Sudenpennut saalisti kaksi voittoa Norjasta 18-vuotiaiden PM-kisojen avauspäivänä

1.7.2024 23:07 Södertäljessä tänään alkaneissa 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Suomi voitti Norjan sekä tytöissä että pojissa. Sudenpennut kohtaa huomenna Ruotsin.

Lilli Onnela oli kovalla pelipäällä, kun Sudenpennut päihitti Norjan PM-kisoissa. Kuva: Ville Vuorinen.

18-vuotiaiden tyttöjen maaottelussa Norja johti pitkään, mutta Sudenpennut kiri johtoon päätösneljänneksellä ja tuuletti niukkaa 65-70 (39-29).

Norja sai otteluun erinomaisen alun ja karkasi muutamaan kertaan ensimmäisellä puoliajalla 10 pisteen taakse. Sudenpentujen lopullinen kiri käynnistyi kolmannella neljänneksellä, jonka Suomi vei 15-23. Lopullisesti johto siirtyi Suomelle päätösneljänneksen alkupuolella.

– Aloitimme suhteessa vastustajaan aika heikosti tänään. Norjan aktiivisuus oli meitä korkeampaa molemmissa päissä kenttää ja ansaitusti johtivat jo 10 pistettä. Me onneksi paransimme jokaisesta erästä seuraavaan. Lopulta sitten käänsimme pelin voitoksi tiivistämällä puolustuspelaamista, minkä kautta pääsimme tekemään muutaman helpon siirtymäkorin joko layupin tai kolmen pisteen heiton muodossa, Suomen päävalmentaja Niko Hellman kommentoi.

– Norjalle kaikki kunnia. En ole hetkeen nähnyt noin hyvää Norjaa, mitä tänään kohdattiin tässä ikäluokassa.

Suomen pistekärki oli Lilli Onnela, jonka saldo oli hieno 20 pisteen ja 13 levypallon tupla-tupla, jonka kylkeen hän tarjoili vielä 5 syöttöä. Sohvi Saviniemi, Stella Jokela ja Venla Patrikainen heittivät 10 pistettä naiseen.

Norjan pistekolmikko oli Anna Wikstrøm (21/7), Sophia Priestley (15/4) ja Aurora Toyomasu (12/5).

> Ottelutilastot


18-vuotiaiden poikien maajoukkue keräsi aikaisen johdon ja tassutteli loppusummeriin asti

Suomen 18-vuotiaat pojat johtivat miltei ensimmäisistä minuuteista lähtien ja korjasivat nimiinsä 64-77 (20-34) -voiton Norjasta.

Sudenpennut keräsi kaksinumeroisen johdon, joka piti loppuun asti, jo avausneljänneksellä, jonka Suomi vei 4-15.

– PM-kisojen avauspeliksi ihan hyvä peli. Jos annoimme norjalaisten pelata heidän omalla vauhdillaan ja antaa heidän tehdä niitä juttuja, missä he ovat hyviä, niin Norja vei. Heti kun tempo oli meidän joukkueelle edullinen, niin Norja oli vaikeuksissa. Veimme neljännesten alut selkeästi. Aina kun ote vähänkin herpaantui, niin Norja pysyi pelissä mukana, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi.

Suomi johti päätösneljänneksellä peliä jo parhaimmillaan 25 pistettä, mutta Norja sinetöi loppulukemat 12-0-juoksulla.

Suomen pistekolmikko oli Aaron Ekwere (14/2), Samu Adler (13/5/5 syöttöä/3 torjuntaa) ja Olavi Suutela (10/9/4 torjuntaa). Lisäksi ensimmäistä maajoukkuekesäänsä Suomen paidassa pelaava Jaakko Nieminen (3/10) esiintyi jälleen edukseen vaihtopenkiltä.

Norjan pistekärki oli Ludvik Bergseng, joka upotti 13 pistettä ja noukki 10 levypalloa.

> Ottelutilastot

 
6.7.2024 15:55 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet juhlivat Pohjoismaiden mestaruutta Södertäljessä

Södertäljessä pidettävissä 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kultamitalia sekä tytöissä että pojissa voittamattomina. Suomelta Lilli Onnela, Stella Jokela, Olavi Suutela ja Jelani Towa valittiin turnauksen tähdistöviisikoihin.

5.7.2024 23:24 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaiden maajoukkueille kolmannet voitot Södertäljessä – Sudenpennut kaatoi Islannin kahdesti

Södertäljessä pidettävissä 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpennut jatkaa voittamattomana kolmen ottelupäivän jälkeen. Suomi kaatoi sekä pojissa että tytöissä Islannin.

3.7.2024 00:06 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut jatkaa voittojen tiellä Södertäljen PM-kisoissa, kun Ruotsi kaatui kahdesti

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet nappasivat toiset voitot Södertäljessä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa kaatamalla Ruotsin. Molemmat joukkueet ovat voittaneet molemmat otteluistaan.

30.6.2024 21:15 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkue aloittaa PM-kisansa Södertäljessä maanantaina

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet ovat matkustaneet tänään Södertäljeen, jossa käynnistyy maanantaina 1.7. ikäluokkien Pohjoismaiden mestaruuskisat. Suomen lisäksi mukana kisoissa ovat Tanska, Viro, Islanti, Norja ja Ruotsi.

2.7.2022 23:22 Sudenpennut

Pojat voivat varmistaa voitolla mestaruuden – myös tytöt pelaavat mitaleista

Kuten U16-maajoukkueet, myös 18-vuotiaiden maajoukkueet ottivat voitot Virosta. Pojille voitto kirjattiin lukemin 98-60. Tytöt nappasivat voiton 85-42.

1.7.2022 21:49 Sudenpennut

18-vuotiaiden maajoukkueille murskavoitot

18-vuotiaiden maajoukkueet nappasivat selkeät voitot Norjasta PM-kisoissa. Pojat jatkavat ilman tappioita, kun Norja kaatui 95-51. Tytöt ottivat toisen voittonsa Norjan jäädessä jalkoihin 85-29.

30.6.2022 18:45 Sudenpennut

18-vuotiaille pojille hieno voitto loistokkaan heittopelin saattelemana – tytöt kärsivät niukan tappion

Alle 18-vuotiaiden osalta PM-kisat jatkuivat otteluilla Ruotsia vastaan. Suomen pojat saivat kaukoheittopelinsä kulkemaan ja kellistivät Ruotsin 88-68. Tyttöjen taistelu ei tällä kertaa riittänyt, kun Ruotsi nappasi voiton 79-78.

29.6.2022 19:26 Sudenpennut

U18-tytöille murskavoitto – pojilta vakuuttava esitys

Myös 18-vuotiaiden maajoukkueet nappasivat otteluistaan voitot. Tytöt karkasivat Tanskalta jo ottelun alussa ja veivät ottelunsa 107-38. Poikien kone lämpeni hieman hitaammin, mutta voitto irtosi vahvan esityksen päätteeksi 78-63.

28.6.2022 09:45 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut valmiina huomenna alkaviin PM-kisoihin vuosimallia 2022

Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan Pohjoismaiden mestaruudesta 2022 keskiviikosta 29.6. sunnuntaihin 3.7. Joukkueet on nyt valittu neljässä eri ikäluokassa ja Sudenpentujen päävalmentajat ovat antaneet ennakkokommenttinsa.

27.6.2022 14:20 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpentujen PM-kisojen tärpit: Ruotsi-ottelut torstaina, lauantaina neljän ottelun putki STC:n ykköskentällä

Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan alle 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruudesta 29.6.-3.7.2022. Viiteen päivään mahtuu suomalaisnäkökulmasta kaksi kohokohtaa kotiyleisölle: torstain Ruotsi-ottelut ja lauantainen neljän ottelun putki Susi Training Centerin ykköskentällä.

Näytä lisää vastaavia