25.7.2018 10:09 Viimeiset neljä vuotta Yhdysvalloissa yliopistokoripalloa pelannut 205-senttinen ja 24-vuotias MaSu-Basketin kasvatti Julius Rajala palaa Suomeen ja debytoi Korisliigassa ensi syksynä kotkalaisen KTP-Basketin paidassa. Sopimuksesta uutisoi Kymen Sanomat.
Julius Rajala debytoi Korisliigassa KTP:n valkovihreissä. Kuva: Francois Perthuis.
Rajala pelasi ensimmäiset kaksi yliopistokauttaan Loyola-Chicagon joukkueessa, mutta siirtyi sitten sarjaporrasta alemmas NCAA-liigan 2-divisioonaan Southern Indianan yliopistoon. Seniorikaudellaan Rajala pelasi 20 minuuttia ottelua kohden 9,0 pisteen ja 4,8 levypallon keskiarvoilla.
- Joukkue vaikuttaa hyvältä ja minulle näyttäisi olevan siinä paikka. Joukkueessa on paljon takamiehiä, ja vieläpä hyviä sellaisia, Rajala perustelee joukkuevalintaansa Kymen Sanomien uutisessa.
Edellisen kerran Suomessa pelatessaan Rajala edusti Helsinki Seagullsia miesten divarissa. Rajala nosteli Gullseille 8,0 pistettä ja kaapi 5,8 levypalloa ottelua kohden.
Nuorisomaajoukkueurallaan Rajala pelasi 52 ottelua 10,0 pisteen keskiarvolla. Kesällä 2015 Rajala kuului Suomen miesten haastajamaajoukkueen kokoonpanoon Etelä-Korean universiadeissa.
KTP:lla on voimassa sopimukset tulevasta kaudesta Julius Rajalan, Antto Nikkarisen, Miika Heinosen, Michael Poundsin, Juho Lehtorannan, Joonas Lehtorannan ja Janne Lehtorannan kanssa. Tomi Kamisen valmentamaan joukkueeseen kuuluvat myös Mathias Rosqvist, Aleksi Kylmälä ja Jari Vekkilä.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Viimeisen kahden kauden aikana Saksan Bundesliigassa ja Belgian ja Alankomaiden yhteissarjassa pelannut Helsingin NMKY:n kasvatti Max Besselink, 202 cm ja 22 vuotta, palaa Suomeen. Besselink palaa yksivuotisella sopimuksella tuoreeltaan Suomen mestaruuden voittaneeseen BC Nokiaan, jota hän edusti viimeksi kaudella 2021–22.
Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.
26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen pitkäaikaisen luottopelaajan Timo Heinosen kanssa. 1026 Korisliiga-ottelun kokemuksella varustettu 42-vuotias laituri on edustanut joukkuetta jo kaudesta 2015-16 asti.
Helsinki Seagullsin kokoonpanossa nähdään hyvää jatkuvuutta myös tulevalla Korisliiga-kaudella 2024-25, kun joukkueen kapteeni René Rougeau ja luottopelaaja Ricky Waxlax jatkavat joukkueessa 1+1-muotoisilla jatkosopimuksilla.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Karhu Basket on solminut vuoden pelaajasopimuksen 25-vuotiaan takamiehen Andre Gustavsonin kanssa. Gustavson on pelannut kuusi ottelua Susijengin paidassa. Kaikki ikäluokat huomioiden Gustavson on pukenut maajoukkuepaidan ylleen sata kertaa.
Niko Mattila ei ole vielä sisäistänyt kaikkea, mitä vajaa viikko sitten tapahtui Korisliigan seiskafinaalissa. 424 Korisliiga-ottelua pelanneelle Mattilalle ensimmäisestä finaalikokemuksesta muodostui ikimuistoinen, kun pääsi nostamaan Pantteri-patsaan kohti Kisahallin kattoa joukkueen ja kannattajien edessä.
Topias Palmi palkittiin jo uransa toisen kerran Korisliigan Vuoden pelaajana. Ensimmäinen kausi Kauhajoen paidassa toi kaulaan myös pronssimitalin.