Korihaiden oma kasvatti Aamos Nikula palaa Uuteenkaupunkiin

4.6.2025 11:00 Uudenkaupungin Korihait saa riveihinsä mukavan paluumuuttajan, kun seuran oma kasvatti Aamos Nikula edustaa tulevalla kaudella kotikaupunkinsa joukkuetta. Vuoden sopimuksen seuran kanssa tehnyt Nikula pelasi viime kaudella BC Nokian organisaatiossa Korisliigaa ja divisioona B:tä.

Aamos Nikula tekee paluun kasvattajaseuraansa. Kuva: Ville Vuorinen

– Tänne on aina kiva palata ja hyvillä mielin tulen takaisin. Hyvät ja tutut joukkuekaverit jo entuudestaan ja organisaatio on mennyt monella mittarilla eteenpäin, joten mukava tulla, Nikula sanoo.

22-vuotias Nikula on pelannut aiemmin kasvattajaseurassaan Korisliigaa 51 ottelun verran. Numeroiden valossa suurin vastuu kertyi kaudella 2020–21, jolloin Nikula pelasi keskimäärin 16 minuuttia ottelua kohden.

Viime kaudeksi Nikula siirtyi Nokialle, jossa takamies pelasi 17-vuotiaiden SM-sarjaa jo kaudella 2019–20. Korisliigassa Nikula esiintyi yhdeksässä ottelussa ja divisioona B:ssä pelanneen BC Nokian kakkosjoukkueen paidassa otteluita kertyi 15.

Valitettavasti jo edellisinä kausina Nikulaa vaivannut loukkaantumiskierre näytteli menneellä kaudella myös roolia.

– Syksyllä tuntui, että kausi lähti hyvin liikkeelle ja kehityin monella osa-alueella. Kokonaisuudessaan silti aika vaihteleva ja jopa vaikea kausi, hän myöntää.

Divisioona B:n hopeasijalle selvinneessä joukkueessa Nikula sai vastuuta keskimäärin 27 minuuttia ja teki siinä ajassa 10 pistettä, 5,4 levypalloa ja 3,8 syöttöä ottelua kohden. Vaikka pelimäärä jäi vähäiseksi, lähes puolen tunnin vastuu teki hyvää pelituntuman kannalta.

– Pitkien loukkaantumisten jälkeen tuntui hyvältä saada tuntumaa ylle, ja minuutit olivat varmasti hyväksi minulle. Vähän jäi silti hampaankoloon, ettei päässyt sille tasolle, mihin uskon pystyväni, Nikula pohtii.

Nyt Nikula on terveenä kaikista vammoista ja valmistautuminen tulevaan kauteen on jo käynnissä. Loukkaantumiset kuuluvat toki urheiluun, mutta yksi kirkas tavoite ensi kaudelle Nikulalla on pelata ehjä kausi ja ottaa seuraava askel koripallourallaan.

– Kyllä noita loukkaantumisia on ehtinyt olla jo sen verran, että tavoite on olla kunnossa ja päästä pelaamaan, Nikula toivoo.

Korihaiden sopimustilanne kaudelle 2025–2026

  • Mikael Aalto
  • Roni Ahvenjärvi
  • Joni Herrala
  • Jalen Jackson
  • Mikael Laihonen
  • Aamos Nikula
  • Bojan Sarcevic

Korihaiden päävalmentajana toimii Ivan Ivanovic, valmentajana Valtteri Pihlajamäki ja fysiikkavalmentajana Jyrki Sairanen.

Asiat

 
27.7.2025 08:57 Korisliiga

Kouvot kiinnitti Roger McFarlanen

Kouvojen ulkomaalaisvahvistukset tulevaan Korisliigakauteen ovat varmistuneet, kun viimeisenä nelikosta sopimuspaperiin luonnosteli nimensä 196-senttinen heittävä takamies Roger McFarlane.

25.7.2025 09:55 Korisliiga

Tuomas Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin

Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.

25.7.2025 09:16 Korisliiga

Colin Holloway vahvistaa Kouvoja

Kouvojen paletti tulevalle Korisliiga-kaudelle täydentyy hyvää vauhtia. Seura on solminut ensi kauden mittaisen pelaajasopimuksen 198-senttisen ison laiturin Collin Hollowayn kanssa. Holloway on pelannut kolmessa yliopistossa ja valmistui kuluvan vuoden keväänä Samfordin yliopistosta.

25.7.2025 09:09 Korisliiga

Bobby Planutis tuo heittovoimaa Korihaihin

Uudenkaupungin Korihaiden neljäs ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle on 28-vuotias laituri Bobby Planutis. 203-senttinen Planutis on tuttu Korisliigasta kaudelta 2023–24, jolloin yhdysvaltalaispelaaja pelasi Lahti Basketballin riveissä.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

22.7.2025 10:37 Korisliiga

Seagulls kiinnitti Waxlaxin ja Chukwuman

Hallitseva Korisliiga-mestari Helsinki Seagulls on solminut sopimukset joukkuetta myös viime kaudella edustaneiden Ricky Waxlaxin ja Chrysostom Chukwuman kanssa. Vahvan alkukauden jälkeen Saksaan loppukaudeksi siirtynyt 29-vuotias Chukwuma ja jo seitsemättä kauttaan Seagullsia urallaan edustava 25-vuotias Waxlax tuovat uudistuvaan joukkueeseen arvokasta jatkuvuutta.

21.7.2025 18:01 Pääjuttu

Timo Saukkola Seagullsin uudeksi päävalmentajaksi, Kimmo Kujansivu jatkaa apuvalmentajana

Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

19.7.2025 10:09 Korisliiga

Laituri Jalen Brooks Vilppaan kolmas amerikkalaisvahvistus

Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.

18.7.2025 11:03 Korisliiga

Innamaalle monivuotinen jatkosopimus Vilppaan kanssa

Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.

Näytä lisää vastaavia