Lauri Markkanen FIBA:n haastattelussa: ”Olen vain oma itseni”

19.7.2016 12:00 Sunnuntaina Espanjaa 33 pisteellä ja jatkoajan viime hetkien voittokorilla rankaissut Lauri Markkanen, 19, on herättänyt ansaittua huomiota niin kansainvälisessä kuin kotimaisessakin mediassa 20-vuotiaiden miesten EM-kisojen aikana. Suomen 211-senttinen laiturijätti kertoi kisoja koskevista ajatuksistaan FIBA Europen kisasivustolle.

Lauri Markkanen ja Suomen joukkue pitävät tunnelmaa kotikisoissa yllä kaikin keinoin.

Ensimmäistä kertaa Euroopan A-Divisioonassa esiintyvä joukkue on saanut nauttia kotiyleisönsä tuesta. Suomen kahdessa avausottelussa on molemmissa ollut yli 4,500 kannattajaa paikalla Helsingin Jäähallissa.

Huolimatta siitä, että joukkueessa esiintyy vain kolme vuonna 1997 syntynyttä pelaajaa, Markkanen on silti Suomen kisaryhmän kiistaton tähti. Tämän hän todisti sunnuntain pelissä Espanjaa vastaan viimeistelemällä 33 pistettä ja ratkaisemalla pelin Suomelle jatkoajalla.

Hän kuitenkin myönsi, että pelaaminen näinkin ison ja vaativan kotiyleisön edessä vaati totuttelua. Totuttelujakso kuitenkin hoidettiin jo lauantain pelissä Israelia vastaan.

- Yleisö on ollut mahtava ja saan siitä paljon lisäenergiaa peliini, kertoo Markkanen, joka on kehittänyt peliään Helsinki Basketball Academyssa.

- Se oli ensimmäinen kerta, kun pelasin näin ison yleisön edessä, joten se oli jo itsessään uusi kokemus. Siihen ei itsessään kiinnitä huomiota, mutta siitä silti saa lisäenergiaa kentälle, Markkanen jatkaa.

- Jokainen pelaaja joukkueessamme on uhka kolmen pisteen kaaren ulkopuolelta. Luulen, että osa pelaajistamme olivat hieman hermostuneita, sillä kukaan meistä ei ole aikaisemmin kokenut tällaista aikaisemmin.

Jäähallin äänenvoimakkuus nousi uusiin ulottuvuuksiin kun Markkanen seurasi Murphyn ohiheiton ja laittoi pallon koriin vain kaksi sekuntia ennen jatkoajan päättymistä.

Isä ja poika yliopistokentillä

EM-kisat on Markkaselle oiva paikka saada lisää kokemusta isommista ympyröistä ennen siirtymistä Arizonan yliopistoon ensi kaudeksi.

- Kilpailu siellä tulee olemaan erittäin kovaa, mutta tämä turnaus on hyvää valmistautumista isojen yleisöjen edessä pelaamiseen. Odotan kauden alkamista innolla, Markkanen tuumii.

- Yritän rakentaa lisää lihasmassaa ja kehittää levypallo- sekä puolustustyöskentelyäni. He eivät ole huolissaan hyökkäystaidoistani, mutta tietävät, että levypallo- ja puolustuspelissä on kehitettävää.

Lauri Markkanen ei tule olemaan ensimmäinen henkilö perheestään USA:n yliopistokentillä.

Laurin isä, Suomen maajoukkuelegenda Pekka Markkanen, vietti kauden Kansasin yliopistossa Hall of Fame -valmentaja Roy Williamsin alaisuudessa ennen siirtymistään ammattilaiseksi.

Ja hänen neuvonsa ovat olleet hyödyllisiä.

- Isäni kertoi, että se tulee olemaan iso kokemus, mutta hän ei langettanut minulle laisinkaan paineita. Tein itse päätöksen lähteä Arizonaan ja olen kuullut paljon hyviä asioita Arizonasta.

Ennen kilpailemista USA:n yliopistoiden parhaiden joukossa sekä pelaamista Euroopan huippuja vastaan Markkanen on motivoitunut voittamaan kilpailun veljiään vastaan.

Eero Markkanen, 25, on pelannut ammattilaisena mm. Real Madridin juniorijoukkueensa ja hänen toinen veljensä, 23-vuotias Miikka, on kerännyt vyölleen tukun nuorten koripallomaaotteluita. Molemmat antavat Laurille lisämotivaatiota.

- Kilpailemme toisiamme vastaan ihan kaikessa”, naureskelee Lauri.

- Hän aina kertoo, että minun on pakko tehdä 25 pistettä ja saada 10 levypalloa tai jotain vastaavaa. Tiedän, että se on vitsailua, mutta se antaa minulle lisämotivaatiota pelata niin hyvin kuin vain pystyn. Minun on näytettävä veljelleni olevani parempi kuin hän. Olen aina ollut erittäin kilpailuhenkinen, varsinkin perheeni kesken.

Johtaja johtaa edestä

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueperheessä ei ole kysymystäkään siitä, etteikö Markkanen olisi joukkueen johtaja.

Hän on se joka näyttää esimerkkiä muille, ja Espanjaa vastaan hän todellakin teki sen.

Markkanen antaa 211-senttisen vartensa ja oman pelinsä puhua puolestaan saadakseen muun joukkueen nostamaan tasoaan, isosta kotiyleisön tuesta puhumattakaan.

- Olen aina ollut yksi isoista pelaajista. En ole niinkään äänekäs johtaja, mutta yritän johtaa esimerkilläni kentällä. Yritän johtaa joukkuetta niin paljon kuin pystyn, mutta en vain huutamalla. Olen vain oma itseni.

- Kun aloitimme valmistautumisen kisoja varten, puhuimme, että haluamme pelata jokaisen pelin Helsingin Jäähallilla ja se tarkoittaa kahdeksan parhaan joukkoon selviytymistä. Totta kai haluamme mestaruuden. Aika näyttää mitä tuleman pitää.”

 
6.8.2010 Haastattelu

Gordon Herbert valmensi 18-vuotiaiden poikien maajoukkueesta menestystarinan

Lähes 20 vuotta valmentajan uraa mm. Euroliiga- ja NBA-kenttien laidoilla luonut Gordon Herbert vietti kesänsä poikkeuksellisessa tehtävässä juniorimaajoukkueen valmentajana. Viikko sitten Herbert sai "kesätyöstään" ansaitun palkinnon, kun Suomen 18-vuotiaat pojat nousivat hänen komennossaan Euroopan A-divisioonaan.

24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

8.2.2018 10:30 EM-karsinnat

Susiladiesin Taru Tuukkanen: ”Voitto Romaniasta on ainoa tavoite”

Yksi kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilijoista Taru Tuukkanen, 40, palasi kuunvaihteessa takaisin Suomen kotikamaralle kahden Espanjassa vietetyn kuukauden jälkeen. Hyvinkään Pontevan tähtipelaaja valmistautuu kohtaamaan Susiladiesin paidassa lauantaina 10. helmikuuta Töölön Kisahallissa Romanian EM-karsintaottelussa, jonka ainoana tavoitteena on Tuukkasen mukaan voitto.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

16.10.2017 Haastattelu

Dettmann: ”Euroliigan ahneus uhkaa koripallon tulevaisuutta”

Koripallon MM-karsintojen kolkutellessa ovella jatkuu FIBA Euroopan ja Euroliigan välinen aikataulukiista, joka koskee marras- ja helmikuun MM-karsintaikkunoita. Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann harmittelee pattitilannetta, jossa pelaajat ovat joutuneet pelinappuloiksi valtataistelussa lajiliiton ja maanosan suurseurojen välillä.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

7.9.2017 18:13 Haastattelu

EM-kotikisojen pääsihteeri: ”Täydellisyyttä hipova kokonaisuus”

Satavuotista itsenäisyyttään juhlivan Suomen hullaannuttanut Susijengi suuntasi torstaina kohti EM-turnauksen pudotuspelejä, jotka pelataan Turkin Istanbulissa. Samanaikaisesti Helsingissä pelatun alkulohkovaiheen purkutöiden keskellä seisoo onnellinen mies; EM-kotikisojen pääsihteeri Ari Tammivaara tuntee ylpeyttä ja jakaa vuolaasti kiitosta.

1.9.2017 12:45 Haastattelu

Jamar Wilson: ”Tämä on vasta turnauksen alku”

Kolmatta vuottaan Susijengiä edustava Jamar Wilson, 33, kohosi torstaina joukkueensa suurien sankarien joukkoon pakottamalla EM-kotikisojen avauspelin jatkoajalle rohkealla ajollaan ja viimeistelemällä 84-86-voiton Suomelle jatkoajan lopulla. Hurmoksellisen voiton jälkeen Wilson asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa: että kisat ovat vasta alussa.

31.8.2017 14:55 Haastattelu

Petteri Koponen: ”Nando De Colo on yksi Euroopan parhaista pelaajista”

Moskovan TsSKA:n veteraanitakamies Nando De Colo, 30, on aiemmin tällä vuosikymmenellä näytellyt kuuliaisesti tuplaajan roolissa NBA-tähti Tony Parkerin vierellä, mutta Parkerin jättäydyttyä sivuun ”Les Bleusista” on De Colo joukkueensa ykköstähti. Petteri Koponen on kohdannut De Colon urallaan kymmeniä kertoja ja luonnehtii tätä yhdeksi Euroopan parhaista pelaajista.

Näytä lisää vastaavia