Helsingin Jäähalli täyttyy Susijengin Puola-otteluun hyvää vauhtia

30.8.2012 Tappiottoman Susijengin seuraava koripallon EM-karsintaottelu on sunnuntaina (2.9.) Tiranassa Albaniaa vastaan. Kotiyleisönsä eteen Helsingin Jäähallin sudenpesään Suomen maajoukkue palaa ensi keskiviikkona (5.9.), jolloin vastassa Puola. Susijengin ja NBA-jätti Marcin Gortatin jälleennäkemiseen on lunastettu ennakkoon 3600 lippua, kun otteluun on lähes viikko vielä aikaa.

Käväistyään viikonloppuna Albaniassa Susijengi palaa kotiyleisön eteen keskiviikkona 5.9. ottelussa revanssihaluista Puolaa vastaan. Kuvassa Suomen Shawn Huff hyökkää ja Puolan NBA-tähti Marcin Gortat katsoo taustalla. Kuva: Ville Vuorinen.

Ennakkoon EM-karsintalohkon E suosikiksi nostettu Puola on karsintojen toisen puolikkaan alkaessa tiukassa paikassa. Suomi nitisti puolalaiset sen kotikentällä Koszalinissa niukasti tuloksella 79-81 vaikuttaen osaltaan Puolan 2-2-voittosaldoon. EM-kisaliput lunastaakseen Puola janoaa lisävoittoja ja hakee revanssia ensi keskiviikkona Suomesta.

Puola-ottelun ennakkolipunmyynti kiihtyi Susijengin hemmoteltua viime viikon perjantaina kotiyleisöään voittamalla EM-karsintalohkon kärkiottelussa Belgian hurmostyyliin 97-60. Hyvätunnelmaista ottelua seurasi 4020 katsojaa. Torstai-aamuun mennessä Puola-taiston lehtereille Helsingin Jäähalliin oli lunastettu 3600 pääsylippua.

Koripalloliitto kehottaa katsojia lunastamaan lippunsa ennakkoon sekä saapumaan ajoissa paikalle ruuhkien välttämiseksi. Helsingin Jäähallin ovet avataan keskiviikkona klo 17, kun ottelu käynnistyy klo 19. Mikäli lipun aikoo ostaa ennen ottelua ovelta, kannattaa Jäähallille saapua viimeistään klo 18.

Puola-ottelun lisäksi Suomen kotiotteluista jäljellä on vielä EM-karsinnat päättävä ottelu Sveitsiä vastaan 11.9. EM-karsintojen ennakkolipunmyyntiä hoitaa Lippupalvelu.

 
7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

28.3.2013 09:47 EM-karsinnat

Lipunmyynti kesän maaotteluihin käynnistynyt!

Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisön edessä ensi kesänä. Lipunmyynti Susijengin valmistaviin maaotteluihin Hartwall Areenalle sekä Naarassusien EM-karsintoihin on käynnistynyt.

8.6.2012 12:00 Video

Suomen korismaajoukkueen kannustusbiisin musiikkivideo julkaistu

Suomen koripallomaajoukkueen ja tulevien EM-karsintojen virallisen kannustuskappaleen musiikkivideo on julkaistu. ”Susijengi 2.0” –nimeä kantavan kappaleen videolla vilisee Suomi-koriksen legendaosastoa. Artistien lisäksi videolla vilahtaa mm. Anssi Rauramo, Lea Hakala, Terhi Airas sekä Sakari Pehkonen.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

13.3.2012 06:57 Pohjoinen alue

EM-karsintojen ennakkolipunmyynti käynnistynyt

Ennakkolipunmyynti Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueiden EM-karsintaotteluihin on käynnissä. Pääsyliput ovat lunastettavissa viime vuodesta tutuin hinnoin Lippupalvelusta, joka hoitaa lipunmyyntiä. Suomen miesten ”Susijengi” saalistaa EM-paikkaa 17.8.-11.9.2012 Helsingin Jäähallissa pelattavissa karsintaotteluissa. Naisten karsinnat pelataan Tikkurilan Valtti Areenalla 13.6.-14.7.2012.

3.2.2012 EM-karsinnat

Suomen miehet pelaavat Helsingin Jäähallissa, naiset Tikkurilan Valtti Areenalla

Suomen Koripalloliitto on valinnut aikuisten maajoukkueiden pelipaikat ensi kesän EM-karsintojen kotiotteluille. EM-kisoissa yhdeksänneksi venyneen Suomen miesten maajoukkueen eli ”Susijengin” kotiluolana säilyy Helsingin Jäähalli. Korisnaiset pelaavat puolestaan kotiottelunsa Tikkurilan Valtti Areenalla, Vantaalla. Myös kotiotteluiden ajankohdat ovat tarkentuneet.

5.12.2011 EM-karsinnat

Suomen miesten ja naisten alustavat EM-karsintaohjelmat selvillä

Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueille arvottiin sunnuntaina ensi kesän EM-karsintavastustajat. Maajoukkueita odottaa tiiviit kuukauden mittaiset karsintarupeamat, joissa seulotaan joukkueet vuoden 2013 EM-kisoihin. Suomen alustavat otteluohjelmat on julkaistu.

15.2.2011 08:34 EM-karsinnat

EM-karsintojen ennakkolipunmyynti nyt käynnissä

Ennakkolipunmyynti Suomen miesten koripallomaajoukkueen kesän 2011 EM-karsintoihin on alkanut. Suomi taistelee EM-kisapaikasta Helsingin Jäähallissa Portugalia (15.8.) ja Unkaria (21.8.) vastaan.

30.4.2010 EM-karsinnat

Basket.fi-sivut avattu Facebookissa – osallistu kisaan!

Suomen Koripalloliitto on avannut ”Basket.fi – Korista 24/7” –sivut yhteisöpalvelu Facebookissa. Avajaisten kunniaksi Facebook-sivulla on tarjolla muun muassa kilpailu, jonka pääpalkintona on Nokia 97 mini –multimedialaite Comes with Music –palvelulla.

30.4.2010 EM-karsinnat

EM-karsintojen ennakkolipunmyynti käyntiin

Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet isännöivät elokuussa neljää todellista huippukoris-iltaa. Ennakkolipunmyynti on käynnistynyt 5.8., 11.8., 23.8. ja 29.8. pelattaviin EM-karsintaotteluihin. Suomen miehet ja naiset pelaavat ottelunsa peräkkäin samassa hallissa, jonka lisäksi tapahtumiin tuo viimevuotiseen tapaan lisämausteensa nimekkäät ja vauhdikkaat oheisohjelmat.

Näytä lisää vastaavia