7.6.2012 Naisten tuplamestarin Catz Lappeenrannan tulevan kauden ensimmäinen uusi pelaaja on Ulriikka Nuolikoski, joka liittyy kissalaumaan yksivuotisella sopimuksella. 19-vuotias Nuolikoski voitti kuluneella kaudella A-tyttöjen SM-sarjan piste- ja levypallotilaston tullen valituksi sarjan parhaaksi pelaajaksi.
A-tyttöjen SM-sarjan tilastoja dominoinut ja sarjan parhaana palkittu Ulriikka Nuolikoski siirtyy Catz-paitaan. Kuva: Matti Koskinen.
Nuolikoski avitti A-tyttöjen SM-sarjassa joukkueensa Vimpelin Vedon yllätyspronssille. 177-senttinen Nuolikoski teki kauden otteluissa keskimäärin 21,2 pistettä ottelua kohden vallaten sarjan ykkössijan. Kenties yllättävämpi piikkipaikka tuli levypallotilastossa, jonka hän vei 12,5 irtopallon keskiarvollaan niin ikään nimiinsä.
- Urheilullinen 2-3-paikan pelaaja, joka pystyy ajamaan hyvin korille ja viimeistelemään molemmilla käsillä. Hän on myös hyvä kolmen pisteen heittäjä. Ulriikalla on kova halu panostaa lajiin ja uskon, että hänestä on meille paljon iloa jo tulevalla kaudella. Lahjakas pelaaja, jolla on potentiaalia vaikka mihin, toki työtä pitää tehdä vielä paljon monella osa-alueella, luonnehtii Catzin päävalmentaja Mika Haakana.
Nuolikosken lisäksi Catzilla on ensi kaudesta sopimukset sarjan parhaana ulkomaalaisvahvistuksena palkitun Jelena Reshetkon sekä Lotta Aaltosen kanssa.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.
Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.
Kansainvälinen koripalloliitto, FIBA, on muuttanut koripallokenttää koskevia sääntöjään. Sääntöuudistuksen myötä useampi kentällä olevien rajamerkintöjen paikka muuttuu. Suomessa uudet kentän viivoja koskevat säännöt tulevat voimaan 1.7.2010 alkaen.
Suomen Koripalloliitto on ottanut tilastopalvelussaan (www.basket.fi) käyttöön jääkiekon parista tutun plusmiinus-tilaston. Plusmiinus-tilasto kuvastaa ottelutuloksen kehittymistä pelaajan ollessa kentällä.
Kansainvälinen koripalloliitto on päättänyt ottaa nais- ja tyttökoripalloilussa käyttöön nykyistä pienemmän pallon. Kansainvälisillä kentillä käyttöönotto tapahtuu 1.10.2004. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt, että Suomessa pelattavissa naisten sekä A- ja B-tyttöjen sarjoissa pallo nro 6 otetaan käyttöön 1.7.2004 alkaen.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on muuttanut koripallon pelisääntöjä, jotka Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt ottaa käyttöön 1.8.2003 alkaen. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat 24 sekunnin sääntöä, aikalisiä ja ylösheittoja.
Nuorten valtakunnallisten sarjojen ja karsintojen pelaamiseen on tehty muutamia muutoksia, jotka on kerätty tähän yhteenvetona. Tarkemmin nuorten valtakunnallisten sarjojen ja karsintojen pelaamiseen voit tutustua sarjamääräyksissä.
16-, 17- ja 19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-karsintojen lohkot on tehty rankingien mukaisesti ja lohkoille on arvottu järjestäjät. Lisäksi 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupin pelaamistapa on vahvistettu syksylle ja keväälle.
Nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaamistapaa on muutettu 16-, 17- ja 19-vuotiaiden valtakunnallisissa sarjoissa. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on torstaina 21.1. kokouksessaan päättänyt muutoksista.
Useat sairaanhoitopiirit ovat suositelleet sisäliikuntatilojen sulkemisen jatkamista 10.1.2021 asti. Rajoitukset ja suositukset aiheuttavat joitain muutoksia kevään sarjaohjelmiin nuorten valtakunnallisten sarjojen sekä kaikkien alueiden sarjojen osalta.
Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta johtuen keskeyttää Koripalloliiton sarjatoiminnan koko Suomessa loppuvuodeksi nuorten ja aikuisten harrastetoiminnan osalta. Myös kaikkien nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaaminen keskeytetään tiistaina 1.12.2020. Aikuisten huippu- ja kilpasarjat jatkuvat viranomaismääräysten mukaan eli tyhjille katsomoille niillä alueilla, joilla ei saa yleisöä ottaa ja rajoitusten mukaisesti jos viranomaiset sen sallivat.
Koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan 19.11.2020, että pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Korisliiga ja muut pääsarjat jatkuvat pienin muutoksin, Eteläisellä alueella aikuisten harrastetoiminnassa, senioreiden SM-sarjoissa ja Unified-sarjoissa sarjatoiminta keskeytetään loppuvuodeksi.
Viime viikonloppuna pelattiin viimeisetkin nuorten SM-karsinnat, joiden myötä kaikki kauden 2020/21 nuorten SM-sarjajoukkueet ovat selvillä. 19- ja 16-vuotiaiden SM-sarjat alkavat ensi viikolla, 17-vuotiaiden tyttöjen SM-sarja tulevana viikonloppuna ja 17-vuotiaiden poikien SM-sarja otti varaslähdön alkaen jo viime viikonvaihteessa.
16- ja 19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-karsintojen lohkot on tehty rankingin mukaisesti ja lohkoille on arvottu järjestäjät. Lisäksi 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupin pelaamistapa on vahvistettu syksylle ja keväälle.
Suomen Koripalloliiton sarjoissa pelataan yli 12.000 ottelua vuosittain ”Stadista Sallaan”. Sarjakaudet päättyivät viime viikolla ennenaikaisesti koronavirusepidemian takia. Suomen Koripalloliiton hallitus on etäkokouksessaan päättänyt sarjakauden päättämiseen liittyvistä toimenpiteistä.
Suomen Koripalloliitto on päättänyt pysäyttää kaikki koripallosarjat torstaista 12.3.2020 lähtien koronaviruksen COVID-19 takia.
19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-karsintojen lohkot on tehty rankingin mukaisesti ja lohkoille on arvottu järjestäjät. Lisäksi 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupin pelaamistapa on vahvistettu syksylle ja keväälle.
Naisten Korisliiga-seurojen valmentajat ja kapteenit valitsivat 18-vuotiaan huippulupauksen, Sara Bejedin, sarjan parhaimmaksi pelaajaksi. Suomen mestari Peli-Karhujen pelaajia palkittiin kolmessa kategoriassa.
19-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjan ratkaiseva loppuottelu päättyi Tapiolan Hongan niukkaan 66-65 (36-21) -voittoon Helmi Capitalsista Honkahallissa.
Munkkiniemen Kisapojat juhli jälleen kerran Suomen mestaruutta, kun 19-vuotiaiden poikien SM-sarjan loppuotteluissa MuKi selätti Helsinki ROCKSin otteluvoitoin 2-0.