Vilppaalle hurja jatkoaikavoitto Kouvojen Taylorin 47 pisteestä huolimatta

1.11.2022 20:42 Miesten Korisliiga-illassa nähtiin kaksi jatkoaikatrilleriä, yksi roima voitto varsinaisella peliajalla ja Deshon Taylorilta 47 pisteen ilta.

Deshon Taylor (vas) dominoi pistetilastoa, mutta Quentin Goodin (kesk) vei otteluvoiton. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga

Salon Vilpas kairasi kotivoiton rajusta jatkoaikakamppailusta Kouvoja vastaan. Isännät taputtelivat ottelun tiukoin luvuin 109–105.

Vilppaalla oli vahva mahdollisuus viedä voitto ottelusta jo neljännellä jaksolla, mutta Jalon Pipkinsin virhe puolustuksessa vei Kouvojen Deshon Taylorin vapaaheittoviivalle yrittämään kolmea vapaaheittoa. Taylor onnistui upottamaan nuo kaikki ja vei joukkueensa jatkoajalle, mutta noste ei riittänyt enää sen jälkeen. Kaikesta huolimatta Taylor on pelannut viime aikoina järisyttävää koripalloa upottamalla edellisessä ottelussa 38 pistettä ja tällä kertaa peräti 47. Lisäksi Taylorille merkittiin kuusi levypalloa, neljä koriin johtavaa syöttöä ja viisi riistoa, mutta myös seitsemän menetystä.

Siitä huolimatta, että Vilpas päästi ottelun tasoihin varsinaisella puoliajalla, itse jatkoajalla ei jäänyt pienimpiäkään epäselvyyksiä voittajasta. Kotijoukkue selvitti viidennen erän lopulta paljon kirkkaammin kuin lukemat antavat ymmärtää, sillä vastustajan kavennus loppunumeroihin tapahtui vasta summerin soidessa.

– Meillä oli kauden paras alku. Olimme selvästi paremmin hereillä. Jatkoaika olisi voinut ratketa kummalle vain, mutta onneksi saimme lopussa tarvitsemamme stopit ja kovia yksilösuorituksia vahvistuksiltamme, päävalmentaja Jussi Savolainen kommentoi Ruudun haastattelussa.

Vahvistukset, jotka näitä kovia yksilösuorituksia antoivat, olivat erityisesti Keyshawn Feazell ja Isaiah Crawley. Feazell tilastoi pelissä 28 pistettä, 11 levypalloa ja erinomaiset kuusi torjuntaa. Crawley puolestaan merkkautti 23 pistettä ja kahdeksan levypalloa. Myös suomalainen pelinjohtaja Perttu Blomgren oli puolustuspäässä skarppina, sillä hänen yhdeksän pisteensä ja viiden syöttönsä oheen merkittiin viisi riistoa.

Ottelutilastot

Katajalle kova comeback-voitto Tuomas Hirvosen johdolla

Myös Nokian palloiluhallissa meni kamppailu ylitöiksi. Kotijoukkue BC Nokia näytti pitkän aikaa jo melkein voittaneen ottelun, mutta peli tiukkeni ja eteni jopa jatkoajalle. Lopulta isäntäjoukkue taipui vieraalleen Kataja Basketille luvuin 75–83.

Voiton joensuulaisille varmisti ennen kaikkea pelinjohtaja Tuomas Hirvonen. Taitavana pallonkäsittelijänä tunnettu Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä mutta tykitti lisäksi taululle joukkueensa kovimmat pistelukemat, 24. Nokian puolella peli puolestaan nojasi pitkälti Perrion Callandretin otteisiin. Hän tilastoi 20 pistettä, yhdeksän levypalloa ja neljä syöttöä.

Ottelutilastot

Okko Järvi penkiltä pistekuninkaaksi Seagullsin voitossa

Kahdesta muusta ottelusta poiketen Helsinki Seagulls voitti oman pelinsä varsin turvallisella erolla. Vääntö Tapiolan Honkaa vastaan ratkaistiin jo varsinaisella peliajalla luvuin 82–60 kotijoukkueen hyväksi.

Seagullsilla oli voitossaan kaksi joukosta erottuvaa työmyyrää. Kumpikin heistä tuli peliin penkiltä. Zena Edosomwan keräsi nimiinsä 12 pistettä, 14 levypalloa sekä kaksi riistoa ja torjuntaa. Okko Järvi puolestaan räiski tilastoihin 17 pistettä.

– Viimeinen erä ratkaisi meille tänään ottelun. Ensimmäisellä puoliajalla heitimme ohi hirveän määrän heittoja, ja se vaikuttaa heti myös kentän toisessa päässä. Todella nihkeä startti, mutta toiseen puoliaikaan olen kyllä erittäin tyytyväinen, kommentoi Järvi.

Hongan puolella Carl Lindbom ahkeroi 11 pisteen ja seitsemän levypallon edestä.

Ottelutilastot

 
19.1.2024 22:29 Suomen Cup

Motonet Suomen Cup huipentuu lauantaina – Nokia ja Seagulls miesten finaaliin!

Motonet Suomen Cupin miesten välierissä kohtasivat BC Nokia ja Kataja Basket sekä Helsinki Seagulls ja Korihait.

18.1.2024 10:53 Suomen Cup

Suomen Cup huipentuu viikonloppuna Helsingissä - perjantaina ohjelmassa kaksi jännittävää välierää

Miesten Suomen Cupin välierät pelataan perjantaina 19. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lauantaina ohjelmassa on puolestaan miehillä cup-finaali. Kataja Basket lähtee puolustamaan mestaruutta. YLE välittää Suomen Cupin Final Fourin kanavillaan.

17.1.2024 10:45 Korisliiga

Pyrintö ja Tero Vasell pitkään jatkosopimukseen

Korisliigassa nähtiin tällä kaudella jo toinen poikkeuksellisen pitkä valmentajasopimus, kun Tero Vasell allekirjoitti itselleen neljän vuoden jatkon.

16.1.2024 20:52 Korisliiga

Kataja kaatoi sarjakärki Seagullsin – Kauhajoki ja Kobrat kamppailivat pitkän kaavan kautta

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi kuuden ottelun kierros, jossa nähtiin niin yllätyksiä kuin ennakkosuosikkien voittojakin. Jokaisella joukkueella on jäljellä enää kaksi ottelua ennen jatkosarjoja.

13.1.2024 19:50 Korisliiga

Korihait kotivoittoon – ylemmän jatkosarjan paikkaa tavoitteleva KTP jäi pisteittä

Korihait ja KTP kohtasivat Uudessakaupungissa, ja isännät olivat vahvempia.

12.1.2024 20:44 Korisliiga

Kouvot ja Kobrat taistelevat yhä vimmatusti ylemmän jatkosarjan paikoista – sarjakakkonen Nokia kasvatti pistetiliään

Miesten Korisliigassa pelataan viimeisiä otteluita ennen jatkosarjojen alkamista. Paikkoja on yhä jaossa, ja se näkyi niin Kouvojen kuin Katajankin pelissä.

10.1.2024 20:38 Korisliiga

Lahti sai kauden ensimmäisen vierasvoittonsa – sarjakärki Seagulls kesytti Vilppaan

Miesten Korisliigan sarjapisteet kirjattiin Helsinki Seagullsille ja Lahti Basketballille.

8.1.2024 13:45 Korisliiga

Kauhajoen Topias Palmi Korisliigan joulukuun kuukauden pelaaja

Täyskäännöksen Korisliigassa tehneen Kauhajoen Topias Palmi on valittu joulukuun kuukauden parhaaksi pelaajaksi.

7.1.2024 19:11 Korisliiga

Pyrintö vihdoin voittoputkessa – Lahti jumissa putoamispaikalla

Tampereen Pyrintö otti kolmannen voittonsa putkeen, yhteensä kuudennen koko kaudella.

6.1.2024 20:59 Korisliiga

Koivisto järjesti kolmosjuhlat – Vilpas täpärästi Kouvoja vahvempi

Mikko Koivisto sylki kaukoheittoja, kun Salon Vilpas vei kotivoiton tuplajatkoaikaväännöstä.

5.1.2024 21:08 Korisliiga

Nokia yllätti Seagullsin kärkikamppailussa – Kataja syrjäytti Korihait kolmossijalta

Miesten Korisliigassa sarjapisteitä jaettiin BC Nokialle, Kataja Basketille, Kauhajoelle ja KTP-Basketille.

3.1.2024 20:33 Pääjuttu

Kataja ja Kobrat palasivat voittojen tielle – Kauhajoen vauhti ei riittänyt

Miesten Korisliigan sarjataulukossa sijat 3–9 ovat parhaillaan tiiviissä sumpussa – vain kuuden pisteen haarukassa. Tänään tuossa välikössä asemiaan paransivat Kataja Basket ja Kobrat.

2.1.2024 20:24 Korisliiga

Pyrinnölle toinen perättäinen voitto – pisteitä myös Korisliigan kärkikaksikolle

Miesten Korisliigan kärkikaksikko porskuttaa menojaan, mutta alemmille sijoille jumiutunut Tampereen Pyrintö on kohentanut myös otteitaan.

2.1.2024 11:36 Korisliiga

Korisliigan katsojakeskiarvo noussut jo yli koronapandemian edeltävän ajan

Joulun välipäivinä pelatut ottelut vetivät katsomoihin kauden ennätysyleisöt seitsemällä paikkakunnalla. Kaikki 12 joukkuetta keräsivät kotiotteluihinsa pyhien välissä syksyn keskiarvoa korkeamman yleisömäärän.

31.12.2023 17:12 Korisliiga

Lahti pitkästä aikaa voiton makuun – Kouvot vei tuplajatkoaikaväännön Nokiaa vastaan

Miesten Korisliigan uuden vuoden aaton väännöissä voittajiksi selvisivät Lahti Basketball ja Kouvot.

30.12.2023 20:27 Korisliiga

Vilpas kiilasi Katajan edelle – Seagulls kasvatti sarjajohtoaan

Miesten Korisliigassa otteluvoitot menivät Salon Vilppaalle, Helsinki Seagullsille, Korhaille ja Tampereen Pyrinnölle. Illan vakuuttavin tilasto oli tappiosta huolimatta Antto Nikkarisen 18 syöttöä.

28.12.2023 20:36 Korisliiga

Jatkosarjalohkojen rajapyykillä kova vääntö käynnissä – pisteitä tänään muun muassa Kobrille ja Vilppaalle

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi kierros, jossa sarjapisteitä ottivat Kobrat, Salon Vilpas, Kauhajoki, Helsinki Seagulls, Bisons Loimaa ja BC Nokia.

27.12.2023 15:23 Korisliiga

Ilmari Toikkanen Tanskasta Tampereen Pyrintöön

Ex-Kouvo Ilmari Toikkanen palaa Korisliigaan. Tällä kertaa paikka löytyi Tampereen Pyrinnön kokoonpanosta.

22.12.2023 20:14 Pääjuttu

Palmi ja Luukkonen olivat vedossa – Kauhajoki kohosi Korisliigan viidennelle sijalle

Miesten Korisliigan viimeisessä ottelussa ennen joulutaukoa Kauhajoki kaatoi KTP-Basketin.

22.12.2023 10:57 Korisliiga

Korisliigan marraskuun pelaaja Mar’Qualen Grant: ”Koripallo on sama peli riippumatta siitä, missä päin maailmaa sitä pelataan”

Helsinki Seagullsin Mar’Qualen Grant johti marraskuussa 2023 joukkueensa voittoon kaikissa viidessä ottelussa. Joulukuussa joukkueen lento on jatkunut samanlaisena.

Näytä lisää vastaavia