Ashley Morrissette PeKan paitaan

30.8.2018 09:47 Viime kaudella Romaniassa pelannut Ashley Morrissette, 23, vahvistaa hallitsevaa Suomen mestaria Peli-Karhuja.

Ashley Morrissette valmistui vuonna 2016 kovana tunnetusta Purduen yliopistosta. Viimeisellä yliopistokaudella 175-senttinen Morrissette kirjasi pistekeskiarvokseen 16 pistettä ottelua kohden. Lisäksi hänet valittiin ison All-Big Ten -konfrenssin puolustusviisikkoon.

Valmistumisen jälkeen Morrissette kutsuttiin WNBA-joukkue Washington Mysticsin harjoitusleirille, josta pelipaikkaa ei kuitenkaan tullut. Ensimmäisen ammattilaiskautensa Morrissette pelasi Romaniassa kovalla 16,9 pisteen keskiarvolla. Romanialaisjoukkue Alba Iulia osallistui myös Eupoopan CEWL cupiin jossa hän kirjasi 22,8 pistettä per peli. 

– Kun näin Morrissetten ensimmäisen nauhan, ajattelin että tässä on kaikki mitä tämänhetkinen joukkueemme tarvitsee, mutta tuskin häntä Suomeen saamme. Sinnikäs kuukauden suostuttelu tuotti kuitenkin tuloksen. Morrissette on hyvä kolmen pisteen heittäjä ja taitava 1 vs 1 pelaaja, sekä erinomainen syöttäjä. Lisäksi hän puolustaa vastustajan takamiehiä loistavasti, PeKan päävalmentaja Roope Mäkelä kommentoi seuran tiedotteessa.

 
24.8.2018 13:53 Naisten Korisliiga

Petra Noponen Catziin, Johanna Timperi jatkaa Lappeenrannassa

Viime kaudella Viron mestaruutta juhlinut Petra Noponen palaa kotimaan parketeille Lappeenrannan Catzin paidassa. Johanna Timperillä alkaa kolmas kausi kasvattajaseuransa edustusjoukkueessa.

18.3.2026 20:57 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja HBA onnistuivat ryöstöissä – PeKa ja Pyrintö aloittivat kotivoitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät, ja ottelusarjat avasivat voitoilla BC Nokia, HBA, PeKa sekä Pyrintö.

18.3.2026 09:44 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 2/2: Tulevaisuuden nimet esillä HBA:n ja EBT:n sarjassa – BC Nokia kohtaa hyökkäysvoimaisen Vedon

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Espoo Basket Team ja Vimpelin Veto aloittavat sarjat kotonaan. Välieriin etenemiseen vaaditaan kolme voittoa.

17.3.2026 12:26 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 1/2: Pyrintö saa vastaansa otteitaan parantaneen ToPon - Honka haastaa runkosarjan ykkösen

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona. Peli-Karhut ja Pyrintö aloittavat urakkansa kotikentällään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

14.3.2026 20:32 Naisten Korisliiga

PeKa nappasi runkosarjan voiton – Pyrintö toinen, ViVe kolmas

Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.

11.3.2026 20:20 Naisten Korisliiga

Pyrinnölle tärkeä voitto – runkosarjan voitto ratkeaa lauantaina

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Illan neljässä ottelussa voittajiksi ylsivät Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja HBA Märsky.

7.3.2026 20:37 Naisten Korisliiga

Vimpelille kotivoitto ja kärkipaikka - EBT:lle revanssi ToPosta

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Voittajiksi ylsivät ViVe ja EBT.

6.3.2026 20:45 Naisten Korisliiga

Pyrintö pysyi mukana runkosarjan voittokamppailussa - BC Nokialle vieraspisteet Espoosta

Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua. Voitot kirjattiin Pyrinnölle ja BC Nokialle.

4.3.2026 09:35 Naisten Korisliiga

Annika Aarrejoki on jälleen naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi on valittu Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki. Hän sai samaisen kunnian myös marraskuussa.

28.2.2026 20:51 Naisten Korisliiga

ViVe kolmanteen peräkkäiseen voittoon

Lauantaina Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Siinä Vimpelin Veto haki vierasvoiton Nokialta 74-68.

Näytä lisää vastaavia