin yksittäinen kauppa – se on luottamukseen perustuva suhde, joka kestää ja palvelee aidosti asiakkaita.
Hartwall Sport liittyy Susijengin virallisten kisakumppaneiden joukkoon. Yhteistyö vahvistaa pitkäaikaista kumppanuutta Hartwallin ja suomalaisen koripallon välillä.
Susijengin pitkäaikainen pääyhteistyökumppani PostNord toimii tulevana kesänä Tampereella pelattavien koripallon EM-kisojen kumppanina.
Grano vastaa vuoden 2025 EM-kotikisojen visuaalisista toteutuksista. Euroopan korisherruudesta pelataan Tampereen Nokia Areenalla elo-syyskuun vaihteessa, ja Grano tuo areenalle sekä muille kisapaikoille näyttävän kisailmeen.
Koripalloliiton valmennuksen johtaja ja Susijengi-ilmiön isä Henrik Dettmann, 67, kuvailee perjantaisen EM-semifinaalin aamuna suomalaisen koripallon olevan ainutlaatuisessa tilanteessa. Kun Susijengin ja Saksan väliseen otteluun on enää muutama tunti aikaa, Dettmannilla on yksi kehotus suomalaisen koripallon ystäville: nauttikaa!
Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi ei voisi kuvitella herkullisempaa reseptiä perjantai-iltaan kuin uusintatreffit EM-semifinaaliin 2000-luvun parhaimpiin lukeutuvan joukkueen kanssa. Toistamiseen maailmanmestari Saksaa haastamaan lähtevä Susijengi tietää täsmälleen, millainen vastus sillä on huomenna edessään.
Tampereen EM-alkulohkon päätösottelussa Susijengin suurinumeroisesti kaatanut maailmanmestari Saksa asettuu uudelleen Susijengiä vastaan perjantaina klo 17 pelattavassa EM-välierässä. Saksa nujersi keskiviikon myöhäisessä puolivälieräottelussa Luka Doncicin tähdittämän Slovenian pistein 99–91 (45–51).
Susijengin vauhtipelaaminen näytti pitkään olevan Georgialle liikaa keskiviikon EM-puolivälierässä. Kaapattuaan levypallopelin haltuunsa Georgia kuroi päätösjaksolla kuuden pisteen päähän, mutta menetti otteensa Susijengin haamukolmosiin ja tuittuili tähtipelaajansa kentältä yli 6000-päisen Riian Xiaomi lähettäessä Suomen mitalipeleihin.
Yksi suomalaisen koripallon historian suurimmista otteluista pelataan tänään keskiviikkona Riian Xiaomi Areenalla, kun Susijengi kohtaa EM-puolivälierässä Georgian. Susijengin keulakiviin lukeutuva Mikael Jantunen, 25, kertoo odottaneensa mahdollisuutta pelata mitalipelipaikasta aina Berliinin vuoden 2022 EM-puolivälierän jälkeen.
Georgia on osoittanut viime vuosina pelatuissa EM-karsintaotteluissa viheliäiseksi vastustajaksi Susijengille. Kapealla, mutta taitavalla ja erinomaisesti roolitetulla miehistöllä pelaava Georgia pyrkii keskiviikon puolivälierässä rikkomaan pelitempon alhaiseksi ja hakemaan etulyöntiasemaa Susijengistä vahvojen yksilöidensä turvin.
Kahden nukutun yön jälkeen Susijengin kapteeni Sasu Salin, 34, kertoo sisäistäneensä lauantain myöhäisillan Serbia-voiton todellisen merkityksen. Kun keskiviikon EM-puolivälierään on samaiset kaksi yötä, kapteeni toivoo joukkueeltaan samanlaista latausta ja tarkkuutta kuin Serbiaa vastaan ja suomalaisfaneilta ryntäystä Riikaan tekemään yhdessä historiaa.