30.8.2018 10:45 Susijengi aloittaa syksyn maaottelurupeamansa uudella kotikentällään Espoo Metro Areenalla perjantaina klo 19 viime vuoden EM-kisojen viidenneksi sijoittunutta Latviaa vastaan. Nousevana koripallomahtina Latvia saapuu Espooseen joukkueella, joka on varteenotettava sekoitus veteraanipelaajia ja nälkäisiä nuoria.
Kaspars Vecvagars kuuluu Latvian nuoreen iskuryhmään. Kuva: FIBA Europe.
Kuluvalla vuosikymmenellä Susijengi on kohdannut Latvian neljään otteeseen, ja otteluista kolme viimeisintä on päättynyt täpärään tappioon – viimeksi vuosi sitten Tampereen Hakametsässä, missä Latvia jallitti Suomea pistein 81-85.
Kuten Suomikin, Latvia on tehnyt viime vuodet pitkäjänteistä työtä koripallo-ohjelmansa parissa noustakseen Baltian koripallojättiläisen Liettuan tasolle. Kesän 2017 EM-kisoissa Latvia saavutti viidennen sijan Liettuan jäädessä yhdeksänneksi, joten Latvian voi hyvin perustein sanoa tulleen Euroopan kärjen tuntumaan jäädäkseen.
- Latvia on ollut viime vuosina yksi kaikkein haasteellisimmistä joukkueista meille. Latvia pelaa äärimmäisen taitavaa koripalloa, missä pallo ja miehet liikkuvat ja pelaajat etsiytyvät aina oikeaan asemaan, Susijengin apuvalmentaja Lassi Tuovi summaa.
Latvian NBA-troikka Kristaps Porzingis-Rodions Kurucs-Davis Bertans ei kuulu päävalmentaja Arnis Vecvagarsin MM-karsintaryhmään ja joukkueen Euroliiga-pelaajat liittyvät mukaan vasta myöhemmässä vaiheessa, mutta Helsinkiin saapuva sekoitus veteraaneja ja nuorta osastoa osoittaa, kuinka laajalla miehistöllä Latvialla on varaa operoida.
- Latvian joukkue koostuu pelaajista, jotka ovat pelanneet itsensä vakiintuneisiin asemiin eurooppalaisissa huippusarjoissa. Perjantain ottelu on erinomainen haaste meille tässä vaiheessa leiritystä.
Susijengi ja Latvia kohtaavat Espoo Metro Areenalla perjantaina 31.8. klo 19:00. Lipunmyynti otteluun täällä.
# |
Nimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura |
2 |
Arturs AUSEJS |
192 |
1990 |
VEF Riga (LAT) |
4 |
Ojars SILINS |
204 |
1993 |
free agent |
7 |
Janis BLUMS |
190 |
1982 |
free agent |
15 |
Artis ATE |
192 |
1989 |
VEF Riga (LAT) |
19 |
Rihards LOMASZ |
190 |
1996 |
BK Ventspils (LAT) |
20 |
Kaspars VECVAGARS |
190 |
1993 |
SZA Szcecin (POL) |
24 |
Andrejs GRAZULIS |
202 |
1993 |
VEF Riga (LAT) |
33 |
Martins MEIERS |
208 |
1991 |
Jenisei (RUS) |
Artjoms BUTJANKOVS |
202 |
1990 |
VEF Riga (LAT) |
|
Arturs STRAUTINS |
198 |
1998 |
Trieste (ITA) |
|
Ronalds ZAKIS |
207 |
1987 |
BK Ventspils (LAT) |
Susijengi kypsytteli Valencian olympiakarsintojen avausottelussa yllätystä heti kättelyssä karkaamalla alkujännityksen karistettuaan parhaimmillaan 54–42-johtoon kolmen NBA-miehen Bahamasta. Pelin jälkipuoliskolla Bahama käänsi Buddy Hieldin johdolla momentumin ja liukasteli 85-96 (54-47) -voittoon 19-vuotias V.J. Edgecombe viimeistelijänään.
Susijengin uuden sukupolven keulakuviin lukeutuva Olivier Nkamhoua, 24, pelasi viime perjantaina ensimmäisen koripallo-ottelunsa helmikuisen leikkauksen jälkeen, ja upotti heti 21 pistettä voitossa maailman kärkijoukkueisiin lukeutuvasta Latviasti. Valencian olympiakarsinnoissa Susijengissä nähdään kovakuntoinen, onnellinen ja vapautunut ”Olli”.
Viime kaudella Ranskan liigaa ja FIBA Mestarien liigaa pelanneen SIG Strasbourgin valmennuksessa työskennellyt helsinkiläislähtöinen ToPoLan kasvatti Mikko Larkas, 43, valmentaa Ranskassa ensi kaudellakin. Larkas on allekirjoittanut pelikautta 2024-25 koskevan valmentajasopimuksen perinteikkään CSP Limogesin kanssa.
Susijengi aloittaa olympiakarsinnat tiistaina Bahamaa vastaan. Ottelun ennakkostudio alkaa klo 18:00 Nelosella sekä Ruutu-palvelussa.
Susijengin ensimmäiset olympiakarsinnat 36 vuoteen pyörähtävät käyntiin huomenna tiistaina illansuussa Suomen aikaa Espanjan Valenciassa. Turnauksen avausottelussaan Susijengi saa vastaansa kivikovan NBA-kolmikon Eric Gordon-Buddy Hield-Deandre Ayton johtaman Bahaman, joka esitti vakuuttavia otteita vuoden takaisissa esikarsinnoissa Argentiinassa.
Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on vahvistanut kahdentoista hengen miehistön alkaneen viikon olympiakarsintaturnaukseen Espanjan Valenciaan. Susijengi kohtaa turnauksessa tiistaina Bahaman ja torstaina Puolan.
Kesän maaottelunsa kolmella perättäisellä tappiolla aloittanut Puola käänsi kurssinsa ja saapuu Valencian olympiakarsintaturnaukseen kahden voiton saattelemana. Puola nujersi viimeisissä valmistavissa maaotteluissaan Uuden-Seelannin ja Filippiinit.
Kun Susijengi peittosi Espoo Metro Areenalla Uuden-Seelannin, alkutahdit voitolle iski Miro Little, 20, energisellä puolustuspelillään. Pari päivää myöhemmin Tampereella Latviaa vastaan Little tarjoili maailmanluokan puolustuksen kylkeen ennakkoluulotonta heittopelaamista. Pelihaluja uhkuva Miro uskoo vireen kantavan myös Valencian olympiakarsintakoitoksiin asti.
Kahdeksan joukkuetta selvitti viime vuonna paikkansa Pariisin vuoden 2024 olympiakisojen miesten koripalloturnaukseen. Loput neljä paikkaa jaetaan ensi viikolla Valenciassa (Espanja), Pireuksessa (Kreikka), Riiassa (Latvia) ja San Juanissa (Puerto Rico). Kilpailu on kovaa, sillä neljää kisapaikkaa metsästää peräti 24 joukkuetta.
Susijengi piti perjantaina huolen siitä, että edes viime kesän MM-kisoissa viidenneksi sijoittunut Latvia ei saanut avattua vierasjoukkueen voittotiliä Tampereen Nokia Areenalla. Kollektiivina metsästänyt Susijengi löysi Olivier Nkamhouan ja Alexander Madsenin johdolla sankaria toisen perään ja kuittasi kenraaliharjoituksestaan 90-84 (42-38) -voiton.