Lauri Markkasesta kertova näyttely avattu TAHDOSSA

19.6.2024 12:12 Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHDOSSA Helsingin Olympiastadionilla on tänään avattu uusi näyttely, jonka päähenkilönä loistaa Lauri Markkanen. Kokonaisvaltainen näyttely kertoo 27-vuotiaan supertähden tarinan muun muassa lapsuuden pihapelipallon, NBA All Stars -paidan ja ennennäkemättömien NBA-videoiden avulla.

Lauri Markkanen tutustumassa näyttelyyn, joka kokoaa yhteen hänen uransa vaiheet lapsuudesta NBA-parketeille.

TAHDON parvikerroksen galleria-saliin rakentunut näyttely tarjoaa ainutlaatuisen katsauksen Markkasen uraan ja elämään. Näyttely on erityinen, sillä TAHTO-urheilumuseon yli 80-vuotisessa historiassa on järjestetty vain muutama laajempi henkilönäyttely. Viimeksi sellainen toteutettiin vuonna 2015, jolloin esillä oli Tapio Rautavaara, ja se sai suuren suosion.

TAHDON näyttelypäällikkö Kalle Rantala korostaa Markkasen poikkeuksellisuutta urheilijana.

– Lauri on tehnyt läpimurron suuressa lajissa maailman absoluuttiselle huipulle. On todella kiinnostavaa, miten joukkuelajissa näin pienestä maasta nousee urheilija aivan maailman parhaiden joukkoon. Siihen liittyy erityisiä piirteitä: Lauri on todella monipuolinen pelaaja, hänellä on lajiin sopivat geenit ja hän on intohimoinen harjoittelija. Tällaisista poikkeusyksilöistä on kiinnostavaa tehdä näyttely, jossa heidän uraansa tutkaillaan eri näkökulmista.

Lapsuusmuistoja ja ennennäkemättömiä NBA-kuvakulmia

Yksi näyttelyn kohokohdista on Lauri Markkasen lahjoittama NBA:n All Stars 2023 -pelipaita. Tämä paita ei ole vain merkittävä lahjoitus kulttuurikeskus TAHDOLLE, vaan sillä on myös erityinen merkitys Markkaselle itselleen, sillä se edustaa hänen lapsuuden unelmiensa täyttymystä. Paita tulee olemaan esillä näyttelyn ajan, ja sen jälkeen se sijoitetaan museon pysyvään näyttelyyn.

– Tämä on hyvin kokonaisvaltainen näyttely. Esillä on myös Markkasen perhettä, kuten isän, äidin ja veljien esineitä. Tarina kulkee lapsuuden pihakoriksesta, futisharrastuksesta ja villalapasista NBA:n All Star -paitaan. Kovin moni ei ole nähnyt, millaisella pihapelipallolla Markkasen veljekset ovat aikoineen heitelleet, Rantala sanoo.

– Meillä on myös eksklusiivista NBA-kuvamateriaalia, joka näyttää Laurin huippuhetkiä kaikista mahdollisista kuvakulmista. Lauri fiilisteli itse tätä videoaineistoa pitkään ja oli tyytyväinen siihen valittuihin helmiin.

Näyttely on avoinna syyskuun loppuun asti, ja se tarjoaa koripallon ystäville ja kaikille urheilusta kiinnostuneille mahdollisuuden tutustua tarkemmin Markkasen inspiroivaan tarinaan ja saavutuksiin, ja pohtia, mihin Markkanen sijoittuu suomalaisessa urheilukulttuurissa. Samalla visiitillä pääsee sukeltamaan laajasti suomalaiseen urheiluun: TAHDOSSA on yli 700 neliömetriä näyttelytilaa ja esillä on kerrallaan 500–700 ajankohtaista esinettä eri näyttelyissä TAHDON 36 000 esineen kokoelmasta.

LAURI MARKKANEN – Suomen ensimmäinen NBA-tähti -näyttely on esillä Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHDOSSA Olympiastadionilla 19.6.–29.9. 

 
29.7.2025 17:49 Susijengi

Severi Kaukiainen jatkosopimukseen BC Kalev/Cramon kanssa

Kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 185 cm ja 27 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Viron suurseuran BC Kalev/Cramon kanssa. Kaksi Viron mestaruutta ja kaksi Viron cup-mestaruutta voittanut Kaukiainen tähtää joukkueineen tulevalla kaudella Viron-Latvian liigan mestaruuteen ja FIBA Mestarien Liigan lohkovaiheeseen.

29.7.2025 14:00 Susijengi

Susijengi käynnistää EM-kotikisaleirityksen kuudentoista miehen vahvuisena

Tampereen EM-alkulohkoa Nokia Areenalla 27.8.–3.9. isännöivä Susijengi on kerääntynyt EM-kotikisakesän avaavan valmistautumisjakson ensimmäiselle leiritykselleen Lohjan Kisakallion Susi Training Centeriin kuudentoista miehen joukolla.

28.7.2025 10:30 Susijengi

Susijengi sai arvovieraita Open Gymiin: maajoukkuevalmentajien yhteistyö jatkuu toiselle vuosikymmenelle

Jo vuosikymmenen ajan jatkunut yhteistyö palloilulajien päävalmentajien välillä jatkui viime viikon torstaina, kun Suomen palloilumaajoukkueiden valmentajat seurasivat Susijengin Open Gym -harjoituksia Urhea-hallilla.

26.7.2025 15:33 Susijengi

Miesten universiadiurakalle voitokas päätös 7. sijalla

Miesten universiadijoukkue päätti Rein-Ruhrin kesäuniversiadit hymy huulillaan kukistamalla turnauksen päätösottelussaan Romanian selkein lukemin 77–57 (42–33). Suomen sijoitus universiadeissa oli lopulta seitsemäs.

25.7.2025 08:13 Susijengi

Susijengin tuplavastus Belgia nimesi EM-leiritysryhmänsä

Viimeisen kymmenen vuoden EM-kisoissa kiusaajan roolissa kunnostautunut ja Susijengistä Jyväskylän (8.8.) ja Espoon (11.8.) maaotteluissa mittaa ottava Belgia on nimennyt 17 pelaajaa alkavan kesän EM-kisaleiritykseen.

24.7.2025 21:07 Universiadit

Tahmea alku kostautui miesten universiadijoukkueelle Tshekkiä vastaan

Suomen miesten universiadijoukkue sai kehnon alun torstaiseen sijoitusotteluunsa Tshekkiä vastaan ja joutui pyristelemään ottelun loppuun asti altavastaajan asemassa. Viimeisillä minuuteilla Suomi kävi vielä pisteen päässä, mutta joutui poistumaan kentältä 65–74 (32–38) -tappio niskassaan.

23.7.2025 21:33 Pääjuttu

Yhdysvallat taivutti Suomen miesten universiadijoukkueen fyysisellä esityksellä

Suomen miesten universiadijoukkue sai puolivälierässä vastaansa Yhdysvallat, ja joutui toteamaan fyysisesti pelanneen ja levypallopeliä hallinneen vastustajan tänään liian kovaksi palaksi numeroin 83–102 (41–58).

22.7.2025 17:33 Susijengi

Mustapha Amzil Kosovon tuplamestari KB Trepcaan

Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Daytonissa ja New Mexicossa menestyksekkäästi pelannut KTP-Basketin kasvatti Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, palaa Eurooppaan. Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin lukeutunut Amzil on allekirjoittanut sopimuksen Kosovon tuplamestarin KB Trepcan kanssa.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 17:45 Susijengi

Miesten universiadijoukkue näytöstyyliin kahdeksan parhaan joukkoon

Vajaamiehisenä alkulohkonsa ratkaisuotteluun Kiinalaista Taipeita vastaan lähtenyt Suomen miesten universiadijoukkue ei antanut poissaolojen häiritä itseään, vaan käytti fysiikka- ja taitoeroylivoimaansa häpeilemättä hyödykseen ja varmisti paikkansa kisojen kahdeksan parhaan joukossa ja vuoden 2027 universiadeissa 110–77 (60–36) -voitollaan.

Näytä lisää vastaavia