23.6.2024 17:05 Susijengi saa ensi perjantaina olympiakarsintojen kenraaliharjoituksessaan Tampereen Nokia Areenalle vastustajaksi Latvian, joka sijoittui viime kesän MM-kisoissa viidenneksi. Latvia on nimennyt alkaneeseen maajoukkuekesään 17-henkisen miehistön.
Davis Bertansin Latvia on Euroopan kuntopuntarin kärkijoukkueita. Kuva: FIBA.
Latvialla on takanaan historiallinen viides sija vuoden takaisissa MM-kisoissa, joissa joukkue päihitti kertaalleen niin Ranskan, Espanjan, Brasilian, Liettuan kuin Italiankin ja oli puolivälierävaiheessa heiton päässä sittemmin maailmanmestaruuden voittaneen Saksan suistamisesta laulukuoroon.
MM-kisojen parhaaksi valmentajaksi valittu Luka Banchi on kutsunut olympiakarsintamiehistöön käytännössä koko MM-kisaryhmänsä. Mukana matkassa ovat mm. joukkueen MM-kisojen pisteykkönen Andrejs Grazulis, NBA:ssa heittäjänä mainetta niittänyt Davis Bertans sekä komeaa nousua kansainväliseen kärkeen tekevä nuori pelinrakentaja Arturs Zagars.
Latvian olympiakarsintaryhmään on nimetty myös tuoreeltaan Boston Celticsin kanssa NBA:n mestaruutta juhlinut Kristaps Porzingis, joka tosin ilmoitti heti mestaruuden ratkeamisen jälkeen menevänsä kesän alkajaisiksi jalkaleikkaukseen.
Latviaa on viimeisen vuoden ajan luonnehdittu myös yhdeksi Euroopan kuntopuntarin kärkijoukkueista. FIBA:n alaiset, viralliset MM- ja EM-karsintaottelut ja arvokisaottelut yhteen laskettuna Latvia on voittanut viimeksi pelaamastaan 20 ottelusta 17.
Susijengi ja Latvia kohtaavat Tampereen Nokia Areenalla perjantaina 28.6. klo 18.30 alkaen. Liput otteluun täältä.
# |
Nimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura |
00 |
Rodions KURUCS |
207 |
1998 |
Murcia (ESP) |
5 |
Mareks MEJERIS |
207 |
1991 |
Cluj Napoca (ROM) |
6 |
Kristaps PORZINGIS |
221 |
1995 |
Boston Celtics (NBA) |
8 |
Davis BERTANS |
208 |
1992 |
Charlotte Hornets (NBA) |
9 |
Dairis BERTANS |
193 |
1989 |
VEF Riga (LAT) |
10 |
Janis TIMMA |
201 |
1992 |
Obradoiro (ESP) |
11 |
Rolands SMITS |
207 |
1992 |
Zalgiris Kaunas (LTU) |
12 |
Arturs STRAUTINS |
198 |
1998 |
Derthona (ITA) |
13 |
Janis STRELNIEKS |
191 |
1989 |
Obradoiro (ESP) |
18 |
Klavs CAVARS |
208 |
1996 |
Yokohama B-Corsairs (JPN) |
19 |
Rihards LOMAZS |
190 |
1996 |
Virtus Bologna (ITA) |
24 |
Andrejs GRAZULIS |
202 |
1993 |
Trento (ITA) |
28 |
Marcis STEINBERGS |
206 |
2001 |
BAXI Manresa (ESP) |
32 |
Anzejs PASECNIKS |
216 |
1995 |
Palencia (ESP) |
47 |
Arturs KURUCS |
192 |
2000 |
Murcia (ESP) |
55 |
Arturs ZAGARS |
190 |
2000 |
Vilnius Wolves (LTU) |
66 |
Kristers ZORIKS |
193 |
1998 |
Petkim (TUR) |
Mustapha Amzilin ohella toinen ensimmäistä miesten maaotteluaan kärkkyvä pelaaja Susijengin EM-kisakesän avaavalla Kisakallion leirityksellä on viime vuodet Drive Basketballissa pelannut Tampereen Pyrinnön kasvatti Aaron Ekwere, 196 cm ja 18 v., joka on väläytellyt kansainvälisen tason potentiaaliaan Suomi-paidassa kahtena perättäisenä kesänä.
Kotkalaisesta KTP:sta maailmalle lähtenyt Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, on yksi viime vuosien odotetuimpia Susijengi-tulokkaita. Susijengin Open Gymissä ensimmäisen kerran jo kuusi vuotta sitten treenannut Amzil on palannut viiden vuoden Yhdysvaltain NCAA-taipaleelta Eurooppaan valmiina lunastamaan paikkansa Susijengiltä.
Tampereen EM-alkulohkoa Nokia Areenalla 27.8.–3.9. isännöivä Susijengi on kerääntynyt EM-kotikisakesän avaavan valmistautumisjakson ensimmäiselle leiritykselleen Lohjan Kisakallion Susi Training Centeriin kuudentoista miehen joukolla.
Jo vuosikymmenen ajan jatkunut yhteistyö palloilulajien päävalmentajien välillä jatkui viime viikon torstaina, kun Suomen palloilumaajoukkueiden valmentajat seurasivat Susijengin Open Gym -harjoituksia Urhea-hallilla.
Miesten universiadijoukkue päätti Rein-Ruhrin kesäuniversiadit hymy huulillaan kukistamalla turnauksen päätösottelussaan Romanian selkein lukemin 77–57 (42–33). Suomen sijoitus universiadeissa oli lopulta seitsemäs.
Viimeisen kymmenen vuoden EM-kisoissa kiusaajan roolissa kunnostautunut ja Susijengistä Jyväskylän (8.8.) ja Espoon (11.8.) maaotteluissa mittaa ottava Belgia on nimennyt 17 pelaajaa alkavan kesän EM-kisaleiritykseen.
Suomen miesten universiadijoukkue sai kehnon alun torstaiseen sijoitusotteluunsa Tshekkiä vastaan ja joutui pyristelemään ottelun loppuun asti altavastaajan asemassa. Viimeisillä minuuteilla Suomi kävi vielä pisteen päässä, mutta joutui poistumaan kentältä 65–74 (32–38) -tappio niskassaan.
Suomen miesten universiadijoukkue sai puolivälierässä vastaansa Yhdysvallat, ja joutui toteamaan fyysisesti pelanneen ja levypallopeliä hallinneen vastustajan tänään liian kovaksi palaksi numeroin 83–102 (41–58).
Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Daytonissa ja New Mexicossa menestyksekkäästi pelannut KTP-Basketin kasvatti Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, palaa Eurooppaan. Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin lukeutunut Amzil on allekirjoittanut sopimuksen Kosovon tuplamestarin KB Trepcan kanssa.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.