Kyle Lofton Kouvojen takakentälle

16.8.2023 09:57 Kouvot on solminut tulevan kauden kattavan pelaajasopimuksen yhdysvaltalaisen takamiehen Kyle Loftonin kanssa. Lofton on pelannut viimeiset viisi kautta yliopistokoripalloa ja aloittaa näin ammattilaisuransa Kouvolasta.

Kyle Lofton, 24, pelasi ensimmäiset neljä vuotta (2018-22) St. Bonaventuren yliopistossa New Yorkissa. Viidenneksi vuodeksi (2022-23) Kyle Lofton siirtyi superseniorina Southeastern -konferenssia pelaavan Florida Gatorsin joukkueeseen. Kaikkiaan viiden yliopistovuoden keskiarvot Loftonilla olivat 12,8 pistettä, 3 levypalloa ja 4,8 koriin johtanutta syöttöä.

- Olen erittäin tyytyväinen saadessani aloittaa ammattilaisurani Kouvojen joukkueessa. Tärkein tavoitteeni ensi kaudella on tietysti auttaa joukkuettamme voittamaan mahdollisimman paljon pelejä. Uskon tuovani joukkueeseen johtajuutta niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Tavoitteeni on myös pelata tasaisen hyvin illasta toiseen, Lofton kommentoi Kouvojen tiedotteessa.

- Kyle on kookas pelintekijä. Hän pelasi hienon uran St. Bonaventuressa, isot minuutit ja monipuolinen tilastorivi. Meillä on ollut viimeiset vuodet erinomaisia takapelaajia tekemään koreja. Toiveissa olisi, että Kyle toisi hieman erilaista pelaamista joukkueeseen. Hän osaa synnyttää etuja joukkuekavereilleen, jota kautta viisikot toimisivat monipuolisemmin, päävalmentaja Jyri Lehtonen kommentoi.

Kouvojen pelaajasopimukset kaudelle 2023-24: Joel Mäntynen, Aapeli Alanen, Ricky Lindo Jr, Malik Bowman, Aarni Korkiatupa, Kyle Lofton, Henry Boyd, Veeti Helakorpi, Eemeli Salmi, Teemu Kristeri ja Topias Jokela.

Asiat

 
20.3.2025 16:15 Erotuomarit

17 erotuomaria valittu Korisliigan pudotuspeleihin

Korisliigakausi huipentuu tulevana lauantaina alkaviin pudotuspeleihin, jotka ovat kauden kohokohta myös erotuomareille. Pudotuspelikierroksilla on mukana yhteensä 17 erotuomaria.

20.3.2025 16:00 Korisliiga

Korisliigan puolivälierien otteluohjelma vahvistettu

Pantterijahti käynnistyy tulevana lauantaina kolmella ottelulla. Vilppaan ja Korihaiden välinen puolivälieräavaus on vapaasti katsottavissa Jimiltä lauantaina 22.3. klo 19.00.

20.3.2025 12:01 Korisliiga

Katajan Currysta korikuningas – Seagulls nautti Lassi Nikkarisen tarjoiluista

Korisliigan runkosarjan korikuningas oli Kataja Basketin KeShawn Curry, joka tilastoi 23,9 pistettä ottelua kohden. Seagullsin Lassi Nikkarisen nimi puolestaan komeilee kauden päätteeksi syöttötilaston kärjessä.

19.3.2025 20:40 Korisliiga

Korisliigan viimeinen playoff-joukkue ratkesi – Tuukka Kotti jätti hyvästit koripallokentille Espoossa

Miesten Korisliigan viimeinen jatkosarjakierros on pelattu ja puolivälieräparit vihdoin selvillä. Viimeisen playoff-paikan vei Kouvot. Pudotuspelit alkavat lauantaina 22. maaliskuuta.

19.3.2025 09:35 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: Kuka nappaa viimeisen pudotuspelipaikan? Kenestä korikuningas?

Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Kouvot ja BC Nokia taistelevat viimeisestä pudotuspelipaikasta. Katajan KeShawn Curry ja Kouvojen Blake Francis puolestaan ratkaisevat korikuninkuuden.

18.3.2025 11:56 Korisliiga

Tapiolan Hongan miesten Korisliiga-kauden päätösottelussa juhlistetaan Tuukka Kotin päättyvää koripalloilijanuraa

Tapiolan Hongan miesten Korisliiga-joukkue on täyttänyt tavoitteensa kaudella 2024-25 vahvistettuaan paikkansa Korisliigassa myös tulevalle kaudelle.

15.3.2025 20:01 Korisliiga

Pyrintö varmisti alemman jatkosarjan voiton – Kouvot ohitti Nokian kilpailussa viimeisestä playoff-paikasta

Korisliigan alemmassa jatkosarjassa voittivat tänään Tampereen Pyrintö ja Kouvot, ylemmässä Salon Vilpas.

14.3.2025 20:33 Korisliiga

Kobrat voittoon Puittisen tuplatuplan avulla – Karhu kesytti biisonit Loimaalla

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään yksi ylemmän ja yksi alemman jatkosarjan ottelu.

14.3.2025 16:16 Korisliiga

Kouvot ja Joona Heinonen jatkosopimukseen

Kouvot ja Joona Heinonen ovat sopineet jatkosta 1+1 -vuotisella sopimuksella. Heinonen pelaa tällä hetkellä Kouvoissa ensimmäistä kauttaan. Ennen Kouvoihin tuloaan Heinonen pelasi useamman kauden Espanjassa.

12.3.2025 20:42 Pääjuttu

Alemman jatkosarjan playoff-paikoista tiukka taistelu – ylälohkossa kotiedut lukittu

Tampereen Pyrintö otti äärimmäisen tärkeän voiton pudotuspelihaaveidensa kannalta. Ylemmässä jatkosarjassa Salon Vilpas varmisti kotietunsa.

Näytä lisää vastaavia