19.11.2022 09:59 Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on jälleen julkaissut uuden miesten maailmanrankinginsa. Syksyn EM-kisojen puolivälieräottelussa Susijengin niukasti pudottanut ja sittemmin Euroopan mestaruuden voittanut Espanja kuittasi rankingin kärkisijansa nousemalla ohi Yhdysvaltojen. Susijengi paranteli puolestaan ranking-sijoitustaan yhdellä pykälällä.
Susijengin tuttu kilpakumppani Espanja on nyt maailman ranking-ykkönen. Kuva: FIBA Europe.
Susijengi johti Berliinissä pelatussa puolivälieräottelussa Espanjaa parhaimmillaan viidellätoista pisteellä, mutta Espanja teki ryhtiliikkeen tauolla ja kuittasi erinomaisen toisen puoliskon jälkeen ottelun nimiinsä 100-90 (43-52).
Sittemmin Espanja kukisti välierässä Saksan ja EM-finaalissa Ranskan ja vei EM-kultaa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2015.
Tuoreessa maailmanrankingissa Susijengi nousi 24. sijalle ohittamalla Uuden-Seelannin. Eurooppalaisista maajoukkueista Susijengin taakse jäivät mm. Ukraina (28.), Latvia (29.)., Belgia (30.), Georgia (32.) ja Israel (33.).
Lisätietoja: FIBA:n maailmanranking
Valencian olympiakarsintaturnauksen alkulohkon päätöspäivänä nähtiin tyyppiesimerkki Susijengin ottelusta. Puola hallitsi ottelutapahtumia kolme jaksoa, mutta Susijengi pysyi pelisuunnitelmassaan, kuroi eron umpeen ja kuittasi Alexander Madsenin ja Edon Maxhunin viime hetken koreilla paikan olympiakarsintojen semifinaalissa luvuin 88–89 (47–38).
ToPo Juniorien juniorimyllystä maailmalle lähtenyt Remu Raitanen, 26, on viime vuosina vähitellen vakiinnuttanut roolinsa Susijengissä. Espanjan kakkosliigassa ammattilaiskokemusta kartuttanut Raitanen kertoo nauttivansa susiroolistaan aina valmiina heittäjänä ja joukkuepelaajana ja ottavansa kaiken irti Valencian olympiakarsinnoista.
Suomi-koriksen kaikkien aikojen pelaajalegendoihin lukeutuva MaSu-Basketin kasvatti Petteri Koponen, 36, on solminut 2+1-vuotisen päävalmentajasopimuksen Australian NBL-liigaa pelaavan uusiseelantilaisjoukkueen New Zealand Breakersin kanssa. Breakers on voittanut NBL:n mestaruuden neljä kertaa historian saatossa.
Eurooppa on vuosikymmenten ajan näytellyt pääroolia kansainvälisten koripalloturnausten kärkikahinoissa, mutta muun maailman joukkueet ovat ottamassa etumatkaa kiinni. Viimeisimpinä osoituksina tästä Filippiinit peittosi MM-5. Latvian Riiassa selkein lukemin ja Uusi-Seelanti kaatoi vastikään Slovenian nujertaneen Kroatian.
Vakuuttavaa jälkeä Susijengiä vastaan tehnyt Bahama varmisti olympiakarsintalohkon voiton kellistämällä sinnikkään Puolan pistein 90–81 (50–38). Lohkon toinen semifinaalikarsintapaikka ratkeaa myöhään torstai-iltana Susijengin ja Puolan välisessä ottelussa.
Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Tennesseessä ja Michiganissa pelannut Susijengin laitahyökkääjä ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 24, on allekirjoittanut sopimuksen Saksan Bundesliigaa ja FIBA:n Mestarien liigaa pelaavan Niners Chemnitzin kanssa. Nkamhouan sopimus sisältää NBA-pykälän.
Vuoden 2022 EM-kisoissa Prahassa Susijengi pyöritteli Puolasta kolmenkymmenen pisteen voiton erinomaisen joukkuepuolustuksen ja kaukoheittopelin turvin. Sittemmin Puola kuitenkin eteni EM-mitalipeleihin kukistettuaan pudotuspeleissä Ukrainan ja Slovenian. Hanno Möttölän mukaan Puola on systemaattinen ja vaarallinen vastustaja.
Valencian olympiakarsintaturnausta isännöivä hallitseva Euroopan mestari Espanja aloitti turnauksensa odotettuun tapaan ryöpyttämällä Libanonia pistein 104–59 (51–31). Tiistain suurin yllätys nähtiin Pireuksessa, missä viime vuodet alamaissa ollut Kroatia peittosi Luka Doncicin Slovenian 108–92 (54–41).
Susijengi kypsytteli Valencian olympiakarsintojen avausottelussa yllätystä heti kättelyssä karkaamalla alkujännityksen karistettuaan parhaimmillaan 54–42-johtoon kolmen NBA-miehen Bahamasta. Pelin jälkipuoliskolla Bahama käänsi Buddy Hieldin johdolla momentumin ja liukasteli 85-96 (54-47) -voittoon 19-vuotias V.J. Edgecombe viimeistelijänään.
Susijengin uuden sukupolven keulakuviin lukeutuva Olivier Nkamhoua, 24, pelasi viime perjantaina ensimmäisen koripallo-ottelunsa helmikuisen leikkauksen jälkeen, ja upotti heti 21 pistettä voitossa maailman kärkijoukkueisiin lukeutuvasta Latviasti. Valencian olympiakarsinnoissa Susijengissä nähdään kovakuntoinen, onnellinen ja vapautunut ”Olli”.