Susijengi esiintyy elokuussa kotiyleisölle, vastassa Liettua Tampereen Nokia Arenalla

20.4.2023 13:00 MM-kisoihin valmistautuva Susijengi viilettää Lauri Markkasen ja Sasu Salinin johdolla kotiyleisön eteen elokuun 4. päivä, kun Suomi kohtaa Tampereen Nokia Arenalla lajin supermaihin lukeutuvan Liettuan. Ennakkolipunmyynti käynnistyy maanantaina 24.4.

Susijengi palaa Tampereen Nokia Arenalle tulevana kesänä! Kuva: Veera Suihko

Susijengi teki ensiesiintymisensä Nokia Arenan hulppeissa puitteissa viime elokuussa, jolloin se päihitti MM-karsintaottelussa Israelin 11 554 katsojan edessä huiman karnevaalin päätteeksi. Voitto oli siivittämässä Susijengiä kohti MM-kisoja.

Nokia Arena tulee toimimaan Susijengin kotiluolana vuoden 2025 EM-alkulohkossa, kun Suomi isännöi yhtä EM-kisojen alkulohkoista.

Elo-syyskuussa Aasian MM-kisoissa pelaava Susijengi esiintyy kotiyleisöilleen elokuun 4. päivä, kun se kohtaa Nokia Arenalla niin ikään MM-kisoihin valmistautuvan Liettuan. Ennakkomyynti kesän kuumimpaan korismittelöön käynnistyy maanantaina 24.4. klo 12:00.

Tuttuun tapaan 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajilla ja virallisella faniyhdistyksellä on etuosto-oikeus Susijengin kotiotteluihin. 6. pelaajien ennakkomyynti alkaa tulevana maanantaina klo 12:00.

Mikäli et vielä ole uutiskirjeen tilaaja, liity nyt Susijengin viralliselle postituslistalle tästä. Ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy torstaina 27.4.

 
23.8.2025 10:00 Susijengi

Koperin ihme, Bilbaon hurmos ja Helsingin henki – muistoja Susijengin arvokisataipaleelta

Selvitettyään kuudentoista vuoden kuivan putken jälkeen tiensä EM-kisoihin on Susijengi ollut kansainvälisten arvokisojen vakiokävijä jo lähes puolitoista vuosikymmentä. Mukaan on mahtunut monta ikimuistoista hetkeä Koperin ihmeestä Bilbaon susihuumaan ja Helsingin 50-vuotiskisojen kautta Prahaan ja Berliiniin.

22.8.2025 16:40 Susijengi

Susijengi vuoden 2025 EM-kisoihin on valittu

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on valinnut kaksitoista pelaajaa vuoden 2025 EM-kotikisajoukkueeseen. Kisojen alkulohkot käynnistyvät keskiviikkona 27.8. Tampereella, Riiassa (Latvia), Limassolissa (Kypros) ja Katowicessa (Puola).

22.8.2025 09:31 Susijengi

Ruotsille ja Liettualle trilleritappiot kotikentällään

Susijengin EM-alkulohkovastustajiksi Tampereelle saapuvat Liettua ja Ruotsi joutuivat tyytymään niukkoihin tappioihin kotikentällään. Liettuan voittoputki katkesi Turkin käsittelyssä 81–84 ja Ruotsi taipui Virolle kiihkeiden loppuminuuttien jälkeen 87–88.

21.8.2025 22:43 Susijengi

Susijengin voittoputkelle jatkoa EM-kenraalissa, nuori Muurinen villitsi kesän ensimmäisessään

Susijengin EM-kotikisakesän kolme ensimmäistä ottelua ovat nostaneet pintaan kysymyksen siitä, miten joukkue onnistuu, jos Lauri Markkanen ei tee 40 pistettä. Torstain EM-karsintakenraalissa Markkanen sai nautiskellen katsoa, miten Olli Nkamhoua, Elias Valtonen, Jacob Grandison ja Miikka Muurinen villitsivät Espoo Metro Areenan 5017-päistä yleisöä.

21.8.2025 10:22 Susijengi

Miikka Muurinen kesän susidebyytistään: ”Koitan sanoa sanottavani kentällä”

Susifaneille koittaa torstai-iltana kauan odotettu hetki, kun Suomi-koriksen suurlupaus Miikka Muurinen, 18, juoksee ensimmäistä kertaa tänä kesänä kentälle Susijengin pelipaita yllään. EM-kotikisakesää Valencian olympiakarsinnoista asti odottanut ja taas yhden vuoden Yhdysvalloissa korkoa kasvanut Muurinen uhkuu pelihaluja ottelupäivän aamuna.

21.8.2025 06:54 Susijengi

Unkari täydentää Susijengin MM-karsintalohkon

Susijengin pelikauden 2025-26 aikana pelattavan MM-karsintalohkon viimeinenkin joukkue selvisi myöhään keskiviikkoiltana, kun Unkari taipui Pohjois-Makedoniaa vastaan 82-75 ja leimasi pääsylippunsa G-lohkoon Susijengin, Ranskan ja Belgian seuraksi.

20.8.2025 18:17 Susijengi

Susijengi 14 pelaajalla torstain EM-kenraaliin, Miikka Muurinen pelaa kesän avausottelunsa

Susijengi lähtee torstaina Espoo Metro Areenalla pelattavaan EM-kenraaliharjoitukseensa Puolaa vastaan neljäntoista miehen kokoonpanolla. Susijengin kokoonpanossa on ensimmäistä kertaa tänä kesänä mukana 211-senttinen ja 18-vuotias Miikka Muurinen.

20.8.2025 13:45 Susijengi

EM-nelonen Puola Susijengin koetinkivi torstain EM-kenraaliharjoituksessa

EM-kotikisakesänsä kolmella voitolla käynnistänyt Susijengi saa torstain EM-kenraalissaan Espoo Metro Areenalla vastaansa toistamiseen kesän 2022 EM-mitalipeleihin edenneen Puolan. Puola menetti heti EM-leirityksensä alkajaisiksi NBA-miehensä Jeremy Sochanin, mutta vahvisti rivejään tuoreeltaan Puolan passin saaneella pistetykki Jordan Loydilla.

20.8.2025 09:35 Susijengi

Susijengillä takanaan nippu klassikkovoittoja torstain EM-kenraaliharjoitusvastustaja Puolasta

Torstaina Espoo Metro Areenan EM-kenraaliharjoitukseen saapuva Puola on ollut Susijengille viimeisen runsaan vuosikymmenen aikana mieluinen vastus. Tällä vuosituhannella pelaamastaan kahdeksasta keskinäisestä ottelusta Puolaa vastaan Susijengi on voittanut kuusi – mukaan lukien ikimuistoiset voitot mm. Helsingissä, Prahassa ja Valenciassa.

19.8.2025 12:18 Susijengi

Alexander Madsen: ”Paras tilanne on, kun ratkaisut tulee suoraan selkärangasta”

Alexander Madsen, 30, pelasi vuosi sitten elämänsä ottelun, kun Susijengi nousi viidentoista pisteen takaa voittoon Puolasta Valencian olympiakarsinnoissa. Sunnuntaina riitti kuitenkin oma, varma peruspelaaminen, kun EM-kotikisoihin valmistautuva Susijengi haki Puolasta vierasvoiton. Ja mitä rutiininomaisemmin voitto tulee, sen parempi, Madsen arvioi.

Näytä lisää vastaavia