10.9.2025 13:05 Samalla kun Susijengi on raivannut tietään EM-kisoissa, yli 20 000 koululaista on tukenut joukkuetta heittämällä koreja ympäri Suomen kouluja. Miljoonan korin tavoite saavutettiin keskiviikkona 10.9.
- Haaste heitettiin, ja haaste saavutettiin – heittämällä yli tavoitteen, iloitsevat Miljoona koria! -haastetta Koripalloliiton kanssa kehittämässä olleet YMCA Tampereen lajipäällikkö Miia Lindström ja Lahti Basketball Junioreiden markkinointipäällikkö Satu Halla.
Haasteen tavoitteena on heittää yhdessä miljoona koria EM-kisojen aikana. Kampanja käynnistyi 18.8. ja aikaa heittämiseen on 14.9. asti. Haasteella haluttiin tuoda EM-kisafiilis Suomen kouluihin sekä lisätä seurojen ja koulujen yhteistyötä lasten liikuttamisessa. Haaste on temmannut mukaansa jo 1000 luokkaa.
- Haaste on otettu upeasti vastaan, ja mukaan ilmoittautuu uusia luokkia koko ajan. Koreja heittää jo yli 20 000 oppilasta etelästä aina pohjoisimpiin kuntiin saakka. Haaste on tarjonnut oppilaille mielekästä välituntitekemistä ja opettajille muun muassa ideoita liikuntatunteihin. Myös luokan yhteisöllisyys lisääntyy, kun koko luokka kerää koreja yhteiseen pottiin, avaa Lindström haasteen taustoja.
Maanantaina 8.9. koreja oli kasassa hieman alle 800 000. Tavoitteeksi otettiin saada miljoona koria täyteen ennen Susijengin puolivälieräpeliä. Joukkueen upeat otteet, opettajille lähetetty viesti ja motivointi somessa saivat heittokädet kuumiksi, ja miljoonan korin raja meni rikki keskiviikkona.
- Tämä on todella hieno saavutus koululaisilta ympäri Suomen! Ja vaikka miljoonan korin tavoite saavutettiin jo nyt, koreja lasketaan vielä sunnuntaihin asti. Innolla odotamme, mihin lukuun asti tässä vielä päästäänkään, Halla kannustaa.
Suomen kouluissa eletään vahvasti mukana EM-kisahuumassa. Susijengin ja Susiladiesin sekä Koripalloliiton jäsenseuroineen heittämä miljoonan korin haaste on temmannut mukaansa jo yli 12 000 koululaista.
Suomen Koripalloliitto kutsuu koripalloseurat ja koulut mukaan yhteisiin korintekotalkoisiin. Tavoitteena on heittää yhdessä miljoona koria elo-syyskuussa Tampereella järjestettävien miesten koripallon EM-kisojen hengessä.
Tytötkin haluavat juosta, pelata ja kamppailla. Harhauttaa ja ohittaa. Kaatua ja tehdä comebackin – voittaa. Maailma on täynnä piileviä asenteita, jotka vaikuttavat siihen, kuka astelee pelikentälle ja kenestä kasvaa itsevarma yksilö. On aika tehdä pelikentille tilaa tytöille!
Palautteen avulla kehitetään suomalaista koripalloa entistä paremmaksi kokemukseksi eri sidosryhmille.
Suomalaisessa koripallossa on jälleen tehty uusi lisenssiennätys. Tällä kaudella lajissa on nähty harrastajia lajin ennätysmäärä, kun lisenssimäärässä ylitettiin aiempi, viime vuonna tehty lisenssiennätys.
Koripalloliiton liittokokous käsitteli lauantaina liiton edellistä tilikautta. Koripalloliitto sai historiansa 13. kunniajäsenen, kun Pentti Hilke valittiin kunniajäseneksi mittavasta ja monimuotoisesta päivätyöstään koripallon parissa.
Koripalloliitto on toteuttanut oman digitaalisen ottelupöytäkirjan, joka korvaa jatkossa paperiset pöytäkirjat. Nettiselaimessa toimiva eSCO on kaikkien Koripalloliiton jäsenseurojen käytössä veloituksetta. Kaikki sarjat siirtyvät digitaaliseen pöytäkirjaan ensi kauden aikana.
Koripallokausi 2025-26 käynnistyy virallisesti 1.7.2025 ja samalla on käynnistynyt uuden kauden lisenssien myynti. Myös edustusoikeuksien siirtojen palvelu on jälleen avattu. Lisenssikauppa, rinnakkaisedustusoikeuden ostopalvelu sekä edustusoikeuden siirron palvelu ovat tarjolla sekä suomeksi että englanniksi.
Vimpelin Vedon yhteisö menetti reilu viikko sitten liikuntahallin tulipalossa peli- ja harjoituspaikan sekä harjoitusvälineet aina palloja myöten. Seura kerää nyt lahjoituksia tukirahastoon. Tavoite on hankkia uusia peli- ja harjoitusvälineitä ja palauttaa harjoittelu- ja peliolosuhteet mahdollisimman nopeasti.
Koripalloliitto kannustaa kaikkia toimijoita vastuulliseen, eettiseen ja muita lajin parissa toimivia seuroja kunnioittavaan toimintaan niin pelaajasiirtoihin kuin muuhunkin toimintaan liittyvissä asioissa.