Puhelin lensi säikähdyksestä kaaressa lattialle ja kylmät väreet kiipesivät pitkin Leinin selkää. Poliisin leivissä uhkaukset olivat arkipäivää, mutta tämä tuntui tulevan liian läheltä. Leini painautui yhä syvemmälle muhkean sohvansa uumeniin ja tunsi sydämensä tykytykset kaikkialla kehossaan. ”Can you? ..you” Sydän jyskytti edelleen, mutta yhtäkkiä hän ponnahti ylös sohvalta, innostuksen kipinä syttyi Leinin sisällä kun hän oivalsi: ”Nyt ollaan oikeilla jäljillä!”. Suora yhteydenotto hänelle heti Tolosen kuoleman jälkeen ei voi tarkoittaa muuta kuin sitä, että hänen tiiminsä tonkii oikeasta paikasta. Leini oli täysin varma, että viestin lähettäjä on Karhuvuoren pukukoppikäytävällä häntä vastaan tullut etelä-amerikkalainen mies. Viesti olisi saatava jäjitettyä välittömästi. Se vaan ei ilman poliisin apua onnistu aivan helposti ja saattaa siltikin olla vesiperä, jos asialla on vähänkään ammattimaisempi porukka. Leini kokosi ajatuksiaan ja nosti puhelimen lattialta. Hän tuijotti viestiä ja luki sen vielä uudelleen. ”Fly”. Mutta poliisikoulututtu oli juuri sanonut, että Jonne oli liiskana kuin jyrän alle jäänyt. Ei lentämisestä ja putoamisesta tulisi sellaista jälkeä. Oliko Jonne ensin pudotettu alas ja sen jälkeen vielä liiskattu? Ruskeasuolle olisi saatava yhteys.
Kysymykset poukkoilivat Leinin päässä, kun hän yritti sulkea pois ylimääräisiä tekijöitä jutun ympäriltä. Mäläskäinen oli jo ulkona kuviosta, samoin Salmelainen. Jos työmaalta löytynyt ruumis todella on Jonne Tolonen, kuka hänet haluaisi pois päiviltä ja miksi? Maki Rutunen oli ollut kaukaa haettu, mutta aiheellinen epäily, sillä hän tuntui aina jotain kautta olevan selvillä harmaan alueen tapauksista ja olihan hän ollut kesällä tiiviisti yhteydessä Toloseen ja lopulta joutunut karvaasti pettymään, kun Tolonen sopimusneuvottelujen loppusuoralla jätti Rutusen kuin nallin kalliolle. Rutusen luottomies Kuovi taitaa hänkin tuntea pomonsa, sillä pienen harkinnan jälkeen Kuovi oli lopulta lähettänyt Rutusen numeron Leinille.
Pitkän ja hieman kiusallisen puhelun aikana niin Leini kuin Rutunenkin olivat ensin kaikin mahdollisin tavoin kierrelleet mainitsematta menneitä, mutta pian jo selvisi, ettei Rutusen ja Tolosen välillä ollut sen vahvempaa yhteyttä eikä yhteydenpito ollut jatkunut enää kesäkuun jälkeen kun sopimusneuvottelut olivat ohi. Rutunen vannoi, ettei kantanut kaunaa ikävästi päättyneistä neuvotteluista. Ääni kellossa olisi varmasti ollut toisenlainen, ellei Lappeenrannan peli olisi kulkenut tällä kaudella yli kaikkien odotusten Riiheläisen kantaessa joukkuetta. Riiheläinen juuri olikin koko Lappeenannan porukasta ainoa vähänkään tekemisissä Kotkan suuntaan, mutta kuuleman mukaan ottelun ilta oli herrasmiehillä sujunut aivan toisaalla Kotkansaarella eikä lähelläkään Karhuvuorta. Viininpunainen Honda Jazz Lappeenrannan joukkueen teipeillä sen sijaan odotti edelleen hakijaansa Steveco Areenan pihassa. Hallin työntekijöiden mukaan nyt jo toista viikkoa, joten Leini päätti jättää tämän joukkueen itsensä selvitettäväksi.
Puhelin kilahti uudestaan viestin merkiksi. ”Miten etenee Saija? Nyt tarvitaan vastauksia. Kataja sekä muut joukkueet alkavat hiiltymään toden teolla ja uhkaavat olla pelaamatta enää yhtäkään peliä, ellei koko sotkulle ja Jonnen kohtalolle saada selvitystä. Mies ja pallo katoavat kesken matsin ja mies löytyy kuolleena. Tää on aivan painajainen, mitä me sanotaan seuroille!? Pelit on saatava jatkumaan.” Koivuvuonon stressiin reagointi oli nyt viimeisenä Leinin mielessä, mutta viesti nosti ajatuksiin pallon. Pelipallosta ei edelleenkään kukaan ollut nähnyt pienintä vilaustakaan sitten Kotkan sähkökatkon. Jos pallo kerran oli Brain-Ballin älypallo, eikö se pitäisi pystyä jäljittämään? Mittaahan pallon tekoäly kaiken mahdollisen muunkin liikkeen ja sijainnin kentällä.
Leini jätti Koivuvuonon viestin myöhemmälle ja haki puhelimen yhteystiedoista urheilutoimittaja Virran numeron. Jostain syystä Leinin mieltä vaivasi edelleen ToPo:n ja Brain-Ball kolmikon yhteys ja Virta istui juuri iltaa ToPon johtoporukan kanssa samassa pöydässä. Ehkä Virralta saisi kaivettua jotain linkkiä näiden välille. Myös Pekka Holterin numero tulisi tarpeeseen ja se Virralta irtoaisi varmasti, jos ei muuta. Puhelu hälytti useamman kerran, ei vastausta. Leini painoi luurin kuvaa uudelleen ja tällä kertaa Virta nappasi puhelun välittömästi. Ennen kuin Leini sai suutaan auki, normaalisti niin tyyni mies puhkui jo luuriin: ”Saija, nyt on mun vuoro kysyä ja sun vuoro vastata. Ja annakin tulla kaikki, mitä oot nuuhkinu selville. Mikä rooli älypallolla on tässä Tolosen jutussa ja minkä hiton takia mun oven taakse on ilmestynyt koon 45 mustasiniset Nike PG 2,5:set, tasan samanlaiset kengät, jotka Tolosella oli jalassa matsissa Karhuvuoressa?!”
- - -
”Pekka, Pekka! Ei tän nyt jumankauta näin pitäny mennä! Alkuun kuulosti hyvältä diililtä, mutta meno alkaa käydä ihan liian rankaks!” Simo huusi pelonsekaisena rynnätessään Korkeavuorenkatu 16:n ovista sisään uutuuttaan kimaltavaan avaraan toimistoon. Avokonttorissa tiuhaan naputtavien koodareiden päät kääntyivät ovelle päin Simoon ja samantien huoneestaan ulos astuneeseen toimiston pääjehuun Pekkaan, joka kaappasi kakkosmiehensä nopeasti kainaloon. ”Mitä nyt, rauhoitu hyvä mies”, Pekka hyssytteli matalaan ääneen taluttaen kiireenvilkkaa Simon lasiboksinsa sisään sulkien oven tiukasti perässään, jottei muu toiston väki kuulisi heitä. Kiinnostuneet katseet pälyilivät vielä sermien takaa, mutta Pekan toimistosta ei kuuluisi mitään ulkopuolelle.
Simo istui alas huoneen kauimpaan nurkkaan tummanruskealle nahkasohvalle ja veti syvään henkeä, mutta tärinä ei ottanut loppuakseen. Hän oli kauhuissaan ja alkoi sopertaa: ”Ei kenenkään pitänyt kuolla…Varsinkaan Jonnen! Ei tän näin pitänyt mennä, Pekka, missä me oikein ollaan mukana..” Pekka ei tiennyt, mitä sanoisi pitkäaikaiselle pelikaverilleen ja nykyiselle yhtiökumppanilleen, oikealle kädelleen. Toki he molemmat tiesivät, että Jonne piti saada katoamaan ennen kuin he kaikki lähtisivät omia reittejään uudelle mantereelle kokoontuakseen uudelleen Argentiinassa. Ne saamarin brassit vaan sähläsivät täysin sen Kotkan keikan ja vetivät puoleensa ihan liikaa huomiota. Jonnen oli tarkoitus ottaa pelipallo mukaan ja liueta paikalta vasta Joensuussa, jotta etsinnät pysyisivät kaukana susirajalla, mutta etelän miehillä ei ilmeisesti riittänyt luottoa päästää Jonnea pallon kanssa Joensuuhun asti. Ja nyt poliisikin oli sotkettu mukaan. Katoamisilmoitus mahtui vielä suunnitelmaan, se vanhenisi ajan kanssa, mutta kun brassit poikkesivat aamulla Pekan kotiovella ja sanoivat antavansa poliiseille sen, mitä ne etsivät, ei Pekkakaan ihan tätä kuvitellut.
”Kuunteleksä edes mua, tajuuksä et ne listi sen Tolosen! Ja joku meistä on seuraava. Missä Kari on?!” Simon ääni särkyi ja palautti Pekan ajatuksistaan takaisin Korkeavourenkadulle toimistonsa sohvalle. ”Mitä sä puhut, se on joku toinen siellä työmaalla. Vastahan Jonne oli eilen meidän kanssa kabinetissa hiomassa reissun yksityiskohtia loppuun. Se tulee hakemaan huomenna uuden passinsa ja liput Orlandon kautta Argentiinaan, niinkun sovittiin”, Pekka esitti rauhallista ja tietämätöntä niin hyvin kuin osasi, mutta ei voinut välttää ajatusta siitä, että brassit olivat alkaneet toimia omin päin ja hankkiutuneet todella eroon Jonnesta. Jonne oli elintärkeä palanen operaation siirtyessä Argentiinaan.