10.5.2018 13:49 KTP-Basketin valmistautuminen liigakauteen 2018/19 sai alkutahdit Tomi Kamisen palkkaamisesta päävalmentajan paikalle. Nyt myös kotimaisen pelaajarungon kasaaminen on päässyt vauhtiin, kun seuran oma kasvatti Michael Pounds, 29, teki 2-vuotisen jatkosopimuksen seuran kanssa.
Michael Pounds jatkaa kotkalaisten riveissä myös tulevalla kaudella. Kuva: Ville Vuorinen
Kotkalaisten kapteenina menneellä kaudella toiminut Pounds oli KTP-Basketin avainpelaajia, 189-senttisen takamiehen kirjautettua runkosarjassa keskiarvoiksi uransa parhaat lukemat pisteissä (11,7), sekä syötöissä (1,9).
- Perhe on aika iso syynä siinä, että tein sopimuksen. Myös valmentajan (Tomi Kaminen) kanssa käydyistä keskusteluista jäi tyytyväinen olo. Luulen, että saamme aika hyvän nipun jalkeille ensi kaudeksi, Pounds toteaa Kymen Sanomien uutisessa.
KTP-Basketin kausi päättyi puolivälierissä, kotkalaisten taivuttua runkosarjan ylivoimaiselle ykköselle Salon Vilppaalle lopulta otteluvoitoin 3-1. Runkosarjassa melkein 25 minuuttia per ottelu pelannut Pounds kirjautti loukkaantumisen vuoksi pudotuspeleissä vain vajaat 12 minuuttia peliaikaa iltaa kohden.
- Kaiken pitäisi olla kunnossa, kun ensi kausi alkaa. Ehdottomasti haluamme parantaa tästä kaudesta. Lähdemme tavoittelemaan mestaruutta, Pounds vakuuttaa.
Lisätiedot: Michael Pounds
Matias Rissanen on pannut nimen paperiin Hongan kanssa koskien tulevaa kautta.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Kouvojen ulkomaalaisvahvistukset tulevaan Korisliigakauteen ovat varmistuneet, kun viimeisenä nelikosta sopimuspaperiin luonnosteli nimensä 196-senttinen heittävä takamies Roger McFarlane.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Kouvojen paletti tulevalle Korisliiga-kaudelle täydentyy hyvää vauhtia. Seura on solminut ensi kauden mittaisen pelaajasopimuksen 198-senttisen ison laiturin Collin Hollowayn kanssa. Holloway on pelannut kolmessa yliopistossa ja valmistui kuluvan vuoden keväänä Samfordin yliopistosta.
Uudenkaupungin Korihaiden neljäs ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle on 28-vuotias laituri Bobby Planutis. 203-senttinen Planutis on tuttu Korisliigasta kaudelta 2023–24, jolloin yhdysvaltalaispelaaja pelasi Lahti Basketballin riveissä.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Hallitseva Korisliiga-mestari Helsinki Seagulls on solminut sopimukset joukkuetta myös viime kaudella edustaneiden Ricky Waxlaxin ja Chrysostom Chukwuman kanssa. Vahvan alkukauden jälkeen Saksaan loppukaudeksi siirtynyt 29-vuotias Chukwuma ja jo seitsemättä kauttaan Seagullsia urallaan edustava 25-vuotias Waxlax tuovat uudistuvaan joukkueeseen arvokasta jatkuvuutta.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.