40-vuotias Hanno Möttölä: “Olemme kovaa vauhtia matkalla oikeaa tietä”

16.9.2016 09:35 Suomi-koriksen legenda Hanno Möttölä juhli viime viikolla 40-vuotispäiviään ikimuistoisissa merkeissä, kun NBA rantautui Lohjan Kisakallion Susi Training Centeriin Basketball Without Borders -leirin muodossa. Susijengi-uransa kaksi vuotta sitten lopettanut Käpylän jätti toteuttaa nyt kutsumustaan Suomi-koriksen tulevaisuuden tekijänä valmentajan roolissa.

Basketball Without Borders -leiri keräsi viime viikolla Lohjan Kisakallioon Euroopan parhaat 1999 syntyneet koripalloilijanalut sekä viitisenkymmentä NBA:n edustajaa aina pelaajista valmentajiin.

Viime viikon katselmus oli samalla Suomen debyytti Basketball Without Borders -järjestäjänä. Ja jos NBA:n edustajia on uskominen, leiri ei jäänyt viimeiseksi.

- NBA:n väki saapui Helsinkiin suoraan Angolasta, missä he olivat järjestämässä Basketball Without Bordersin Afrikan leiriä. Useampi heistä sanoi hymyssä suin rankahkon Afrikan leirin jälkeen, että he olisivat jo henkisesti valmiit jäämään Suomeen, Möttölä naurahti.

- Voisi sanoa, että kaikki meni kohdalleen. Pelaajat, valmentajat, järjestelyt, Kisakallio ja vieläpä säätkin suosivat meitä. Suomi yhteiskuntana antoi heille loistavan kuvan – NBA:n väki ymmärsi heti, että tässä maassa sovituista asioista pidetään kiinni.

Suomalaisen juniorikoripallon ”superviikon” huipensi NBA:n yhdessä Helsingin NMKY:n kanssa Malmin palloiluhallilla järjestämä 8-13-vuotiaiden nuorten Jr. NBA Camp, jossa vieraili kahden päivän aikana yhteensä kahdeksan NBA-pelaajaa.

- Leiri järjestettiin nyt jo toista kertaa ja kyse oli jälleen hienosta, huolellisesti järjestetystä tilaisuudesta. Juuso Milénin johtama HNMKY:n valmennuskaarti teki saumatonta yhteistyötä NBA:n leirijohtajien kanssa. Kun tuon viikon päätteeksi meni kotiin ja painoi päänsä tyynyyn, ei ollut vähäisintäkään syytä laittaa suuta mutrulle vaan sai olla ylpeä osa kasvavaa suomalaista koripalloperhettä.

Kansainvälisyys, kokonaisvaltaisuus

Möttölä muotoili Basketball Without Borders -leirin avajaispäivänä olevansa ”mustasukkainen” nykypäivän nuorille koripalloilijoille. Puolapuiden ja jumppasalien ajoista on edetty pitkälle, ja tämän päivän suomalaisjuniorit tietävät pääsevänsä maajoukkueissa kansainvälisen tason valmennukseen kansainvälisen tason olosuhteissa.

- Kaikki on lähtenyt siitä, että meillä on ollut ihmisiä, joilla on ollut visio siitä, miten valmennusta on kehitettävä. Yhtä olennaista on se, että riittävä määrä niin pelaajia kuin valmentajia on ollut ammentamassa oppia Suomen rajojen ulkopuolella. Tätä kehitystä ei voi saavuttaa pelkästään kirjoista, klinikoilta tai vain kotimaassa pelaamalla, Möttölä arvioi.

- Emme ole vieläkään valmiit eikä vaatimustasomme ole vielä Euroopan huippua, mutta olemme kovaa vauhtia matkalla oikeaa tietä. Voisin sanoa, että jo viimeisen kymmenen vuoden ajanjaksolla olemme keksineet koko homman kuin alusta uudelleen, jos vertaa 90-luvun alun toimintaan.

Möttölä alleviivaa, että kyse on ennen kaikkea kokonaisvaltaisen valmennus- ja työntekokulttuurin parantumisesta. Lahjakkaita koripalloilijoita Suomessa on ollut aina.

- Kutkuttavaa ajatella, mitäpä vaikka Kari-Pekka Klingan, Pekka Markkasen, Pete Niirasen ja Sakari Pehkosen sukupolvi olisi saanut Euroopassa aikaiseksi, jos he olisivat käyneet samanlaisen juniorimyllyn kuin tämän päivän nuoret pelaajat, jatkaa Möttölä pohdintaansa.

- Olen onnellinen myös siitä, että olen nähnyt tavallaan kolikon kummankin puolen; sekä nykyajan kuin nekin ajat, jolloin järjestelmä ei ollut ihan uomissaan. Tänään meidän ei tarvitse enää tuuletella yksittäisiä voittoja, vaan voimme ihan aidosti tavoitella menestystä niin maajoukkue- kuin yksilötasollakin.

Perusta perusasioissa

Vantaanjoessa on virrannut paljon vettä ja Suomi-koripallon maajoukkuejärjestelmä on hioutunut hioutumistaan. Lupaavat nuoret koripalloilijanalut harjoittelevat enemmän, laadukkaammin, kovemmalla vaatimustasolla ja paremmissa olosuhteissa kuin yksikään aiemmista sukupolvista.

Silti, vuodesta toiseen, mikään ei ylitä perusasioiden hallinnan merkitystä. Eräs esimerkki tästä on Möttölän yliopistoaikojen joukkuetoveri, Basketball Without Borders -leirin vieraisiin kuulunut Andre Miller, joka piipahti BWB-leirin ja Jr. NBA Campin lisäksi HBA-Märskyn harjoituksissa juttelemassa suomalaisille pelaajanaluille.

- Totta kai oli hienoa saada pitkäaikainen joukkuetoveri ja 17 vuotta NBA:ssa pelannut veteraani puhumaan nuorille miehille, Möttölä totesi.

- Sitäkin tärkeämpää oli, kun Andre korosti, ettei oikeastaan oppinut NBA:ssa juurikaan mitään ensimmäisen kolmen tai neljän vuoden jälkeen. Totta kai ammattilaisuran aikana pelaaja oppii aina pelaamaan uusissa ympäristöissä ja rooleissa, mutta taitotasolla Andre pärjäsi koko uransa ajan college-uransa ja sitä aikaisemmilla opeilla.

Möttölä toistaakin valmentajien ikiaikaista mantraa: juuri kulloinenkin käsillä oleva harjoitus on pelaajan uran tärkein.

- Andre ei puhunut pelaajille donkkaamisesta tai crossovereista, vaan ihan niistä perusjutuista, mitä harjoitellaan päivittäin treeneissä. Samaahan minäkin sanon, mutta ihan eri tavalla se menee jakeluun, kun puhujana on Andren kaltainen jätkä, Hanno hymyilee.

Yliopisto, suomalaispelaajan uusi normaali

Möttölän kosketusta suomalaiseen koripalloon saatiin todistaa viime viikolla myös niinkin, kun viime keväällä USA:n yliopistoliiga NCAA:n valtakunnallisen lopputurnauksen (Final Four) semifinaaliin edennyt Oklahoma rekrytoi riveihinsä HBA-Märskyn lahtelaissentterin Hannes Pöllän.

Pöllää viime kaudella HBA-Märskyssä valmentanut Möttölä on seurannut hyvillään uuden suomalaisen koripalloilijasukupolven siirtymistä Atlantin toiselle puolen. Vaikka Oklahoma (Pöllä) ja Arizona (Lauri Markkanen) osoittavat, että suomalaispelaajat kelpaavat myös NCAA:n kärkikaartille, Möttölä tahtoo muistuttaa ison kuvan merkityksestä.

- Emme ole etsimässä pojille mediaseksikkäintä isoa proggista, vaan ympäristöä, jossa heillä on parhaat olosuhteet kehittyä parhaaksi mahdolliseksi koripalloilijaksi ja suorittaa opintonsa. Esimerkiksi monet NCAA:n ”high major”-tason koulut olivat Fiifi Aidoon perässä, mutta fiksuna nuorena miehenä Fiifi valitsi yliopiston (Grand Canyon) sen mukaan, mikä oli hänelle itselleen paras ympäristö.

Vaikka nuorten suomalaispelaajien massasiirtymä NCAA:han on tosiasia hiljaisempien vuosien jälkeen, Möttölä kiinnittää jälleen huomion kokonaiskuvaan; NCAA on vain yksi vaihe pelaajan uralla, ja niin pelaajien kuin järjestelmän on ponnisteltava pysyäkseen pinnalla.

- Henrik Dettmannin mantraa lainatakseni: ”nuorelle suomalaiselle koripalloilija yliopistoon lähteminen alkaa olla normaali olotila”. Vasta, kun järjestelmämme kautta alkaa ilmaantua useita pelaajia ammattilaiskentille ja Susijengiin, voimme sanoa olevamme lähempänä tavoitettamme, alleviivaa Möttölä.

- Pitää myös muistaa, että koripallo on älyttömän kilpailtu laji. Vaikka nyt näyttää hyvältä, emme saa tuudittautua. Saamme pelaaja- ja valmentajatasolla todistaa itseämme joka päivä uudelleen, tai muuten pelaajia ei enää lähde yliopistoon eivätkä koulut enää tule scouttaamaan pelaajiamme tänne Suomeen. Tämä fakta pitää minut ja päävalmentaja (Antti) Koskelaisen varpaillaan joka päivä Märskyn harjoituksissa.

EM-kisat, vedenjakaja?

Möttölä löi koon 53 koripallotossunsa naulaan melko tarkalleen kaksi vuotta sitten, Bilbaossa pelatun MM-kisojen alkulohkon jälkeen. Hän on seurannut Susijengin tekemisiä myös lopettamisensa jälkeen, mutta näki ensimmäisen ottelunsa kahteen vuoteen paikan päällä elokuussa, kun Susijengi kohtasi Saksan Hartwall Areenalla.

- Kyllä lopettaminen on vaatinut tietynlaista henkistä irtautumista. Vaikka MM-kisojen alkulohkosta karsiutuminen ei tuntunut aivan yhtä pahalta kuin Kentuckylle häviäminen NCAAn finaalissa, ei se helppo rasti ollut – etenkin, kun kyse oli oman uran viimeisistä peleistä. Epäonnistumiseen ei ollut kiva lopettaa, mutta se pitää vain hyväksyä.

Möttölä oli Susijengi-sentteri Gerald Lee Jr.:n kanssa paikalla 31. elokuuta, kun Helsingin Rautatientorilla julkistettiin vuoden päästä alkavia EM-kotikisoja juhlistava #Eurobasket2017-veistos. Möttölän mukaan Susijengi onkin vuoden päästä poikkeuksellisessa tilanteessa.

- EM-kisat ovat tietyllä tapaa vedenjakaja. Susijengi-huuma on kasvanut kasvamistaan vuosien ajan. Nyt ollaan tilanteessa, jossa on saatu yksi EM-alkulohko Helsinkiin ja kotikentällä voittoja pitäisi tulla, muotoilee Möttölä.

Lisämielenkiintoa tuleviin EM-kisoihin Möttölän perspektiivistä tuo nuorten, useasti HBA-Märsky-taustaisten pelaajien kasvu miesten ikään.

- HBA:n apuvalmentajan pestin ansiosta olen päässyt uudella tavalla lähelle Susijengiä. On mielenkiintoista nähdä, ketkä 12 pelaajaa vetävät Suomi-paidan ylleen vuoden päästä Helsingissä – ja yhtä mielenkiintoista nähdä, ketkä edustavat Suomea kaksi kuukautta myöhemmin MM-karsintojen alkaessa. Nuoria pelaajia tulee maajoukkueeseen ryminällä ja se on hieno asia.

Spekuloitavaa on paljon, mutta yhdestä asiasta kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilija on varma: tulossa on hieno, ikimuistoinen urheilutapahtuma.

- Toivotaan, että säiden jumalat antavat vuoden päästä samanlaiset olosuhteet kuin Basketball Without Borders -leirillä. Täällä kun oli 50 NBA:n työntekijää perheineen +22-asteisessa Helsingissä, voi sanoa, että kaupunki sai parasta mahdollista matkailumainosta.

Lisätietoja: Hanno Möttölä
 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

8.2.2018 10:30 EM-karsinnat

Susiladiesin Taru Tuukkanen: ”Voitto Romaniasta on ainoa tavoite”

Yksi kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilijoista Taru Tuukkanen, 40, palasi kuunvaihteessa takaisin Suomen kotikamaralle kahden Espanjassa vietetyn kuukauden jälkeen. Hyvinkään Pontevan tähtipelaaja valmistautuu kohtaamaan Susiladiesin paidassa lauantaina 10. helmikuuta Töölön Kisahallissa Romanian EM-karsintaottelussa, jonka ainoana tavoitteena on Tuukkasen mukaan voitto.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

16.10.2017 Haastattelu

Dettmann: ”Euroliigan ahneus uhkaa koripallon tulevaisuutta”

Koripallon MM-karsintojen kolkutellessa ovella jatkuu FIBA Euroopan ja Euroliigan välinen aikataulukiista, joka koskee marras- ja helmikuun MM-karsintaikkunoita. Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann harmittelee pattitilannetta, jossa pelaajat ovat joutuneet pelinappuloiksi valtataistelussa lajiliiton ja maanosan suurseurojen välillä.

25.8.2017 14:45 Haastattelu

Henrik Dettmann: Neljännesvuosisadan maajoukkuevalmentajauran virstanpylväitä

Luotsattuaan Helsingin NMKY:n kolmeen Suomen mestaruuteen valmensi Henrik Dettmann Suomen miesten koripallomaajoukkueen ensimmäiseen otteluunsa toukokuussa 1992. Viimeksi kuluneen 25 vuoden aikana Dettmann on valmentanut maajoukkuetasolla Suomea ja Saksaa, luotsannut joukkueensa arvokisoihin yhdeksästi sekä uudistanut molempien koripallomaiden työympäristön juurta jaksain.

4.8.2017 09:00 Haastattelu

Matti Nuutinen 50. maaottelun aattona: ”Nälkä on kasvanut syödessä”

Kaarinalaisen Ura Basketin kasvatti Matti Nuutinen, 27, debytoi miesten maajoukkueessa kesällä 2012 arkkityyppisenä duunaripelaajana. Viisi vuotta myöhemmin, 50. maaottelunsa kynnyksellä, Nuutinen on kaksinkertainen arvokisakävijä, monivuotinen koripalloammattilainen ja elintärkeä osa maajoukkuetta niin puolustajana kuin energiapelaajanakin.

29.7.2017 11:50 Haastattelu

Susijengin Fiifi Aidoo: ”Mä rakastan näitä kaikkia jätkiä”

Susijengin EM-kisakesä 2017 pyörähtää maaotteluiden osalta käyntiin tänään lauantaina, kun lauma saalistaa Tampereen Hakametsän parketilla Latviaa vastaan. Vuosi sitten niin ikään Tampereella miesten maaotteludebyyttinsä tehnyt Fiifi Aidoo, 21, on yksi Susijengin nuoren kaartin pelaajista, joka kärkkyy entistä suurempaa vastuuta sinivalkopaidassa.

19.7.2017 16:48 Haastattelu

Alex Murphy: ”Tämä on jännittävää aikaa suomalaiselle koripallolle”

Susijengi kerääntyi maanantaina Helsingissä yhteen aloittaakseen viimeistelevän valmistautumisjaksonsa ensimmäisiin Helsingissä pelattaviin koripallon EM-kisoihin viiteenkymmeneen vuoteen. Tehokkaan seniorikauden USA:n yliopistoliiga NCAA:n Northeasternissa päättänyt Alex Murphy, 24, odottaa nyt tilaisuuttaan esitellä taitojaan sinivalkopaidassa.

6.7.2017 12:15 Haastattelu

Kesäliigaan valmistautuva Lauri Markkanen: ”Chicago on ottanut minut hyvin vastaan”

Lauri Markkasen, 20, lapsuuden ja nuoruuden unelma toteutui keskiviikkona, kun hän allekirjoitti tulokassopimuksen NBA:n kaikkien aikojen seuroihin lukeutuvan Chicago Bullsin kanssa. 213-senttinen jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti kehuu viihtyneensä uudessa kotikaupungissaan erinomaisesti ja sanoo vastaanoton olleen lämmin.

5.4.2017 Haastattelu

Espanjan pudotuspelit aloittava Vilma Kesänen: ”Ferrol on herännyt naiskorikseen”

Naarassusien pelintekijä Vilma Kesänen, 28, ja Universitario de Ferrolin pudotuspeliurakka Espanjan pääsarjassa Liga Femeninassa alkaa tänään keskiviikkoiltana, kun Ferrol saa vastaansa isokokoisen Gipuzkoa UPV:n. Seurahistoriansa parasta kautta pelaava Ferrol on saanut hullaannutettua kotikaupunkinsa loistavilla otteillaan.

Näytä lisää vastaavia