Ivan Ivanovic täydentää Korihaiden valmennuksen

5.9.2023 08:35 Uudenkaupungin Korihaiden Korisliiga-joukkueen valmennukseen, päävalmentaja Darko Mihajlovicin avuksi, liittyy pitkän pelaajauran pelannut 42-vuotias serbialaismontenegrolainen Ivan Ivanovic.

Kuva: Korihait

Suomalaiseen koripalloon Ivanovicilla on aiempaa kosketuspintaa Eurochallengesta (nyk. FIBA Europe Cup), sillä hän pelasi talvella 2013 kaksi ottelua Katajaa vastaan CS Gaz Metan Mediasinjoukkueessa. Ensimmäisessä ottelussa Romaniassa Ivanovic pussitti 16 pistettä, kun taas Joensuussa hän teki kahdeksan pistettä.

Vuonna 2016 päättyneen pelaajauran jälkeen Ivanovic kouluttautui valmentajaksi ja on viime vuodet valmentanut montenegrolaisessa juniorikoripalloseurassa sekä kesäisin harjoittanut yksilövalmennusta ammattilaispelaajille erilaisissa akatemioissa. Erikoistuminen yksilö- ja fysiikkavalmennukseen tuo päävalmentaja Mihajlovic mukaan sellaista taitoa Korihaihin, mitä hän on kesän aikana etsinytkin. Ivanovicin sopimus on kestoltaan yksivuotinen.

– Sain Ivanista hyvät suositukset ja keskusteltuani hänen kanssaan olen vakuuttunut, että on sopiva palanen meidän valmennusryhmään. Pitkän pelaajauran ansiosta hänellä on vahva pelinäkemys, jota voimme hyödyntää harjoituksissa ja skouttaamisessa, Mihajlovic kertoo seuran tiedotteessa.

Seurajohdossa on tapahtunut kesän aikana myös muutoksia. Uudeksi puheenjohtajaksi valitun Jarno Nikulan lisäksi seuran toiminnanjohtaja on vaihtunut. Viime kauden ajan toiminnanjohtajana toiminut Casper Santanen palaa ammattilaisurheilijan arkeen ja siirtyy takaisin jääkiekkokaukaloihin.

Toiminnanjohtajan tehtävät ottaa vastaan uusikaupunkilainen Raimo Rantanen, joka toimi tehtävässä Santasen edeltäjänä vuosina 2020–2022. Rantanen on entinen Ukipolis Oy:n toimitusjohtaja sekä Uudenkaupungin kauppakamariosaston asiamies, jolta löytyy vuosikymmenien kokemus liiketoiminnan ja seudullisen kehittämisen liittyvistä tehtävistä.

Asiat

 
6.5.2025 10:15 Korisliiga

Korisliigan mestaruus katkolla tänään Seagullsille

Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.

3.5.2025 17:44 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Seagullsille kolmas voitto, Kauhajoki lähellä kavennusta mutta joutui selkä seinää vasten

Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.

2.5.2025 17:30 Korisliiga

Seagullsin ja Kauhajoen kolmas finaaliottelu vapaasti katsottavissa lauantaina Neloselta klo 15

Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.

2.5.2025 16:05 Korisliiga

Pyrintö ja Erik Muhonen sopimukseen

Tampereen Pyrintö ja Erik Muhonen ovat tehneet sopimuksen kaudeksi 2025-2026. Sopimus sisältää option kaudesta 2026-2027. 

29.4.2025 20:30 Korisliiga

Sajantilan heittokäsi liekeissä – Seagulls kasvatti finaalijohtoaan vierasvoitolla

Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.

29.4.2025 16:06 Korisliiga

Topias Jokela siirtyy Pyrintöön

Tampereen Pyrintö ja Topias Jokela ovat solmineet sopimuksen tulevasta kaudesta 2025–2026. Sopimukseen sisältyy myös optio seuraavasta kaudesta.

29.4.2025 10:00 Korisliiga

Äänestä Hang Time -sarjan kauden paras jakso ja voita Ruudun 3 kuukauden lahjakortti

Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää viidennen tuotantokauden paras jakso.

26.4.2025 19:59 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: Seagulls päihitti Kauhajoen rajusti avauksessa, Nikkarinen kentän pistekuningas

Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.

26.4.2025 17:33 Pääjuttu

Ruudun lähetys Korisliiga 1. finaalista toimii taas

Miesten Korisliigan 1. finaali käynnistyi lauantaina kello 17 Töölön Kisahallissa. Ruudun lähetys ottelusta ei toiminut aluksi, mutta vika on nyt korjattu.

25.4.2025 18:41 Korisliiga

Luukas Vaara jatkaa Vilppaassa vuoden sopimuksella

Kevään tuore pronssijoukkue Salon Vilpas on solminut vuoden jatkosopimuksen sentteri Luukas Vaaran kanssa. 207-senttinen Vaara aloittaa näin kolmannen kautensa Vilppaan paidassa.

Näytä lisää vastaavia