John Meeks täydentää Kouvojen kokoonpanon

30.8.2022 08:19 Kouvot on solminut ensi kauden kattavan pelaajasopimuksen 198-senttisen yhdysvaltalaisen John Meeksin kanssa. Meeksin myötä Kouvojen kokoonpano kuukauden päästä alkavaan Korisliiga-kauteen on valmis.

John Meeks, 23, pelasi kaudet 2017-2021 Bucknelin yliopistossa Pennsylvaniassa. Näiden kausien aikana Meeksin tehot olivat 7,7 pistettä ja 3,1 levypalloa. Kahdella ensimmäisellä kaudella pelillinen vastuu Bisons -paidassa jäi melko pieneksi. Kolmannella kaudella vastuuta alkoi tulla jo hieman enemmän.

Viimeisellä Bucknell -kaudella Meeksin pelaamista vaikeutti loukkaantuminen ja korona protokollat. Kuudessa pelaamassaan ottelussa Meeks näytti kuitenkin mikä hän on miehiään: 25,3 pistettä, 6,8 levypalloa ja 2,3 syöttöä iltaa kohden.

Viidenneksi ja samalla viimeiseksi yliopistovuodekseen John Meeks siirtyi Etelä-Carolinan Charlestonin yliopistoon. Puuma-paidassa John Meeks ennätti pelata 27 ottelua, joista avausviisikon paikka irtosi 23 kertaa. 14,2 pistettä, 4,7 levypalloa ja 2,4 syöttöä ottelua kohden viimeistellyt laitahyökkääjä kuului läpi kauden joukkueensa kantaviin voimiin.

- Vahvuuteni pelaajana on monipuolisuus, pystyn mielestäni tekemään kentällä vähän kaikkea. Olen harjoitellut kovaa kehittyäkseni paremmaksi pelaajaksi. Pidän nopeatempoisesta ja epäitsekkäästä koripallosta, jossa hyökätään aktiivisesti. Olen todellakin innoissani tästä mahdollisuudesta, jonka Kouvot minulle tarjoaa ja haluankin jo etukäteen kiittää koko Kouvot -yhteisöä siitä, että otatte minut vastaan, Meeks kommentoi seuran tiedotteessa.

- Viimeinen palanen palapeliin on löytynyt John Meeksin myötä. Haussa oli kiloja, heittotaitoa ja rymistelyä levypalloihin. John tuo meille kaikkia näitä asioita ja hieman yllättäen saimme samaan pakettiin myös pallollista osaamista. Todellinen moniosaaja, joka pystyy pelaamaan sekä korin läheisyydessä, että kolmen pisteen rajan takana molemmissa päissä kenttää, Jyri Lehtonen kommentoi.

- Hannes Pöllän poissaolon pituus on hieman hämärän peitossa. Mieluummin Hanski saa toipua viikon liikaa kuin viikon liian vähän. Pienessä kuvassa joudumme hieman viilaamaan pelaamistamme, mutta tiedossa on, että paluu viimekautiseen tapahtuu ennen joulutaukoa. Pidämme koko jenkki -kvintetin kauden loppuun saakka ja kenelläkään heistä ei ole ns. viidennen jenkin leimaa, Lehtonen päättää.

Korisliiga-joukkueiden kokoonpanot kaudelle 2022-23 >

Asiat

 
10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

6.3.2024 20:25 Korisliiga

KTP katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa – "Näkee, että jätkillä on selkärankaa!"

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa nähtiin illan otteluissa merkittäviä voimasuhteiden muutoksia.

5.3.2024 20:29 Korisliiga

Vilpas Katajaa vahvempi ylemmässä jatkosarjassa

Tiukka kamppailu ratkesi Salon Vilppaalle, kun Katajan Henri Permannon viime sekuntien heitto kolahti rautaan.

5.3.2024 19:07 Korisliiga

Antero Lehto jatkaa Pyrinnössä

Kolminkertainen Suomen mestari ja vuoden 2014 pelaaja "kapteeni Lehto" jatkaa kasvattajaseurassaan vielä ensi kaudellakin.

4.3.2024 13:55 Korisliiga

Tulikuuman Korihaiden Javion Ogunyemi Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Voitosta voittoon läpi helmikuun marssineen Korihaiden Javion Ogunyemi on valittu Korisliigan helmikuun kuukauden pelaajaksi.

3.3.2024 18:55 Korisliiga

Kouvojen kalenterivuosi 2024 on käynnistynyt loistavasti – tänään kaatui Pyrintö yli 20 pisteellä

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Kouvot otti kotivoiton Tampereen Pyrinnöstä.

2.3.2024 20:20 Korisliiga

Korihait selätti Nokian tiukassa väännössä – Kauhajoelle vierasvoitto Katajasta

Miesten Korisliigassa pelattiin kaksi ylemmän jatkosarjan ottelua, joissa voittajiksi nousivat Korihait ja Kauhajoki.

1.3.2024 20:20 Korisliiga

Vilpas vaiensi Timi Heinosen tuhannen ottelun juhlat – Jacob Grandison loisti Korisliiga-debyytissään

Miesten Korisliiga palasi maaottelutauolta, ja heti alkuun juhlittiin monenlaisia eri merkkipäiviä.

Näytä lisää vastaavia